Kaikkonen vastaa Jussi Niinistölle: ”Edellytän, että informaatio toimii paremmin”
Antti Kaikkonen (oik.) ei ole tyytyväinen puolustusministeri Jussi Niinistön tiedotukseen.
Julkaistu: 10.7. 19:16
Antti Kaikkonen katsoo, ettei ole Jussi Niinistön tehtävä määrittää, mistä ulkoasianvaliokunta, on kiinnostunut.
Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk) edellyttää puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) parantavan tiedonkulkua tulevaisuudessa. Kaikkonen vastaa blogissaan Niinistölle ja ulkoministeri Timo Soinille (ps), jotka kommentoivat viikonloppuna Varsovassa Britannian kanssa allekirjoitetusta puolustusyhteistyötä koskevasta puiteasiakirjasta kotimaassa nousuutta jupakkaa.
– Edellytän, että jatkossa informaatio toimii paremmin, Kaikkonen kirjoittaa blogissa.
Soini ja Niinistö sanoivat Varsovassa, ettei asiakirjan allekirjoittaminen voinut tulla kenellekään asioista vähänkään perille olevalle yllätyksenä.
Kaikkonen otti sopimuksen allekirjoittamisen esille eduskunnan Brexitiä käsitelleessä täysistunnossa heinäkuun alussa. Hän oli lukenut aamun lehdestä, että puiteasiakirja tullaan allekirjoittamaan Britannian kanssa Naton Varsovan huippukokouksessa. Myös ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok) ihmetteli istunnossa, miksi sopimuksen allekirjoittamisesta ei ollut annettu tietoa eduskunnalle.
Niinistö sanoi Varsovassa, ettei hänen kertonut asiasta Kaikkosen johtamalle valiokunnalle, koska ei pitänyt sitä ulkopoliittisesti mitenkään erityisen merkittävänä.
– Ulkoasiainvaliokunnalla on varmastikin oikeus itse arvioida, mistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevista asioista se on kiinnostunut. Perustuslain 97 pykälä velvoittaa valtioneuvostoa informoimaan eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevista asioista, Kaikkonen kirjoittaa blogissaan.
Kaikkosen mukaan aihepiiri on kiinnostanut ja kiinnostaa valiokuntaa. Se on pyytänyt juhannuksen alla puolustusministeriltä tietoa Ruotsin ja Yhdysvaltain allekirjoittamasta vastaavan tyyppisesta yhteistyöasiakirjasta.
– Sitä saatiin, ja tuli myös esille, että on mahdollista, että Suomi ja Yhdysvallat samantyyppisen sopimuksen tekevät. Mielestäni tämä olisi ollut kovin luonteva tilaisuus kertoa, että itse asiassa Suomi on juuri allekirjoittamassa puolustuksen yhteistyöasiakirjan EU:n merkittävimmän sotilasvoiman Iso-Britannian kanssa, Kaikkonen kirjoittaa.
Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja ihmettelee, miksi asista ei kyseisessä yhteydessä kerrottu. Hän sanoo valiokunnan saaneen tarkemmat tiedot kirjallisesti vasta pari päivää ennen Varsovan huippukokousta.
– Itse asiahan tässä ei ole mittaluokaltaan valtava. Siitä huolimatta nämä kahdenväliset sopimukset valiokuntaa kiinnostavat, Kaikkonen kirjoittaa.
Niinistö painotti Varsovassa, ettei kyse ole mihinkään toimiin velvoittavasta asiakirjasta, eikä se ole myöskään oikeudellisesti sitova. Hän myös kiisti, että taustalla olisi jonkinlaista kriisiin varautumista.
– Kyse on julistuksenomaisesta tahdon ilmaisusta. Sillä vahvistetaan Suomen ja Britannian halu tehdä kahdenvälistä yhteistyötä ja esitetään yhteistyöaloja, jotka voivat puolustuksemme yhteistyökykyä omilla saroillaan parantaa, Niinistö sanoi.
Hanna Vesala
Voiko puolustusministeri toimia ohi eduskunnan
16
164
Vastaukset
- Maaseudun_mies
Syksyllä katsotaan nauttiiko tämä itsevaltias puolustusministeri eduskunnan luottamusta, luultavasti ei nauti.
- tyuioli
Ei voi. Tuolla on uutisia näistä asioista:
http://nwohavaintoja.blogspot.nl/ - ei-soininazi
Vaikka persut ovat enää takiaispuolue, sen edustajien ylimielisyys kaikkia muita kohtaan on edelleen jytkyluokkaa. Onneksi kansa puhkaisee persujen natsihenkisen kuplan jo seuraavissa vaaleissa ja pakotettu nöyrtyminen alkaa toden teolla persuleirissä.
- Sotamarsalkka
Hienoa ministeri J Niinistö. Teillä on suuri viisaus päättää, mitkä asiat ovat merkittäviä ja mitkä merkityksettömiä. Maanpuolustukseen liittyvä valtiosopimus Iso-Britannian kanssa on ministeri Niinistön mukaan niin merkityksetön, ettei siitä tarvitse ennen allekirjoitusta keskustella julkisesti.
Tullaanko natoon liittymisessä ensi vuonna noudattamaan samanlaista linjaa? Sehän on yhtälailla aivan vähäpätöinen asia. Antaa eduskunnan keskittyä tärkeämpiin asioihin.- viedänatoon
Se on varmaan Niinistö salainen haave?
- Stoppi_tulee
Suomes valta on eduskunnalla ja hallitus on toimeenpanoelin. Reki ei voi mennä hevosen edelle ja sen Niinistö tulee huomaamaan ennnemmin kuin myöhemmin.
- PS_taks_takiaiseksi
Jussi on omaksunut soinilaisen tavan. Minä, MINÄ, itse päätän, ja vähät välitän mistään demokratian turhista muodollisuuksista.
Vähän sitten jälkikäteen noin muodon vuoksi pahoittelen ja selittelen. Olis nyt edes tajunnut olla jälkikäteen selittelemättä ja valittelematta. Silloin olis ollut tekemisiensä takana täysillä. Nyt lörähti housuun.
- ghbvcxcg
Niin tuo puolustusministeri on kaiken lisäksi ylimielinen sairas typerys!!
Perpanssit on perseestä!!! - eiuusiudujekku
Näin persukonnat vaalissakin? Äänet saatiin ja nyt voidaan tehdä mitä lystää!!
- 09976_2016
Niinistö, Terho ja Putkonen ovat kotimaanpolitiikasta vastuussa aika pitkälti.
Kaikki mukavia, lepsuja, normaalia miehiä, luotettavia Suomalaismiehiä henkeen ja vereen. Tulokset näkyvät 2v ja 9kk jälkeen, SATAVARMASTI. - SuurinTyöväenpuolue
"Nyt tehdään mitä lystää"
Laitetaan ökyveneille vero
Alennetaan autoveroa
Korotetaan kahdesti takuueläkettä
JA TOIMEENTULOTUKIASIAT SIIRRETTIIN KELAAN !- vitinpersut
Eläkkeet leikattiin ja autonkäyttömaksu korotettiin!
- VOIMATONTA
KAIKKONEN EI VOI TOIMIA EDUSKUNNASSA HÄNET ON TUOMITTU OMAN SAKIN ETUJEN KAAPIMISESTA
- Eroa_Soini
Persut ovat peruuttamassa veneveron, kokoomuksen pyynnöstä. Soinihan haluaa miellyttää kokoomusta, se tietää hyvää virkaa.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/2720945/Ministerio valmistautuu veneveron peruuntumiseen - HerrFlickinMaailma
Suojeluskuntaupseerin habituksella varustettu Jussi Niinistö toimii Valkoisen Rintaman hallintoperiaatteiden mukaisesti. Siihen sisältyy kaikkien muiden halveksiminen, joten päätöksistä ei tarvitsekaan kertoa näille luopioille yhtään mitään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 31710696
- 732361
- 432189
Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä351944- 791868
Oho! Varmistusta odotellaan.
Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"1621838Mitä sitten ikinä teetkin
Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei401398- 181335
Saanko selityksen?
Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(581334Kun istuit
vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau581329