Kulkiessani ruksahtelevaa polkua pitkin mintunvihreässä nahkarotsissani, vaaleanvihreässä fledassani sinistä huulipunaa huulissani tuumin, että näytän näissä paksukehyksisissä sinisissä laseissani aivan ekstrovertiltä, ja olenhan pukeutunutkin värikkäästi ja näyttäviin koruihin, vaikka oikeastaan olen ambivertti. Chatissa otan puheliaan roolin, eikä kukaan oikeastaan tiedä, että olen kehittynyt hiljaisesta introvertista puheliaammaksi, avoimemmaksi ja sosiaalisemmaksi harjoittelun kautta. Nyt minut on vallannut sosiaalisuusvimma: tahdon tutustua monenlaisiin ihmisiin - mieluiten sellaisiin, jotka osaavat kirjoittaa hyvin - ja kurkata heidän salaiseen päänsisäiseen maailmaansa.
Minut voi löytää alppiruusupuistosta kävelemästä pitkospuupolkua pitkin ja valokuvaamassa, kirjan takaa tai vaikkapa spinning-tunnilta seuraamassa sykettäni activio-mittarilla. Iltaisin minut löytää kuuntelemasta meditaatioäänitettä, jotta nukahtaminen onnistuisi. Voi, kunpa minulla olisi paremmat unenlahjat! Minua kiinnostaisi tulla löydetyksi mikroautoradalta, luontomuseosta, omasta yrityksestäni tai oman kirjan julkistamistilaisuudesta.
Harrastuksia minulla on miltei mahdottomasti, vähän kuin Viivin ja Wagnerin Viivillä, mutta olisi kiva harrastaa enemmän sosiaalisesti. Minulle sosiaalisuutta on myös vaikka en tapaisikaan toista kasvotusten - siinä heijastuu minun introvertimpi puoleni. Muutenkin ilmaisen itseäni parhaiten kirjoittamalla, vaikka en mikään virtuoosi siinä olekaan.
Ikä on vain numeroita. Kaupungista toiseenkin pääsee viiden vuoden kuluttua nopeasti HyperLoopilla. Haen ennemmin ystävyyttä kuin parisuhdetta, mutta mikään ei estä sitä, että jokin ystävyys syvenee parisuhteeksi asti. Kevytsuhteisiin en kuitenkaan lankea.
E.O.
Keltinmäentie 17-19 A 3
40640 Jyväskylä
Etanapostin vaihtoon
Huu-huu
0
96
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15311468- 288122
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565954Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1664947- 174714
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai374371Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas1004262- 903565
- 803280
- 481781