Abban S.O.S ylittämätön pophelmi

UlvaeusjaAndersson

En voi sanoin kuvailla sitä ihastusta, joka kohdistuu Abban alkuvuosien sävelmään SOS. Abban säveltäjät Benny ja Björn tekivät biisit ilmeisesti täysin erottamattomana yhteistyönä. He eivät tuoneet sessioihin biisejä tyyliin "mä tein tämmösen", vaan työskentelivät naamatusten istuen pianon ääreen - keksien melodianpätkiä, hioen pianokoukkuja ja sointuliikkeitä yhdessä (legendaarisella kesämökillä suuri osa biiseistä syntyneet). Siksi on vaikea sanoa, mikä osa biiseissä on kummankin synnyttämää musiikkia, mutta se ei ole oleellista.

Oleellista on sävellysten laatu.

SOS on kulmakivi poplaulujen historiassa. 70-luvun jälkeen samanlaista "peruspoppia" on tehty vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Materiaaleja kierrätetään popissa suunnattomasti. Tuohan SOS:n intromelodia heti mieleen vaikkapa Gimmelin ensimmäisen hitin. Usein popmusiikin omaperäisyys kyseenalaistetaan aivan perustellusti. Abbaan kuitenkin liittyy vankka musikaalinen osaaminen ja musiikillisen keksinnän painoarvo. Yllättävät epäsymmetriset tahdit, sointuvivahteikkuudet ja kauniit pianosovitukset, osoittavat poikien taustat niin ruotsalaisessa kansanmusiikissa, rokissa kuin barokin perinteessä.

Abba-biisi parhaimmillaan on kaunis, melankolinen, korvamato, yllättävä. SOS-biisin säkeistössä ei ole rumpuja. Pianoideoissa on klasarin vaikutusta. Kertosäkeessä soinnutus vaihtuu ja "When you're gone..." -osuus on tappavan tarttuva. Perusilme on koskettava. Intro toistuu outrona. Vastustamaton mieleenpainuvuus. Eläköön Abba!

Kaikkein paras biisi on SOS. Muita olkoon esim. Mamma Mia ja Knowing Me Knowing You.

2

222

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ddgh

      Totta. Mutta kappaleen sanoitus on aika kaamea, kliseistä poptekstiä.

    • UlvaeusjaAndersson

      Onkohan sillä paljon väliä? Popmusiikin ydin on sävelmän tehokkuudessa, taidokkuudessa ja ilmeikkyydessä. Ei tekstin tarvitse olla mitään runoutta. On kyllä aivan totta, että Abban kundit tekivät suhteellisen yksiselitteisiä tekstejä, mutta loppua kohden - erityisesti albumilla The Visitors - tilanne muuttui. Knowing Me Knowing You kuuluu Abban parhaimmistoon tekstinä ja edustaa ilmestymisajankohdaltaan keskikautta. Abba siis kehittyi teksteissä askelelittain. Mutta varhainen Honey Honey -osasto on luonnollisestikin kepeää tavaraa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1583
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      303
      841
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      602
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe