Muodon merkitys vähenee henkisen kehityksen edetessä. Tietoisuus merkitsee yhä enemmän, muoto yhä vähemmän. Kuva ja muoto ei enää "vangitse sielua", eli kuvan kautta ei pysty enää vaikuttamaan kyseiseen tietoisuuteen sillä tavalla kuin ennen. Mahaparanirvaaniselle tasolle astuneet ovat astuneet täysin kuvien ja muodollisuuden ulkopuolelle. Jo buddhiselle tasolle astuneet ovat negatiivisen vaikutuksen ulkopuolella, käytännössä. Mutta heti jos astuu mentaalitasoille, astuu "kuolevaisten valtakuntaan". Vaikkakin mentaalitasot ovat täynnä kirkkautta, on siellä negatiivisuuden mahdollisuus periaatteessa olemassa. Nykyiset ihmiset ovat tuossa maailmassa kylläkin positiivisia ja epäitsekkyyden täyttämiä.
Ihmisiä on neuvottu olemaan pyyteettömiä ja toimimaan kokonaisuuden hyväksi altruistisesti, jotta voisi olla täysin turvassa. Positiivisuus on suurin suoja ja takaa työskentelyrauhan. Positiivisuus tarkoittaa varmaa henkisen itsen tuntemista, mikä on häilymättä ja pysyy elämästä elämään, aina vain. Sisäinen varmuus, mikä lopulta täyttää koko olemuksen. Se voi alkaa pienestä kipinästä sydämessä (Rose Croix), laajentuen vähitellen koko olemukseen. Tämä onkin tarkoitus, että Kristus laajenee ihmisessä täyttämään koko olemuksen. Kristus on universaali prinsiippi ja tulee olla sekoittamatta muotoon, vaikka voikin ilmentyä muodollisen käyttövälineen kautta.
Kristus tarkoittaa myötätunnon täydellistymää, mahaparanirvanaa ja tasoja siitä eteenpäin.
Kuva suhteessa tietoisuuteen
päivitystä
0
50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3127272Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662136- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81213Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009