Mitä mieltä oleette "jazzkadun" annista tänä vuonna. Pari metrilakun myyjää ja "paella" eli pyttipannukauppiasta sekä rasvassa keitettyjen muikkujen myyjä. Muutama kaljahana. Festarihinnat ihan ok oluen osalta mutta rasvamuikut olivat pikkusen ylihinnoiteltuja. Noin 500% ylihintaa. Taitaa nyt uudet tuulet puhaltaa pohjoisrannasta kovin kylmästi. Vielä muutama vuosi sitten tuolla kadulla oli runsaasti kaikkea tarjolla. Jopa eestiläistä pilua. Vaan ei ole sitäkään enää.
Porin Jazzkatu.
17
657
Vastaukset
- Pekka-P-
Eipä kiinnosta jazz-katu.Kierrän kaukaa.
- åpååjij
Sehän on selvää, ettei tunnettuna homoja sinua kiinnosta eestiläinen pillu.
- Uunosykneus
åpååjij kirjoitti:
Sehän on selvää, ettei tunnettuna homoja sinua kiinnosta eestiläinen pillu.
Jo nimimerkkisi kertoo että pahasti on jäänyt kansakoulusikin vaiheeseen. Käyppä se ensin loppuun ja kommentoi sitten taas jotta vastauksestasi saa jotain selvää.
- åpååjij-
Uunosykneus kirjoitti:
Jo nimimerkkisi kertoo että pahasti on jäänyt kansakoulusikin vaiheeseen. Käyppä se ensin loppuun ja kommentoi sitten taas jotta vastauksestasi saa jotain selvää.
Selvennys: Sehän on selvää, ettei tunnettuna homona sinua kiinnosta eestiläinen pillu. Yksi kirjain meni pieleen.
Eiköhän nyt selvinnyt Pekka P:n sukupuolinen suuntaus. - NäppäilyVirhePaholainen
åpååjij- kirjoitti:
Selvennys: Sehän on selvää, ettei tunnettuna homona sinua kiinnosta eestiläinen pillu. Yksi kirjain meni pieleen.
Eiköhän nyt selvinnyt Pekka P:n sukupuolinen suuntaus.Keskustelupalstojen pahin virhe jonka kirjoittaja voi tehdä on osua vahingossa viereiseen näppäimeen jolloin joku pitkästynyt saa hyvän syyn hehkuttaa erinomaisuuttaan, "enhän minä nyt edes ymmärtänyt mitä yritit kirjoittaa.
Jotkut saavat tästä osumasta aiheen juhlia koko illan, kuten tässäkin kirjoittaja: "Uunosykneus" sain aihetta tämän illan juhlintaansa
- Tippikundi
Kauheita läskiperseitä siellä ainakin on!
- Ihmehinttari-olet-
Minä taas katselin hyvännäköisiä naisten perseitä.
Valintakysymys kumpaa haluaa katsoa, vaikkapa haluaako katsoa naisten vai Pekka P:n persettä.
- musiikkia-rakastava-
Jazzkatu toimii niinkauan kuin asiakkaita riittää.
Tärkeää on, että kadulla voi kuunnella myös musiikkia ja ihan ilmaiseksi. - PoisPorista
Jazzkatu samoin kuin jazz-festivaali ja SuomiAreena pitäisi saada siirrettyä pois Porista.
- poispoispoisjapitkälle-
Nehän ovat Porin päätapahtumat ja järjestetään jokavuosi.
Ässien mestaruusjuhlat ovat myös päätapahtumia, mutta niitä järjestetään turhan harvoin.
Parempi olisi, jos sinut siirrettäisiin pois Porista.
- deedeedee
Piukoi pimpei siö o.
- Kermahillolla
Missä ovat Marttojen vohvelit?
- laadustahyvinmaksava
Ne oli viikolla SuomiAreenalla.
Torin kulmassa, Airion lähettyvillä.
- Arpakyrskä
Tuanoiko meetrilakutki on vaa 60 senttisii.Ihanko mun metrinen kyrpä onki vaa torellisuures tommoset 6 senttii juhlakunnos ja pesemäti.
- näintapahtuu
Eihän jazzit pärjäisi, ellei poriin olisi tullut suomi areena tapahtumaa. Etelärannan jazz katu kuoletetaan tahallaan, jotta jatzzit saisivat itselleen toisenkadunpätkän, jossa he voisivat hinnoitella itse kaikki. Nykyisellä kadunpätkällä kun on muitakin yrittäjia. Toisaalta eteläranta vapaituisi liikenteelle, mutta kuka jaksaisi kävellä kirjuriin johtavaa tietä, jossa jazzit pitäisi katua itsellään, olisiko tunnelma enään samanlainen?
- ahneella-paskane-loppu
Vittu joo myyntipaikkojen hinnat on tähtitieteeliset porin päättäjät hinoitteli itensä pihall
- Kengännauhakauppias
ahneella-paskane-loppu kirjoitti:
Vittu joo myyntipaikkojen hinnat on tähtitieteeliset porin päättäjät hinoitteli itensä pihall
Kun sulla tuntuu olevan hyvää tietoa niin jaa sitä meille muillekin. Paljonko oli €uroja/neliö "jazzkadulla"? Ja keitä olivat ne porin päättäjät.
Kun mulla tuntuu nyt olevan ihan väärä käsitys vuokraajista ja neliöhinnatkin ovat vain myyjien kertomia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643315Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433127- 432508
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1112406- 311933
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271820- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851435- 391300
- 821169