Tarottarelle

Rakas miesystäväni unohti syntymäpäiväni, vaikka tiesi että hänen muistamisensa on minulle tärkeä. Petyin, mutta ei maailmaa kaatava asia. Enemmän pahoitin mieleni siitä, ettei hän reagoinut mitenkään kun kerroin hänelle unohduksesta viestein. Hänestä ei kuulunut mitään. Tätä ennen oli ihan normaalisti yhteydessä. Emme asu ihan lähekkäin ja emme näe jatkuvasti. Nyt en ole kuullut hänestä lähes viikkoon ja en ymmärrä tilannetta. En usko että haluaa tarkoituksella pahoittaa mieltäni, mutta siltä nyt tuntuu.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei!
Mainitsen nyt ensin että sinulla on jokin tasapainon etsintä omassa elämässäsi. Olet kyllä vahva ja osaava sekä rohkea nainen mutta nyt on aika hieman tarkastella sihteita muutenkin kaikilla alueilla elämässäsi.
olet ehkä jo havainnut hieman muutosta näissä asioissa, toiset suhtautuvat sinuun erilailla tai sinä olet alkanut kiinnitään huomiota uussiin asioihin ja uudella näkövinkkelillä! Joten älä pelästy vaan katsele miten erilailla kaikki vanha alkaa sinulle selvitä ja positiiviseen suuntaan on menossa.
Rakkaus asiasta olisin näkevinäni että mies on kyllä vahva mutta nyt hän on jotenkin pettynyt tai julma itseään kohtaan ja sitten ei huomaa että kohtelee sinua viileästi. Jos työssä on jotakin häikkää tai sitten hänenllä on muuten vaan noussut jokin asia pintaan. Voi olla että hän avautuu sinulle ja kertoo kun asiat on jo paremmin. Jos hän kuitenkin on jo aijemminkin käyttäytynyt sinua kohtaan välinpitämättömästi niin ehkä hän on sinulle hieman julma, mutta vain sinä tiedät onko tätä ollut ilmassa.
odottele hieman ja kevennä kanssakäymistä niin että tapaaamisenne ja puhelunne on kevyempiä niin ei ole niin ahdistavaa tuo tunnelma.
Malttia nyt vaan sinne vaikka tuntuukin kurjalta nyt😢😢
Terveisin Tarotar

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surumieli kirjoitti:

Rakas miesystäväni unohti syntymäpäiväni, vaikka tiesi että hänen muistamisensa on minulle tärkeä. Petyin, mutta ei maailmaa kaatava asia. Enemmän pahoitin mieleni siitä, ettei hän reagoinut mitenkään kun kerroin hänelle unohduksesta viestein. Hänestä ei kuulunut mitään. Tätä ennen oli ihan normaalisti yhteydessä. Emme asu ihan lähekkäin ja emme näe jatkuvasti. Nyt en ole kuullut hänestä lähes viikkoon ja en ymmärrä tilannetta. En usko että haluaa tarkoituksella pahoittaa mieltäni, mutta siltä nyt tuntuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu