pieni tulo?

rahapulassa

kun lain mukaan ei kai pidä ottaa huomioon toimeentulossa jos saa pienen tulon niin minkä suuruinen tulo on pieni. voiko esim. vanhemmalta saada tai palkkaa satasen?

7

171

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo on ihan kuntakohtaista. Laissa ei asiasta ole mitään selkeää summaa. Aikoinaan KHO linjasi ylläpitokorvauksen sellaiseksi vähäiseksi tuloksi jota ei saaanut toimeentulotuen tarvetta laskettaessa ottaa tulona huomioon. Nykyisin siitä on oikein nimenomainen säädös laissa.

      Porissa esim. vähäiseksi katsotaan allke 150 euron "avustus" kuukaudessa.

      • Näin___

        Kunnan sisälläkin eri toimipisteissä eroaa päätökset aika paljon.


    • MaanKöyhä

      Mulle sanottiin että pienetkin tilillepanot huomioidaan laskennassa. Ja vuokraksi hyväksytään sen verran alhainen vuokra ettei sellaista löydä mistään suuremmasta kaupungista. Joten saan lainmääräämää summaa pienemmän tuen koska tässä kylässä on köyhän riistäjiä ja kurkusta kuristajia virkamiehinä ja päätöselimissä.

      Suomen kaikki köyhät kiroavat maan hallitusta ja virkamiehiä. Sellainen kirous lankeaa maan talouden ylle ettei Suomi tästä enää nouse vaikka haaveilisitte kuinka.
      Vain jos elitistit tekisivät parannuksen ja lopettaisivat köyhien kansalaisten sortamisen niin tulisi siunaus ja paremmat ajat.
      Kun perusturvasta joutuu lyhentämään pankkilainaa jottei menettäisi luottotietoja niin kaiken tämän kiristämisen keskellä voin vain todeta että Suomi ei pidä minua ihmisenä.
      Jos velat annettaisiin anteeksi kuten aikanaan annettiin natsivaltiolle sodan jälkeen niin en valittaisi köyhyydestäni. Mutta Suomi antaa myönnytyksiä vain somaleille joilla menee monin kerroin paremmin kuin ruokajonoissa kulkevilla kantasuomalaisilla.

    • SuomenKöyhä

      Tietysti se riippuu kuka huomioi ja kuka ei. Sossu huomioi mutta Kela ei.
      Onneksi siirrymme ensivuoden alusta Kelan asiakkaiksi.

      • Toinenköyhätäälläkin

        Itsekin jäin aikoinaan nuolemaan näppejäni toimeentulotuen suhteen kun ottivat vanhemmiltani saamani 2x150e/kk summat tulona, onneksi kela ei kysy tiliotteita/tilinsaldoa muuta kuin silloin kun hakee tukea ekan kerran, jatkohakemukset käsittääkseni hoituu ilman tilitietoja.


    • Petu_
    • SuomiSuossa

      Olemme mielivallan kohteena.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      81
      3888
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      95
      3271
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      117
      2554
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1734
    5. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      142
      1628
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      76
      1560
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      90
      1483
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      103
      1421
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1113
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      59
      1111
    Aihe