Hei! Huomasin omalla koirallani noin kolmisen vuotta sitten pienen näpyn silmäluomessa alhaalla melko keskellä silmää. Silloin ajattelin että se on vain harmiton näärännäppy ja en sen kummemmin sitä käynyt näyttämässä eläinlääkärille. Nyt näppy on kuitenkin alkanut kasvaa huomattavasti. Ei kuitenkaan mielestäni hierrä silmää vaan enemmänkin hieman venyttää sitä alaspäin. Jos kyseessä olisi nuori koira niin tietenkin kiikuttaisin sen heti näpyn poistoon eläinlääkärille. Kyseessä kuitenkin 15 vuotias koira, joten pelottaa koiran nukuttaminen ja haluaisin että se saisi rauhassa elää viimeiset hetkensä (ei ole siis sairas mutta kyllä ikä jo näkyy ja realistisesti ajateltuna elämää jäljellä korkeintaan 1-2 vuotta). Näppy ei näytä sitä mitenkään ärsyttävän ja silmäkin näyttää kaihia lukuunottamatta normaalilta. Mielipiteitä siis kysyn että olisiko järkevintä vain jättää näppy siihen vai luuletteko että se haittaa koiran elämää?Jotenkin itse näkisin että poistaminen olisi haitallisempaa ja stressaavampaa vanhalle koiralle.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686