Lääkis

Taisi olla provo tämäkin, mutta erikoistumisalat eivät ole terveyskeskuslääkäri tai sairaalalääkäri. Erikoistumisaloja on vaikka kuinka paljon. Esimerkkierikoislääkäreitä: psykiatri, silmälääkäri tai lastenlääkäri. Voivat toimia sekä sairaalassa että terveyskeskuksessa.

Katso vain lääkiksen kotisivuilta, niin selkiytyy nämä erikoisalat, joita opiskellaan siis lääketieteen lisensiaattitutkinnon jälkeen.

Tämäkin viesti kuvaa hyvin, minkä tasoisia ovat lääkikseen pyrkijät. Tiedonhankkimiskeinot ovat olemattomat samoin kuin älykkyys.

Sitä samaahan ne kaikki.

Korjataan nyt muutama käsitys ennen kuin vastaan varsinaiseen kysymykseesi:

Lääkiksessä suoritetaan 240 ov laajuinen lääketieteen lisensiaatin tutkinto, joka on lääketieteen perustutkinto. Tämä tutkinto ei valmista mihinkään erikoisalalle, vaan erikoislääkärin tutkinto on ammatillinen jatkotutkinto, jonka voi suorittaa perustutkinnon suoritettuaan. Käytännössä erikoistuminen tapahtuu työpalveluna, johon sisältyy kurssimuotoista teoriakoulutusta ja valtakunnallinen erikoislääkäritentti. Tämän lisäksi lääkiksessä voi jatkotutkintona suorittaa tieteellisen jatkotutkinnon eli lääketieteen tohtorin tutkinnon, mikä tarkoittaa tiettyä teoriaopetusta sekä väitöskirjan tuottamista ja julkista puolustamista.

Erikoisaloja on uuden asetuksen mukaan 49, ja niihin anotaan opiskeluoikeutta yliopistojen ohjeiden mukaisesti. Näistä useimmat ovat "sairaala-aloja", TK-puolella käytännössä useimmat ovat joko erikoistumattomia tai yleislääketieteen erikoislääkäreitä. Myös yleislääketieteen erikoislääkärin tutkintoon sisältyy sairaalapalvelua, ja päinvastoin.

Sitten varsinaiseen kysymykseesi: Olennaisin ero on se, että terveyskeskuksessa hoidettava potilasaines on valikoitumatonta ja lääkäri on aika pitkälti omillaan monien asioiden hoitamisessa. Tietyt tukipalvelut ovat käytettävissä, tosin vaihtelevissa määrin. Sitten, kun ei enää osata hoitaa TK:ssa, konsultoidaan tai lähetetään eteenpäin. TK:n tehtävänä on toimia ensimmäisenä hoitopaikkana ja seuloa eteenpäin erikoissairaanhoitoa vaativat potilaat. Lisäksi TK huolehtii myös pitkäaikaissairaiden potilaiden jatkoseurannasta ja kuntoutuksesta. Useissa paikoissa TK-työ on nykyisin väestövastuista, eli lääkärille osoitetaa oma väestönosa, jonka tämä hoitaa jotakuinkin itsenäisesti, jolloin työajat saattavat vaihdella. Yleensä kuitenkin on aina enemmän tai vähemmän kiire.

Sairaalapuolella potilasaineisto on valikoitunutta, koska tulee erikoissairaanhoitoon tullaan perusterveydenhuollon lääkärin lähetteellä, eli useimmiten potilaan ongelma on jo määritetty, ja sairaalassa keskitytään diagnostisella puolella vain kaventamaan työdiagnoosien haarukkaa ja sitten seulotaan järjestelmällisesti kaikki läpi, jotta lopulta saadaan tarkka diagnoosi määriteltyä, minkä jälkeen asia hoidetaan kuntoon ja potilas kengitään takaisin perusterveydenhuollon vastuulle. Tämä nyt rajusti yksinkertaistaen, jotta ero olisi helppo hahmottaa.

Käytännössä sairaaloissa on aina paremmat tukipalvelut käytössä, ja niitä myös odotetaan käytettävän. Konsultaatiomahdollisuudet ovat paremmat, koska eri spesialiteetit sijaitsevat saman katon alla. Koska sairaala-aika on kallista, potilas yritetään hoitaa nopeasti talosta ulos, ja koska potilaiden kunto on hyvinkin vaihtelevaa, on hoitohenkilökuntaakin enemmän. Lääkärin toimenkuva on siis sairaaloissa huomattava erilainen kuin TK:ssa. Käytännössä lääkäri toimii sairaalassa aina enemmän tai vähemmän tiimin jäsenenä, kun taas TK:ssa on usein aika omillaan.

Tällaista pientä. Tutkijan hommista voin kertoa, jos erikseen haluat tietää, mutta en käsittele asiaa tässä sen enempää. Se on sitten ihan omaa maailmaansa.