Ajattelin tänään käydä ruisrock leirintä aluetta siistimässä tölkeistä ja pulloista. Ja saada perheelle hieman ylimääräistä. Ei saanut mennä. Mikä juttu tää nyt on? Olen aikaisempina vuosina käynyt. Olisin oikeasti tarvinnut ne vähät rahat mitä pulloista olisin saanut. Ja se ympäristö on siivouksen tarpeessa. Luulin olevani avuksi. Mutta niin vain köyhä häädettiin pois. Älytöntä jos rahan arvoiset tölkit heitetään roskiin. Mikä tätä suomen maata vaivaa nykyään. Rikkaat vain rikastuu ja köyhä ei saa edes ympäristöä siivota muutaman euron toivossa. Kiitos vain tästä. Syön pari päivää vain kynsiäni
ei saanu köyhä kerätä pulloja
pullonkerääjä
9399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Leirintäalueen pullojenkeräys oli annettu muutamalle ulkomaalaisryhmälle näin kuulin torilla. Hyvä kun tekevät " töitä " mutta aika epäreilua antaa koko alue vain muutamalle henkilölle mikäli koko juttu edes pitää paikansa se selviää huomenna kun menen portilta kysymään asiaa.
Quantanamo – Irak – Kolari – Hiiden kylä
Kolarissa lomailevat irakilaiset ovat kääntäneet kelkkaansa kun suomalaisia vastaan tehty mielenosoitus johti suomalaisten suivaantumiseen. Mikä nyt on totta ja mikä ei, mutta minä kerron oman totuuteni 50-luvun Suomesta, meistä ja isistä ja äideistä, jotka rakensimme tämän maan sodan tuhojen jälkeen. Irakilaisia pidän röyhkeinä, hävyttöminä ja laiskoina. Että kehtaavatkin.
“Ruoka on pahaa” (lainaukset irakilaisten ruikutuksista)
(Hiiden kylässä) Talvella syötiin perunaa ja läskisoosia. Kun liha loppui, syötiin perunoiden kera ruskeaa kastiketta. Perunat oli itse kasvatettu ja sika kasvatettu ruoan tähteistä. Herkkua olivat rikkinäiset kananmunat, koska ehjät myytiin kauppaan. Kesällä ja syksyllä syötiin perunoiden kanssa kalaa, sieniä ja marjoja. Itse kalastettu ja kerätty. Äiti taikoi ruoat vähistä aineksista. Lapset auttoivat kodin askareissa, eikä ruikutuksen sanaa kuultu koskaan.
“Liikuntapaikoissa käymisestä peritään maksu”
Sisäliikuntapaikkoja ei ollut. Kesäisin mentiin polkupyörällä kunnan ainoalle urheilukentälle. Kylän poikien kanssa tehtiin talkoilla juoksurata. Hiihtoladut tehtiin umpihankeen, jos sukset oli. Kaikilla ei ollut. Sisäurheilua oli shakkipeli: lauta tehtiin itse – naapurin setä nappulat.
“Yksittäisistä ruokatarvikkeista pitää maksaa.”
Tosiaan. Ilmaista ruokaa ei saanut mistään. Kun haluttiin herkutella ostettiin rikkinäisiä keksejä kaupasta, eikä niitäkään saanut ilmaiseksi.
“He eivät ole saaneet enää lämmintä vettä”
Ei ollut lämmintä eikä kylmää vettä. Vesi haettiin joesta 2 kilometrin mäkisen matkan takaa. Sitten rakennettiin omin käsin ja lapioilla kaivo. Sieltä kannettiin vesi keittiöön ja toisella ämpärillä likavesi pellolle.
“salaattikin on otettu ruoka-annoksista pois”
Salaattia ei ollut. Kesällä kerättiin voikukan lehtiä tien varsilta, keväällä juotiin koivusta mahlaa.
“Mikä ikävintä, he joutuvat maksamaan 10 euroa menopaluu bussimatkasta Kolarin ja Rovaniemen välillä.”
Mikä ikävintä, olin opettajien mukaan koko kylän kaikkien aikojen lahjakkain lapsi, mutta en päässyt oppikouluun, koska perheellä ei ollut bussirahaa koulumatkaan. Salon kaupunkiin 15 km matkan päähän menin polkupyörällä, jonka olin omalla työllä ansainnut juurikaspelloilta.
“Mielenosoitukseksi sotaa ja vainoa paenneet ovat olleet syömättä ja osallistumatta suomen kielen oppitunneille.”
Sehän se on ratkaisu. Kun ei osaa suomen kieltä, varmistaa ettei koskaan tarvitse tehdä mitään leipänsä eteen.
Perkele, alkaa tulla mitta täyteen näitä itämaisia ruikuttajia. Isämme ja isoisämme taistelivat sotaa ja vainoa vastaan 40 asteen pakkasissa. Jos he eivät olisi uhrautuneet, tänne ei tulisi yksikään irakilainen ruikuttamaan. Koska meillä ei olisi antaa heille kaikkea mitä keksivätkään vaatia.
Emme me suomalaiset ahkeroineet kuusipäiväistä työviikkoa sen takia, että elättäisimme jonain päivänä itämaiden tietäjiä. Siis tietävät kaikki temput, joilla suomalaisia kusetetaan, mutta työnteosta eivät ole koskaan kuulleetkaan.
Turkulainen on niin kiero, että se ei halua antaa kenellekään toiselle mitään. Kaikki pitää itse kahmia, rohmuta ja pitää. Turkulaisten pitäisi pystyttää aita kaupunkinsa ympärille, ettei vain kukaan pääse kaupunkiinne. Turkulainen on kaiken kaikkiaan tyhmä! Ahne ja tyhmä. Tyhmyydestä kertoo sekin, että aina ja joka paikassa se jaksaa kehua kaupunkinsa muutaman vuoden pituista pääkaupunkiasemaa. Kyllä naurattaa. Turkulainen on tyhmä ja ahne!
Kyll hallinnassa ä se on vaikeata kerätä tölkkejä jo auranrannalta se on kokonaan kiinalais mafian hallinnassa,miksi suomalaisten täytyy tulla silloin keräämään vain kun joku suuri tapahtuma miksi ette ole talvella kun on pakkasta 20 astetta,laiskojs kun olette.
Ainakin se kiinalainen nainen vie kädestä pullon aurajoenrannalla,tai sit se jää odottamaan ett juo pois opettelisis suomea tai tekis duunia.
Ottaa muuten törkeen hyvin suihin ja vain 20e Ei todellakaan mikään kaunotar mutta huulijumppa taito on proo luokkaa.
Jerggiltä loistava kirjoitus ylhäällä
Niinhän se menee, me maan matoset olemme tiukassa syynissä ja kontrollissa ettei vaan köyhä rahvas pääse rikastumaan ja kartuttamaan pieniä tienestejään, mutta ylemmät ns. paremmat /eli ylemmät sosiaaliluokat voivat soveltaa vapaasti oikeuksiaan verojen kiertämiseen kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tempuillaan...
Nyt kyllä verottaja ylitti itsensä tällä pullonkeräys verotuksellaan; eli viekää vaan tuhkatkin pesästä..
Nyt tuli se riman alitus verotuksen määräilyssä ja eli pohja vastaan köyhänkin verotuksessa, pian ei tässä tarvitse edes vessapaperia kun ei tule enää mitään pyyhittävää..
Ei liity tähän, mutta oli älytön juttu TV:ssä. Suomessa noudatetaan varmaan ainoana maana EU:ssa sääntöä ettei kalastaja saa myydä tuoretta kalaa rannassa, pitää lähettää kymmenien kilometrien päähän ja sitten vasta jäiden kanssa saa myydä. Ilmakin paljon kylmempää kuin lämpimissä maissa missä eivät edes käytä jäitä useinkaan. Olisivat paljon turvallisempia syödä tuoreena kuin viikon vanhat kalat kaupassa. Toisaalta, rannassa saattaisivat myydä paljon ohi verotatjan, mutta niin kai ne kiertelevät kauppiaatkin tekee.