Olen niin kyllästynyt kotona olemiseen ja mietin mitä voisin tehdä,että tuntisin olevani hyödyllinen ja kokisin iloakin joskus.Onko vinkkejä?Olen masennuksen takia ollut jonkinaikaa työkyvyttömyys eläkkeellä ja olen alle 50v. äiti-ihminen.Lapset jo "isoja".Onko kokemuksia esm.jonkinlaisesta työstä,eläkeläinenhän voisi kai tehdä myös jotain.
TURHAUTUNUT
Kotihiiri
7340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo kyllä niitä varmaan hommia löytyy, ainakin jos et ole niin noiden rahallisten ansioiden perään.
Varmaan on tarjolla erilaisissa yhdistyksissä tai kerhoissa vapaaehtoistyötä eri muodoissaan. On Sotilaskotisisaria ja Marttoja sekä Mummon kammareita yms. kaikkea.
Turhautuneisuutta tässä pukkaa päälle.Kun on yksi varsin mittava kirurginen operaatio ryssitty kirurgin toimesta.Siitä on semmoinen kolme vuotta aikaa.Kuntoutuminen on tullut hoidettua omiin nimiin.Mutta se nyt ei ole varsinainen ongelma.Kyllä tässä hissuttelee päivän kerralaan menemään,ei siinä mitään.Mutta kun alkaa perhe-elämä ottaa koville.On alkanut vaivata haluittomuus kaikkeen.Ja kun sanon kaikkeen,niin tarkoitan sitä.Ainut,mitä tällä hetkellä kykenen tekemään,on ruoanlaitto kotona.Lisäksi astioiden pesu on alkanut kasaantumaan meikän hartioille.
Mutta kun sitä ei oikein ole tyytyväinen siihen,mitä on saanut aikaan.Tulot ei yksinkertaisesti riitä.Puoliso opiskelee ja meikä on kuntoutustuella.Sitten tulee lapsilisä.Mutta ei se helvetti soikoon riitä,vaikka mitä tekisi.Lääkitys pitäisi hoitaa tavalla,tai toisella.Varallisuus ei riitä.Tänään viimeksi meni rähinän puolelle.Tulee mieleen,että tekee mieli lopettaa koko paska ja "lähteä hiljaiseen kaartiin".Kuitenkin tuntuu sille,että onm vielä jotain tekemättä.Mitä se sitten lieneekin?
tässä ollaan vähän samassa jamassa,minä jouduin eläkkeelle masennuksen vuoksi ja koen ettei kunto kohene tässä kotona ollessa.Mutta mies ei ymmärrä moista,käskee olla hyvillään,kun saan olla kotona ja nauttia kerrankin ..voi hyvänen aika,mitä tässä on nauttimista.Kun mikään ei huvita vain pakollisia kotitöitä teen ja nekin välttävästi.Eläke on sen kuntoutustuen suuruinen ja on kasvavia tenavia,saa siinä miettiä miten tästä eteenpäin,mutta kun ei löydy vastausta.Uskoisin jaksavani tehdä jotain pientä työtä,vaikka olenkin kotona saamaton.Mutta mitä sellaista vois olla meikäläiselle,vapaaehtoistyötä ehkä,mutta vähän pitäis palkkaa saada.Sitä on varmaan vaikea ymmärtää.Ei ole helppoa!
Ei se kuntoutustuki järin suuri ole,ei.Ei pääse sanomaan,että olisi suurituloisten kastiin mitään asiaa.Ei sen puoleen,ei ole hinkukaan.Joutuisi vielä verokalenteriin...
Oletko miettinyt jotain seurakuntien järjestämiä juttuja?
Meikä kävi tuossa aikuisrippikoulun,kun kotiuduin sairaalasta.Sen jälkeen on tullut käydyksi miesten avoimessa raamattupiirissä.Saattaa kuulostaa kornille,mutta meikä oli melkoinen kanttikarju yhteen aikaan.Kummasti vaan pehmeni sen sairaalan jälkeen.Kävin tuossa justiin tervehtimässä sairaalan pastoria.Oli ihan rattois keskustelutuokio.Siinä meni tunnin verran niin,ettei huomannutkaan.
Älä ota tätä juttua uskon tuppaamisena.Tämä ei ole sitä.Vaikka olenkin tällä hetkellä sitä mieltä,että se oli Korkeimman käsi,joka sitä skalpellia piteli siinä jälkimmäiosessä operaatiossa.Kotiuduin kaksi vuotta sitten juhannuksen aaton aattona.Sen jälkeen opettelin kävelemään uudelleen.Nyt se puoli luonnistaa jollain ilveellä,vaikka tunto onkin pois jalkapohjista ja nilkat on holtittomana aika-ajoin.Kummasti sitä jaksaa,kun pitää mielessä sen,että tästä eteenpäin voi vain voittaa.
Joka tapauksessa...Siunausta Sinulle ja koeta jaksaa.Niitä kotihommia meikäkin tässä puskee.Välillä menee hermo huonoon kuntoon,mtta minkäs teet?Se on vaan puskettava eteenpäin,päivä kerrallaan.Masennuksesta huolimatta...
kanssasi,että meistä pidetään huolta,kaikissa vaiheissamme ja usko on se joka kantaa.Kun oli oikein vaikeaa en jaksanut rukoillakaan,mutta koin silti jotain ihmeellistä,minusta ei päästetty irti.Taivaanisä tietää mikä on parasta ja käsitän kaiken olevan hänen käsissään.On yritettävä mennä eteenpäin ja luotettava että tämä on minun elämääni nyt.Jos on tarkoitettu tulee parempia päiviä.Lapset ovat tärkeintä minulle ja koen jaksaneeni aina kuitenkin heistä huolehtimaan.Kiitos sinulle kirjoituksestasi ja Siunausta elämääsi ja voimia.
olen ollut seurakunnan luottamustehtävissä ja pyhäkoulunopettajana,mutta väistyin syrjään silloin,kun tuli uupumus.olin nimitt.vuorotyössä ja oli melkoista menoa,kun näin jälkeenpäin ajattelee.Siksi on jotenkin vaikeaa lähteä seurakunnan toimintaan,vaikka koin sen läheiseksi.Osllistun vielä ainakin vain kuuntelijana,käyn kirkossa ja seuroissa,mutta siitä tuleekin usein oikein hyvä olo.
Halutessasi:[email protected]
Ihan mukava"kuulla",että joku toinenkin on tehnyt samanlaisen ratkaisun,kun meikä.Meikä vaan ei ole ehtinyt vielä seurakunnan luottamustehtäviin.Johtokuntaan olen kyllä ollut ehdolla varajäsenenä.Aktiivi seurakuntaelämä kiinnostaa ehdottomasti.