Olen naimisissa miehen kanssa ja hän on peliriippuvainen. Valheet ovat varjostaneet suhdettamme aina: on väärennetty tiliotteita,yhteisiä säästöjä ei yhtäkkiä olekaan,ollaan oltu pelaamassa vaikka oltu mukamas töissä..valheiden lista on pitkä ja aika häikäilemätön. Kaikki alkoi paljastua kuukautta ennen häitä,olin jo raskaana (tilanteessa johon en olisi lasta välttämättä halunnut..) ja häpeä oli suuri etten kehdannut perua häitä ja lisäksi uskoin mieheni pystyvän muutokseen. Tällä hetkellä käy terapiassa ja sanoo haluavansa muutosta,naimisissa oltu kaksi vuotta. Säännöllisin väliajoin,n. kerran kuukaudessa on joku valhe tms. Arkea varjostavat riidat. Minä luonnollisesti olen loukkaantunut. Miehen kanssa on vaikeata puhua mistään ongelmista:raivostuu nollasta sataan. Olen aivan loppu tähän. Itse koitan olla hyvä äiti lapsellemme,mutta oma jaksaminen alkaa olla tapissa. Turhauttaa jatkuvat riidat ja pettymykset sekä ne älyttömät ylilyönnit joita riitelystä seuraa. Onko kellään antaa vinkkejä mitä tehdä?
Ihan hukassa
23
1644
Vastaukset
- awervawer
hänellä on jotain tunne puolen ongelmia mitkä pitäis saada auki, peliriippuvuus on vaa oire ei ongelma
- Lumiukkona
Näin minäkin olen asiaa pohtinut,että alunalkaen haasteita tunne-elämän puolella ja sitten on alettu pelaamaan,joka johtanut riippuvuuteen. Mutta eipä se tätä tilannetta muuta. Ja varsinkin kun pelaamista takana viisitoista vuotta.
Hei nimimerkki, Lumiukkona
Ei ole ihme, että olet ihan hukassa. Olen pahoillani tilanteesta, johon olet joutunut. Tilanne on raskas, mutta ei se mahdoton ole, kun kerran miehesi käy terapiassa ja tahtoo muutosta. Se on varmaan totta, peliongelmainen kokee syyllisyyttä ja häpeää, aika selvää on muutoksen tarve. On ymmärrettävää, että teillä on riitaherkkä elämänvaihe ja se että sinä olet väsynyt tilanteeseen. Kukapa ei olisi. Mietit mitä tehdä. Mielestäni sinun kannattaa hakea myös itsellesi apua, jos tahdot muutosta arkeenne. Aivan kuten alkoholiongelma, niin myös peliongelma sairastuttaa koko perheen. Peliongelmaisen rinnalla eläminen on kovin raskasta. Siinä on aivan omat erityisyytensä. Jos sinä rohkeasti menet ulkopuolisen luokse juttelemaan, hyödytte siitä kaikki, sinä, miehesi ja koko perhe. Parasta olisi, jos löytäisit sieltä missä asutte, jonkun paikan jossa tunnetaan ja tiedetään peliongelmasta. Jos asut pääkaupunkiseudulla, sellainen paikka on Helsingin keskustassa, Tiltti. Se on hyvä paikka niin peliongelmaisille kuin läheisillekin. Jos asut muualla päin Suomea, soita Peluuriin, ilmaiset puhelut arkisin klo 12-18. Sieltä saat neuvoja ja tiedon siitäkin, mihin sinun kannattaisi mennä. Vertaistuki on yleensä parasta. Kuulee kuinka toiset samassa tilanteessa olevat ovat toimineet ja selvinneet... Huolehdi itsestäsi.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi- Lumiukkona
Kiitos Pirkko vastauksesta. Olen käynyt jo läheisille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä ja neuvolassa olen keskustelut neuvolapsykologin kanssa tilanteesta. Eniten minua satuttaa valehtelu ja ne kamalat riidat. Silloin mieheni toiminta on todella impulsiivista ja suorastaan pelkään häntä joskus. Vaikea uskoa,että hän rakastaa edes minua. Alkoholia juodessaan muuttuu myös,todella erilaiseksi kuin mitä on normaalisti.
- Lumiukkona
Onko kellään omakohtaisia kokemuksia vastaavanlaisesta tilanteesta?Miten asiat ovat menneet?
- Kessel123
Moi. Olen itse peliriippuvainen mies ja pitkässä suhteessa. Olen itsekin pelannut salaa ja sanonut että nyt loppuu. Pelaaminen on kuin huumetta siitä saa niin hyvän olon hetkenaikaa, vasta hävittyä huomaa mitä tuli tehtyä. Itse olen pystynyt vähentämään pelaamista, kun ajattelen ensin että jaaha taas tuntuu niin hyvältä ku pääsee pelaan, mutta sitten taas se olo sen jälkeen. Eikä pelkriippuvainen lopeta vaikka voittais panokset vaan kasvaa. Pelaamisesta haetaan vaan jännitystä ja se mukanas auttais hetken aikaa omiin ongelmiin vaikka se lisää niitä. Peliriippuvaisen vaan pitäs tajuta mikä elämässä on tärkeintä. Olen peliriippuvainen ja tulen aina siitä kärsimään, mutta pystyn myös sitä hallitsemaan.. Urheilusta saa saman olon kun pelaamisesta ja eikä harmita suorituksen jälkeen ja se ei maksa mitään. Pitää vaan ottaa itteensä niskasta kiinni ja miettiä mitä oikeqsti on tekemässä.
- mekkk
Voihan se pelaaminen jännää olla mutta jos puhutaan markettien pelikoneistaj kun laitat sinne 100€ niin saat voittoinna takaisin 70€ ja jos tähän todennäköisyyteen ei usko niin ei muuta kun pelaamaan. Pitää tehdä budjetti eli 1/3 tuloista peelaamiseen , 1/3 normaaleihin menoihin ja loput säästöön niin ei pelaa kaikkia rahojaan niin helpottaa . Normaaleille henkilöille riittää se 10€ lottoon viikossa.
- PeluriItsekin
Kessel123 kirjoitti:
Moi. Olen itse peliriippuvainen mies ja pitkässä suhteessa. Olen itsekin pelannut salaa ja sanonut että nyt loppuu. Pelaaminen on kuin huumetta siitä saa niin hyvän olon hetkenaikaa, vasta hävittyä huomaa mitä tuli tehtyä. Itse olen pystynyt vähentämään pelaamista, kun ajattelen ensin että jaaha taas tuntuu niin hyvältä ku pääsee pelaan, mutta sitten taas se olo sen jälkeen. Eikä pelkriippuvainen lopeta vaikka voittais panokset vaan kasvaa. Pelaamisesta haetaan vaan jännitystä ja se mukanas auttais hetken aikaa omiin ongelmiin vaikka se lisää niitä. Peliriippuvaisen vaan pitäs tajuta mikä elämässä on tärkeintä. Olen peliriippuvainen ja tulen aina siitä kärsimään, mutta pystyn myös sitä hallitsemaan.. Urheilusta saa saman olon kun pelaamisesta ja eikä harmita suorituksen jälkeen ja se ei maksa mitään. Pitää vaan ottaa itteensä niskasta kiinni ja miettiä mitä oikeqsti on tekemässä.
Sehän tuossa on aika veemäinen piirre. Tuo hetken huuma ja ne idioottimaiset kuvitelmat joka pelistä, että nyt sitä rahaa tulee ranteet paukkuen, mikä puolestaan kuittaa kaikki tähänastiset ikävyydet ja saa vielä lopettamaankin sen pelaamisen.
Sekin auttaa, jos löytää jotain korvaavaa (ja tervettä) viriketoimintaa pelaamisen tilalle, mikä vielä pitää tosiaan sen mielenkiinnon yllä muutaman eka kerrankin jälkeen. Joillekin se on urheilu, joillekin vaikka käsityöt tms.
Vaikka eihän se peliongelmaa paranna sormia napsauttaen ja kyllähän se lopettamisen halu täytyy tulla aidosti pelaajalta itseltään, mutta tuo viriketekeminen parantaa mahiksia palata normielämään kiinni.
Kyllähän tuo henkinen puoli on pelaajalla itselläänkin aika tiukilla. Kyllä sen varmasti jokainen pelaaja itsekin tiedostaa ainakin jossain määrin, kuinka haitallinen riippuvuus pelaaminen on itselle ja ympäristölle ja kuinka vahva riippuvuus se kuitenkin on. Niin senkin vuoksi pelurilla voi hermot mennä aika pienestäkin tosi kovin. Vaikka eihän se oikeuta esimerkiksi vittuilemaan vaimolle tms.
Läheisille on vertaistukea, siitä kannattaa hakea pontta omaan jaksamiseen.
Myöskin pelaajille on omia tapaamisia, ihan kuten esimerkiksi alkoholisteillekin. Lääkäriltäkin tietysti saa apua, nämä tietysti vaatisi sitä, että pelaaja haluaa itsekin saada omaa tilannettaan hallintaan. - PELIMIES99.90
PeluriItsekin kirjoitti:
Sehän tuossa on aika veemäinen piirre. Tuo hetken huuma ja ne idioottimaiset kuvitelmat joka pelistä, että nyt sitä rahaa tulee ranteet paukkuen, mikä puolestaan kuittaa kaikki tähänastiset ikävyydet ja saa vielä lopettamaankin sen pelaamisen.
Sekin auttaa, jos löytää jotain korvaavaa (ja tervettä) viriketoimintaa pelaamisen tilalle, mikä vielä pitää tosiaan sen mielenkiinnon yllä muutaman eka kerrankin jälkeen. Joillekin se on urheilu, joillekin vaikka käsityöt tms.
Vaikka eihän se peliongelmaa paranna sormia napsauttaen ja kyllähän se lopettamisen halu täytyy tulla aidosti pelaajalta itseltään, mutta tuo viriketekeminen parantaa mahiksia palata normielämään kiinni.
Kyllähän tuo henkinen puoli on pelaajalla itselläänkin aika tiukilla. Kyllä sen varmasti jokainen pelaaja itsekin tiedostaa ainakin jossain määrin, kuinka haitallinen riippuvuus pelaaminen on itselle ja ympäristölle ja kuinka vahva riippuvuus se kuitenkin on. Niin senkin vuoksi pelurilla voi hermot mennä aika pienestäkin tosi kovin. Vaikka eihän se oikeuta esimerkiksi vittuilemaan vaimolle tms.
Läheisille on vertaistukea, siitä kannattaa hakea pontta omaan jaksamiseen.
Myöskin pelaajille on omia tapaamisia, ihan kuten esimerkiksi alkoholisteillekin. Lääkäriltäkin tietysti saa apua, nämä tietysti vaatisi sitä, että pelaaja haluaa itsekin saada omaa tilannettaan hallintaan.mainosta tuli sähköpostii, että pelaa casinolle helppoa rahaa 82,5$ tunnissa.
- Lumiukkona
Ja kuuluuko riippuvaisen toimintaan kamalat raivokohtaukset?Menee kuppi nurin todella herkästi ja siitä rauhoittumiseen menee päiviä..
- Joes88
Kyllä pelaaminen aiheuttaa raivokohtauksia, itsetuhoisuutta masennusta ahdistusta...
- divorcee
Toivon että pääsette tilanteesta yli. Aikaa se ainakin vie. Tärkeintä on tosiaan että huolehdit omasta jaksamisestasi. Raskasta on varmasti, ymmärrän hyvin.
Itse olen päätynyt muuttamaan erilleen miehestäni. Juuri tuo salailu ja valehtelu ovat itselle se pahin. En enää tiedä mihin uskoa kun hän puhuu. On jäänyt valheistaan kiinni useita kertoja. Enkä usko että pystyn rakentamaan luottamusta tälle pohjalle enää. Käy nykyisin kuulemma terapiassa. Siihenkin uskon vain osittain. Tai oikeastaan siihen että oikeasti ymmärtäisi miten me muut olemme kärsineet hänen takiaan. Tällä hetkellä vaikuttaa täysin välinpitämättömälle meidän tunteistamme. Meillä on kyse pidemmästä suhteesta. Lapsia meilläkin on. En tiedä onko hän muutenkin täysin tunteeton tai jotain. Välillä tuntuu raskaalta edelleen, vaikka tiedän tämän olleen itselleni ainoa ratkaisu. On pakko keskittyä jaksamaan lasten vuoksi ja tarjota heille koti, jossa on turvallista kasvaa. Lapset ovat minulle tärkein asia, siksi en kykene "hoitamaan" aikuista oman ongelmansa kanssa. Jokainen aikuinen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan, joten mieheni saa käsitellä asioita ammatti-ihmisen kanssa. - Lumiukkona
Kiitos divorcee vastauksesta. Kyllä kieltämättä raskasta on. Eilen paljastui taas kuukauden ajalta läjä valheita ja pari tonnia pelattua rahaa. Olen aivan loppu tähän. Voimia myös sinulle.
- a..a
Ota AVIOERO.Sen saa kun ROHKEASTI täytät A4 avioerohakemuskaavakkeen.Kun hakemus on täytetty ja jätetty määrättyyn instanssiin.Siihen ei tarvita miehen allekirjoitusta.Puolen vuoden odotuksen jälkeen ero tulee voimaan pienellä paperisodalla. Varmaan pelkäät miestäsi eikö niin? Onko sukulaisia mihin voi mennä? Onko luotettavaa ystävätärtä jolle voi kertoa näistä huolista?
Tässä oli tallanen vinkki
- OlenNähnyt--
Pelisi on pelattu !
Hei Lumiukkona ja divorcee.
Niin se on, luottamuksen menetys, moneen kertaan ja puolison valheet, ne syövät avioliittoa ja parisuhdetta, vievät pohjan kaikelta. Jos oma olo on kaiken aikaa niin voimaton, että arjesta selviytyminen on vaikeata, jolloin tietysti myös lapset kärsivät, ehkä on parempi ottaa aikalisä. Kannattaa pelastaa itsensä ja lapsensa niin kauan kuin jaksaa tehdä sen! Joskus se (esim. eri asuntoon muuttaminen) havahduttaa pelaajan ja saa hänet pelastamaan oman elämänsä, jolla voi tietysti olla positiivisia seurauksia ajan kanssa koko perheen elämään. Omasta jaksamisesta tulee huolehtia monin eri tavoin, mikä tapa kenellekin sitten toimii ja on sopiva. Luottakaa siihen, että tämä raskas elämänvaihe menee ohi, niinkuin muutkin - parempaa ja valoisampaa on tulossa.
Tsemppiä,
Pirkko-pappi- fkfjdkf
...ja kirkko kampanjoi pelipaikkojen vähennyksen puolestako??
Hei.
Ei tietääkseni kirkko kampanjoi pelipaikkojen vähentämisen puolesta vaikka hyvä olisi. En mielestäni sellaisesta puhunut.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi
- mikamusto
laitoin jokerin vetämään ja 10 riviä vikinglottoa.
- mekkk
Jos puoliso pelaa paljon niin avioehtoa tekemään eli vain yhteinen omaisuus kuuluu avio-oikeuden piiriin ja omat henkilökohtaiset velkoja ei oteta huomioon jos ero tulee niin et joudu siihen tilanteeseen että puolison velat otetaan huomioon tasinkoa laskettaessa.
- pelurinrouva
Peliriippuvaisen kanssa olen ollut yhdessä yli 10 vuotta. Meillä myös pieniä lapsia. Ihan ensimmäisenä hanki itsellesi hyvä tukiverkko: Terapiaa, vertaistukea ym. Elämä ei tule ikinä olemaan helppoa. Helppoja ja rauhallisia kausia luultavasti tulee. Peliriippuvaisen kanssa joutuu helposti vanhemman asemaan aikuiselle ihmiselle. Minä hallitsen meidän perheen varat. Siitä tapeltiin vuosia, mutta kun esikoisemme alkoi oirehtia tosi voimallisesti, puolisoni hiukan havahtui tilanteen vakavuuteen. Minä pääsen tilit tarkastamaan aina halutessani ja seuraavasta repsahduksesta puolisollani ei ole enää mitään asiaa perheen rahavaroihin. Hän tulee saamaan kuukausirahan. Jos tämä ei hänelle yhtä-äkkiä sovikaan, niin suhde on sitten siinä. Raivokohtaukset, röyhkeä valehteleminen, "poissaolevuus" on ihan arkea, kun pelihimo iskee. Lapset ovat tässä kuviossa kaikkein kovimmilla ja tosiaankin heidän oirehtimistaan on tuskallista seurata. Pelaaminen sairastuttaa koko perheen
- Peliongelmaineneienää
Itsellä oli kanssa aika vakava peliongelma ja siitä puhuminen ja avun pyytäminen hävetti paljon. Istuin monta tuntia päivässä 15 vuoden ajan pelaamassa digi pelejä eli rahapeliongelmaa minulla ei ollut mutta noita kaikenmaailman sota, fantasia jne pelejä tuli pelattua enemmän kuin tarpeeksi ja sen takia menetin vaimon ja lapsen, paremman koulutuksen, oman pääni ja mitä kaikkea muuta siinä menettää kun sulkee kaiken pois. Se miten sain sen hallintaani ja siitä luopumiseen vaati aika ison kantapään kautta oppimisen. Niinkuin tuolla jossain kommenteissa luki näistä raivokohtauksista niin niitäkin minulla oli kun tultiin häiritsemään ja näin jälkikäteen ajateltuna se oli tyhmää ja lapsellista ja se kaduttaa hyvin paljon miettiä taaksepäin mitä on tehnyt kun niitä ei saa tekemättömäksi. Viimeinen niitti oli kuin yritettiin palata ex-vaimon kanssa yhteen ja olin juuri ollut heidän luonaan viikon ja tulin kotiin missä mulla ei ollut mitään muuta tekemistä ja aloin taas pelaamaan mutta sitä ei kestäny onneksi kuin kaksi viikkoa ja sit vaan heräsin siihen et hei mitä ihmettä mä oikeen teen ja ei mennyt kauaa kun myin koneeni pois mutta siitä asti meillä on ollut hyvin tulehtuneet välit ex kanssa ja hakee lähestymiskieltoa kun yritin saada sen näytettyä että en ole enää samanlainen ja näyttää olevani puoliso ja isä. Nyt olen lähdössä kouluun ja etsin harrastusmahdollisuuksia että saisin päiväni täytettyä kun pelaaminen jätti aika ison aukon. Sen voin sanoa että älkää saatana menkö pelaamaan mitään pelejä koska niihin jää koukkuun ja hyvin pahasti!!
- voi.voi
jos tulet itse huonommaksi ihmiseksi tuossa suhteessa niin lähde pois. jos katsot ihmisenä kasvavasi paremmaksi niin jää. vain kaksi vaihtoehtoa lopulta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768