Olen joutunut Kelan ja sossun välisen perinnän loukkuun, jossa tämän kuun rahatilanteeni on tuottanut ahdingon. Rahaa ei ole.
Yritän selittää tilanteeni mahdollisimman tarkkaan ja selkeästi.
Olen saanut sairauspäivärahaa helmikuusta asti. Samalla myös toimeentulotukea. Toimeentulotukea maksetaan joka kuulle ennakkoon ja sairauspäiväraha jälkikäteen edelliselle kuulle. Tästä syystä sossun päätöksiä tehdessä tukien välille on tullut epätasaa, jota on sitten peritty sairauspäivärahasta sossulle joka kuu. Näin ollen olen saanut aina minimi sprahastani vain osan.
Tämän kuun toimeentulotukipäätöksessäni huomioidaan tulona viime kuun alun sprahani, koska kesäkuussa sossu maksoi liikaa luullessaan (Kelan päätöksen vielä puutteessa) ettei sprahaa enää tule. Näin ollen saan tässä kuussa vajaat 90e rahaa sossusta ja vajaa 200e sprahaa, sen jälkeen kun sossu on jo perinyt lähes 300e.
Rahatilanteeni on siis heikko. Olen jo nyt miinuksella vuokran (jouduin lainaamaan sitä varten rahaa) ja laskujen jälkeen, eikä rahaa ruokaan ole.
Onko tässä tilanteessa perustetta harkinnanvaraisen toimeentulotuen hakemiselle? Mitä saisin? Eihän sitä lasketa tuloksi tuleviin päätöksiin?
Yritän selittää tilanteeni mahdollisimman tarkkaan ja selkeästi.
Olen saanut sairauspäivärahaa helmikuusta asti. Samalla myös toimeentulotukea. Toimeentulotukea maksetaan joka kuulle ennakkoon ja sairauspäiväraha jälkikäteen edelliselle kuulle. Tästä syystä sossun päätöksiä tehdessä tukien välille on tullut epätasaa, jota on sitten peritty sairauspäivärahasta sossulle joka kuu. Näin ollen olen saanut aina minimi sprahastani vain osan.
Tämän kuun toimeentulotukipäätöksessäni huomioidaan tulona viime kuun alun sprahani, koska kesäkuussa sossu maksoi liikaa luullessaan (Kelan päätöksen vielä puutteessa) ettei sprahaa enää tule. Näin ollen saan tässä kuussa vajaat 90e rahaa sossusta ja vajaa 200e sprahaa, sen jälkeen kun sossu on jo perinyt lähes 300e.
Rahatilanteeni on siis heikko. Olen jo nyt miinuksella vuokran (jouduin lainaamaan sitä varten rahaa) ja laskujen jälkeen, eikä rahaa ruokaan ole.
Onko tässä tilanteessa perustetta harkinnanvaraisen toimeentulotuen hakemiselle? Mitä saisin? Eihän sitä lasketa tuloksi tuleviin päätöksiin?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei mene nyt lainmukaan tuo takaisinperintä. sinulle tulee jäädä 485 Euroa rahaa elämiseen joka kuulle vuokranmaksun jälkeen. Sosiaalitoimisto saa tehdä takaisinperinnän odotettavissa olevasta etuudesta vain jos se ei aiheuta toimeentulotukitarpeen jatkumista. Ota yhteyttä sosiaaliasiamieheen ja pyydä sosiaalivirkailijaasi korjaamaan laiton päätös !
Keskusteluketjun aloittaneen nimimerkki, että hoh hoijaa "Pulapulu" nimimerkkivalintana, viittaa trollaamiseen, mutta joo samaa mieltä tuosta, että toimeentulotuessa päätökset jos ne lain mukaan tehdään, tulee tehdä siten, että toimeentulotukipäätös ei aiheuta toimeentulotuen hakijalle toimeentulotuen tarpeen jatkumista, jos sosiaalitoimisto perää jostakin hakijan muusta tulevasta etuudesta takaisin aiemmin myöntämiään tukia. Itsellekin tehtiin aikoinaan sellainen toimeentulotuen päätös, että tulevasta etuudesta jota en toimeentulotuen hakemisen hetkellä nauttinut vielä ollenkaan, perittiin toimeentulotukea takaisin, enkä silloin ja sillä päätöksellä olisi päässyt sosiaalitoimiston asiakkuudesta eroon ollenkaan, jos ei olisi ollut niin, että sain vuokriini ja ruokaani ja laskuihini rahaa omilta sukulaisiltani, ettei sitten tarvinnut enää sossuun mennä, kun odottelin että alan saada yhteiskunnan ensisijaista sosiaaliturvaa... Se pitäisi toimentulotuen varassa eläville sosiaalityöntekijöiden kertoa, että tosiaankin tietty määrä joka on se toimeentulotuen perusnormin määrä alentamattomana, pitää jäädä toimeentulotuen asiakkaille joka kuukausi nettona käteen toimeentulotukena toimeentulotuen pakollisten asumismenojen jälkeen. Moni ihminen ei tiedä sitä ja luottaa vaan siihen, että sosiaalityöntekijä ymmärtää asiakkaansa tilannetta ja ajattelee ensisijaisesti asiakastaan päätöksissä. Toimeentulotuen oikeus tosin poistuu jo hyvin vähäisillä tuloilla, että jos mitä tahansa muuta ensisijaista yhteiskunnan etuutta nauttii, harva on oikeutettu toimeentulotukeen.
Ihmettelen aloituksen tarinassa kerrotun tilanteen osalta, että mikähän järki sillä päätöksen tekijällä sosiaalitoimistossa on ollut, jos todella hyvin pienen sairauspäivärahan varassa ollutta ihmistä ei halua auttaa. Siinä tapauksessahan että jos on toimeentulotukeen oikeus, on sairauspäivärahan ja hakijan tulojen ja muiden mahdollisten etuuksien pitänyt olla todella pieni summa, alle toimeentulotuen perusnormin määrän. Sosiaalitoimistot ja sosiaalityöntekijät ei voi vedota ainakaan siihen, etteivät tietäisi asiakkaidensa raha-asioista, koska kyllä heille näkyy asiakkaidensa toimeentulotuen hakuhetkellä nauttimien yhteiskunnan etuuksien yhteismäärä. Jos jollakin ihmisellä ainoa tulo millä on elänyt on toimeentulotuen lisäksi ollut joku pikkunen sairauspäiväraha, niin se tuskin on peruste alentaa toimeentulotukea tai alkaa veivailla edes toimeentulotuen täyden perusosan myöntämisen kanssa. Mutta täällähän ei voi tietää tarinoiden paikkansapitävyydestä. Jotkut osa vaikuttaa tarinoivan täysin keksittyjä juttuja. Sairauspäiväraha on sellainen, että sitä ei saa pikkusyistä, vaan sellaista saava on yleensä vakavasti sairas tai vakavasta sairaudesta toipumassa. Itse sain kauan sitten vähän aikaa sairauspäivärahaa kun olin sairastunut elinikäiseen fyysiseen sairauteen, joka oli myös henkinen kuormitus ja ei sitä kauaa saanut sellaiseenkaan tilanteeseen, opiskelijalla sairauspäiväraha oli myös summalta lähes alle puolet opintorahan kuukausimäärästä, vaikka sairaus vaati kahden viikon välein verikoetestauksia Helsingissä asti ja oli todella kova lääkearsenaali kortisonista biologisiin lääkkeisiin ja sellaista. Eikä yhteiskunta tullut mitenkään muuten vastaan lääkekuluissakaan, kuin sillä että tietyn prossan mukaan toki elinikäisen sairauden lääkkeistä saa lääkekorvausta. Asuinkaupunki sossun muistan silloin pyyhkineen siinä tilanteessa persettään toimeentulotukihakemuksillani ja saatto olla toimeentulotukipäätös todella joku 13 euroa ihmiselle joka ei nauttinut mitään yhteiskunnan tukimuotoa..sillähän sitä pärjätään, joo kolmellatoista eurolla..mikä lie merkantti ollu laskemassa... omassa henkikirjakunnassa autettiin edes kovissa sairaalalskuissa ja siitä kiitän niitä ikuisesti, vaikka henkikirjakuntani sossussa en ole koskaan sen koommin asioinut, enkä tule mihinkään tämän maan sosiaalitoimistoon jalallani astumaan kokemusteni vuoksi.
Jos aloittaneen kertoma pitää paikkansa, todella varmaan kannattaa jonkun sosiaaliasiamiehen kanssa asioida, jos sellaisia vielä on, kun fudujahan ne paiskoo kaikille kansalaispalveluita etenkin köyhille ihmisille antaville virkatahoille innossaan karsia hyvinvointivaltio säpäleiksi yhdenveroisista kansalaispalveluista.
Sait liikaa etuisuuksia viime kuulle, käytä niistä säästämiäsi rahoja tämän kuun vuokranmaksuun ja elämiseen niin ongelma on ratkaistu.
Suosittelen soittamaan omalle sosiaalityöntekijälle ja kertomaan tilanteesta. Joskus sosiaalityöntekijä voi tilanteesta riippuen myöntää ehkäisevää toimeentulotukea esim. juuri asumisen turvaamista varten. Etuuskäsittelijöitä taas puuttuu valtuudet näihin joten siksi kandee ottaa yhteyttä juuri omaa sosiaalityöntekijään, hänellä on tietyissä tilanteissa mahdollisuus tehdä harkinnan varaisia päätöksiä asiakkaan tilanteen mukaan ja asiakkaan hyväksi.
lisäyksenä vielä sosiaalityöntekijä myötämä ehkäisevä toimeentulotuki on tukikuukausi kohtainen joten sitä ei huomioda seuraavana kuuna.
Älkää jauhako paskaa. "Ehkäisevää toimeentulotukea" ei todellakaan pidä joutua kenenkään hakemaan tilanteessa, jossa jos aiempi perustoimeentulotukikin myönnettynä on ollut liian alhainen ja jos hakijan toimeentulotuen tarve jatkuisi pelkän toimeentulotuen päätöksen vuoksi, jos kyse on toimeentulotukeen oiketetusti köyhistä = toimeentulotuen asiakkaista jotka aina on köyhiä ne jotka toimeentulotukea anoo, vaan liian alhaisena myönnetty toimeentulotuki pitää ensin vaatia oikaistavaksi, jos asia siten on. Eikä siten, että köyhän pitäisi hakea "ehkäisevää toimeentulotukea" vaikka ruokaa ostaakseen, koska sosiaalityöntekijä ei ole myöntänyt toimeentulotuen perusnormin vertaa jollekin köyhälle laissa kuuluvaa tukea. Jos minä nyt mitään siitä ymmärrän, että mikä on järkevää ja miten lait menee.
Ja miks muuten täällä Suomi24:ssa on KAKSI eri palstaa tismalleen SAMALLE AIHEELLE, kaksi eri palstaa aiheelle "YHTEISKUNNAN TUET JA AVUSTUKSET", jossa toisessa on keskusteluohjeistuksena että "Keskustele Kelan tuista ja kuntien avustuksista" ja toisella SAMAN NIMISELLÄ PALSTALLA "YHTEISKUNNAN TUET JA AVUSTUKSET" keskusteluohjeena, että "keskustele tuista ja avustuksista"... Häh? Ja miks tossa on toi kädet kupissa ruikuttava kuvake joka tän Suomi24- yhteiskunta-aiheen keskustelupalstan ohessa, ikäänkuin muka keskustelun aiheena olisi kerjääminen. Haloo Suomi24- ylläpito!!
samaa mieltä, hae ehkäisevää toimeentulotukea vuokrarästiin. Kerro hakemuksessa miksi rästiä on syntynyt. Vielä parempi jos saat ajanvarauksen, samalla voi sosiaalityöntekijä tai sos.ohjaaja katsoa kanssasi laskelmat.