Outokummussa

Okussa juorut lentää ja ihmiset sotaa käyvät keskenään, niin että silleesti.
433919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Selän takaa löytyy jälkeenjääneet.

Äänestä
  • Todellakin

    Äänestä

Pienen paikkakunnan etuja sekä haittoja, ei ole yksityisyyttä vaikka haluaisikin. Juorujen alkulähteet on monesti tietämättömyys, keksitään "tosiasiat" joita levitellään ympäri pitäjän.
Asuin Okussa aikoinaan ja koin itse kaikenlaista matkan varrella, en tehnyt tietääkseni pahaa kenellekään enkä antanut aihetta juoruihin niin täysin perättömiä juttuja kuulin kerrottavan. Nykyään Joensuussa en ole törmännyt vastaavaan paskanjauhantaan...

Äänestä

Verhot eteen ja ostokset kauempaa, kuihtukoon juorujen sisäsiittoinen saastaläjä.

Äänestä
  • Noin olen toiminut jo pidemmän aikaa. Ystäväkin löytyy muualta kuin Okusta.

    Äänestä

Olemme kaikki julkkiksia. Tunnemme toisemme ja hyvä niin.
Minusta.
Ei kannata kysellä tai kuunnella tarinoita itsestä. Ne, jotka kertovat "pahoja" juttuja eivät ole ystävyyden arvoisia.

Äänestä
  • Ei todellakaan ole,kokemusta on.Jutunpuhujalla ei ole oma elämä kohillaa.

    Äänestä

  • Olen entinen Okulainen,juttuja kuu vielläkin, vaikka jo kauvan poissa ollut.

    Äänestä

  • Saman olen minäkin huomannut, olen legenda joka elää kuulopuheissa vaikken ole asunutkaan paikkakunnalla kohta 30 vuoteen.
    Vierailen silloin tällöin tuttuja moikkaamassa ohikulkumatkalla entisellä kotipaikkakunnalla joten tiedän mistä kirjoitan..

    Äänestä

  • Viurusilmä kirjoitti:

    Saman olen minäkin huomannut, olen legenda joka elää kuulopuheissa vaikken ole asunutkaan paikkakunnalla kohta 30 vuoteen.
    Vierailen silloin tällöin tuttuja moikkaamassa ohikulkumatkalla entisellä kotipaikkakunnalla joten tiedän mistä kirjoitan..

    Kaikenmaailman sadut ja tarinat elävät sitkeästi vaikka totuuden häivääkään niissä ei olisi: Joulupukki, Jeesus.... Tai sitten se häivä on, mutta todellisuus on keksitty.

    Äänestä

  • Joulupukki ja jeesus ja jumalat on ihmisten vilkkaan mielikuvituksen tuotosta aivan niin kuin monien naistenmiehen maine tai juopon maine. Satusetä tai täti keksii helposti uskottavia tarinoita vahingoittaakseen läheisiä ihmisiään ja lopun hoitaa puskaradio, kokemuksesta tiedän näin olevan...

    Äänestä

  • OUTOKUMMUSSA ME OLLAAN JOTAIN.
    HESASSSA EI MITÄÄN !

    Äänestä

Mitäs hyvää meillä on toisesta sanottavaa?

Äänestä
  • Hyvää sanottavaa löytyy paljonkin, eipä tälläkään sivustolla näe kuin satunnaisesti AIDOSTI positiivisen viestin.

    Äänestä

  • Meillä on ainuat oikea ihmiset lähimmäiset.Ihmiset on pohjilmiltaan hyviä.
    Kansalaisyhteiskunta alkanee Outokummusta jonain päivänä,koska olemme enemmän riippuvaisia toisista ihmisistä kuin koskaan tässä yksilökeskeisessä yhteiskunnassa joka on minä keskeinen ja yksilönoikeuksia korostava.

    Äänestä

  • Niinpä miksi sitten Okussa ollaan nenä pitkällä kyttäämässä toisten toimia ?? Hyvyyttä, uteliaisuutta, sisäsiittoisuutta ???

    Riippuvaisuus = siivellä eloa ??

    Äänestä

  • TYTTÖ JA POIKA OLI RAKASTUNEITA.JA HE EI LUULLUT ETTÄ KOKO KOTIKATU TIEDÄ ASIAA.
    VAIKKA SEN HUOMAA YHDELLÄ VILKAISULLA.OUTOKUMPU ON PIENI KAUPUNKI.
    KUOPIOSSA ON JO TÄYSIN TUNTEMATON. Kaikesta huolimatta Puijon kisojen iltamäenlasku on näkemisen arvoinen.

    Äänestä

Tällaisilla nimettömillä palstoilla on se ominaisuus, että pahaa oloaan saa purkaa vapaasti. Silloin myönteinenkin asia kääntyy nopeasti kielteiseksi.
Minusta tämä on ikävä, mutta kuuluu kai puskakykkijöillekin joku kanava olla.

Äänestä

Kyllä heilläkin pitää olla sananvapaus.
Saman sananvapauden nimissä meillä, jotka olemme eri mieltä heidän kanssaan, on oikeus se ilmaista
He tosin ovat usein sitä mieltä, että myönteisesti asioista ajattelevien pitäisi pysyä hiljaa.

Äänestä
  • Vastakkaisten mielipiteiden haltijat pysyköön vaiti, jos ei positiivisia eikä negatiivisia mielipiteitä julkisuuteen olisi tämä palsta ikävää luettavaa..

    Mielipiteet kunniaan ja kaikki olemme oikeassa..

    Äänestä

Näille palstoille kirjoittelevat luuserit ja juovuksissa olevat "mielenvikaiset", en voi sanoa että hullut,se olis loukkaus hulluja kohtaan.

Äänestä
  • Kehen sinä itse kuulut kun kirjoitat tänne. Nähtävästi seuraat aktiivisesti koska on noin varma mielipide.

    1Äänestä

  • Täällä yksi mielenvikainen juovuksissa oleva luuseri, aika julmaa leimaamista. Kyllä sitä parhaansa yrittää vaikka tekisi mieli antaa periksi, jokainen lopulta kaipaa hyväksytyksi tulemista ja rakkautta, mielenvikaisuus ja juovuksissa oleminen on usein seurausta tämän puutteesta. Oletko tänään tuonut iloa toisen elämään vai torjunut viimeisiä hapuiluja ihmisten joukkoon?

    Äänestä

Outokumpu on ihan hyvä paikka elää kun asettuu näiden juttujen yläpuolelle.
Voi täysin hyvin olla oma itsensä.Minua on kyllä neuvottu muutama kerta muuttamaan pois paikkakunnalta,mutta olen jäänyt koska en tiedä mitä uudessa asuinpaikassa odottaa.Kyllä Outokummun taivaalle ääntä sopii.

Äänestä
  • Juu kyllä se näin on juoruilijat vaan kertoo enemmän omasta pikkumaisuudesta kuin oikeasta asiasta. Kyllä meteliä sadaan aikaiseksi tyhjästäkin.

    Äänestä

SIELLÄ MISSÄ ON MINUN HATTUNI.
SIELLÄ ON MINUN KOTINI.
Elämä sujuu kivasti Outokummussa.Se mikä minut koulutti oli muut paikkakunnat
ja kontktit erilaisiin ihmisiin.

Äänestä

On se tietenkin hurjan ikävää, että valtaosa outokumpulaisista tulee tosi hyvin toimeen itsensä ja muiden ihmisten kanssa.
Täällä om tosi mukavia ihmisiä ja todella hyvät palvelut ainakin minusta. Minnekään en ennen tuhkausta aio muuttaa.
Hymyillään, kun tavataan!

Äänestä
  • Mielialan muutosta ei saa aikaiseksi matkustamalla johonkin kohteeseen,se menee mukana Ei edes savannilla tai viidakossa.Lentoajat pitkiä.Meillä on ne tekijät kaikki
    Outokummussa. Jos halusin nuorempana vuoristoon menin Usinvuorelle ja jos halusin viidakkoon menin Kasvitieteeliseen puutarhaan.
    Sotaväessä minulle sanottiin että kyllä minussa ei ole vika jos ei tulla toimeen.
    Kell onni on se Onnnen näyttäköön.

    Äänestä

Olen ollut onneton muutaman kerran elämässäni. Joka kerta tunne johtui omista valinnoistani. Muita ei voinut syyttää.

Äänestä
  • Meidän on oltava kiitollisia jotta voimme elää luononkauniissa POHJOIS KARJALASSA. Se tekee onneliseksi!

    Äänestä

Olen onnellinen kun älysin lähteä Okusta kauas pois, isolla paikkakunnalla ei juoruilla eikä puukotella selkään niin kuin Okussa ollessani mulle kävi. Pieni persereikä koko paikkakunta...

En ihmettele hetkeäkään jos poismuuttoa on ja uusia muuttajia vain harvakseltaan..

Äänestä
  • Minulle kävi aivan samoin,siellä joitakin ihmisiä vaivaa,kateus, katkeruus ja keksitään juoruja ,jotka ei pidä paikkaansa.Täällä suuressa kaupungissa ,ei sitä ole,saa olla oma ihtensä.

    Äänestä

  • Elämä on niin lyhyt loppujenlopuksi,niin on parasta tehdä olostaan mukava ja nauttia elämästään.Outokumpu elää tarinoistaan näin se on.Turha lähteä sisäiseen maanpakoon ja paeta joitain juttuja.Eri asia on koulutuksen ja työpaikkojen perässä muuttajat.Meille on paljon tärkeämpää se että pellot ja puutarhat on antanut satonsa.Kauden marja puolukka ja kalastuskausi syksyllä hyvä.
    Se mikä meidät kasvatti oli KARTSA.

    Äänestä

  • Yhdestä asiasta olen erittäin onnellinen, olen onnellinen siitä, ettei Okussa ole montakaan noita "maaseudun" syöppöjä eli VIHREITÄ. Hallelujaa, kiitos siitä!

    Äänestä

En näe mitään vikaa kaupungissa. Terkkarilla on hyvin ystävällinen palvelu, tulee hyvälle tuulelle siellä asioidessaan.
Samoin kaupoissa, S-marketin nuoret kassat ovat iloisia ja miellyttäviä.
Jos joku puhuu soopaa, antaa olla, en vaivaudu edes kuuntelemaan juoruja.
Niinhän on sanontakin: "Paha kello kauas kuuluu, hyvä ei niinkään."

Äänestä

Outokumpu pääsi vuonna kaupungiksi 1977 en vaan ymmärrä miksi.
Sama maalaiskylämäinen meno jatkuu edelleen kuin aikoinaan kuusjärven kunnan perustusaikoina 1865. Mielestäni nyt ja tulevaisuudessa maalaiskunta jossa on jonkin verran teollisuutta ja vähenevä asukaskanta.
Oikeaan kaupungin menoon ei kuulu juoruilu eikä kyräily selän takana.

Sikamaista käytöstä kokeneena muutinkin Joensuuhun osin työn perässä ja saadakseni oman yksityisyyden joka minulla on ollut viitisen vuotta. Ystäviä kavereita on löytynyt toisin kuin Okussa asuessa vaikka mieleni olikin avoin silloin kaikelle...

Äänestä
  • On niitä Hesan ympärryskunnissakin näitä maalta muuttaneita, jotka on niin kateellisia omalla työllä menestyneille. Lisäksi nämä keuhkot ajavat tietysti kunnan päätäviin elimiin itsensä paskaa puhumaan ja makeita juoruja kertomaan. Sitten on tämä vihre citykanilauma joka lisääntyy halisemattomasti ja tekee Hesan keskustasta reservaatin itselleen. Näin se vain menee suomessa. Jos ei ole itsellä mitään niin häiritään toisia.

    Äänestä

  • Se on tärkeää.Mitä me ollaan.Kiitokset vanhemmalle sukupolvelle hyvästä KOULUTUKSESTA.
    Se on vaan niin,että Outokumpu elää tarinoista.Stoorit ei ole haitannut.
    Isomilla paikkakunnilla,ainut joka voi puutua asioihin on POLIISI.Silloin kannattaa uskoa mitä sanotaan. Kaikille löytyy tehtävä ja Elämäntarkoitus jopa OUTOKUMMUSTA !

    Äänestä

  • MAIHINNOUSUTAKKINEN kirjoitti:

    Se on tärkeää.Mitä me ollaan.Kiitokset vanhemmalle sukupolvelle hyvästä KOULUTUKSESTA.
    Se on vaan niin,että Outokumpu elää tarinoista.Stoorit ei ole haitannut.
    Isomilla paikkakunnilla,ainut joka voi puutua asioihin on POLIISI.Silloin kannattaa uskoa mitä sanotaan. Kaikille löytyy tehtävä ja Elämäntarkoitus jopa OUTOKUMMUSTA !

    Mika S olisi aika lopettaa taas. Takkiasi ei voi olla huomaamatta. Vittuile päin näköö, jos kanttia on.

    Äänestä

  • Operaattori ei tykännyt, kun joku kommentoi vittuilua. Lienee nimimerkki itse operaattori.

    Äänestä

Outokummusta tuli kaupunki, kun kauppala-kuntamuoto lakkautettiin.
Niinä aikoina Outokumpu oli moneen maakunnan pikkukuntaan verrattuna aika lailla kaupunkimainen.
Nykyisin kaikki kunnat ovat hallintomuodoltaan samanlaisia. Myös Helsinkiä voitaisiin siinä mielessä kutsua kunnaksi.
Outokumpu on pieni maaseutukunta, jota vuodesta 77 lähtien on kutsuttu kaupungiksi.

Äänestä
  • Paljon saavutetaan sillä että Wanhoja juttuja ei siirretä tähänpäivään.
    Se on Outokummun etu. Jottei joidenkin kahvipöytäkeskustelujen perusteella jotkut
    muuta pois Outokummusta .Olen tullut Outokumpuun vuonna 1959. Ja tehnyt paljon virheitä.
    Mutta siitä huolimatta jatkant elämääni reippaan mielin.

    Äänestä

  • Outokummun kehitys on pysähtynyt kokonaan, korjaillaan jotain kaivoksenaikaisia rakennuksia koulu oli pakko rakentaa mutta sekin maksaa hunajaa joka vuosi ettei muuhun sitten jääkään kaupungilla euroja..
    Paikkakunnalla on purettavaa enemmän kuin laki sallii... Tulevaisuudessa elämme museossa...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Syrjäsilmä kirjoitti:

Okussa juorut lentää ja ihmiset sotaa käyvät keskenään, niin että silleesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu