Laihutusketju.

jjoutava

Olin huomannut miten voimani heikkeni nopeassa tahdissa. Nyt aamulla kiipesin puntariin noin puolen vuoden paussin jälkeen. Kiloja oli tietämättäni tullut lisää ja samalla välähti mieleeni, että syy heikentymiseeni on siinä. En ryhdy lenkkeilemään, voisilmää aamupuuron päällä voisin ehkä pienentää.

9

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jjoutava

      Sokeroiset jäätelöt pois, pullakahvet pois, suklaapatukat pois, iltavälipalat pois, -näin aluksi.

    • Meidän ikäisten ei pitäisi päätään vaivata laihduttamisella/mutta lihoa ei saa ja minäkin olen ollut oikein "voilokiki", vai kuinkas se menikään siinä elokuvassa, jossa mies valitsi vaimoa ja pähkäili, ettei olisi vain sellainen "voilokki"?:))

      Voihan se olla, voi, voi, kun kun lopussa saan labratulokset, joita olen pantannut kolmisen vuotta. Kolesteroli oli silloin koholla ja lääkkeet määrättiin, mutta kun erehdyin kertomaan, että en ole syönyt niitä, niin kokeitakaan ei otetta, joten ajattelin, että ei sitten oteta mitään muutakaan. (Olenkohan jääräpää?)

      Vaikka painoni on ollut vakio jo 10-v, niin pienikin ylimääräinen "herkkupala" sai minulle yllätyksen! Olin huomannut, että pieni makea ruuanjälkeen hillitsee liian ruoan ahmimisen, joten ostelin sitten kaikenlaista naposteltavaa, mutta siihenkös se jäi? Tuli sitten naposteltua liikaakin, vaikka yleensä en edes pidä makeasta. Hups! 2 kg yli normaalin vaihtelun, joten nyt loppui makustelut.

      Asia korjautui kyllä aika pian, joten ei hätä, mutta nyt luotan jatkossa tuohon kunnonkohotukseen, koska naapuritaloon tulee syksyllä eläkeläisten kuntokeskus.

      Lapsenikin nauroi minulle! Vai menet sinä muka sinne? Mitäs se sinun kuntopyörä siinä olkkarissa jaksaa? Voisitko hankkia jonkun toisen vaatetelineen ja alat polkemaan jo nyt ja heti!?

      Olen sitämieltä, että sitten ne sinun voimasi heikkenevätkin, jos aloitat jonkun laihdutuksen, mutta eiköhän se sinun lihominen ole "vakaan elämän ansiosta", josta kulkuripoika nyt nauttii?:DD

    • pitempiä.vöitä

      Se suututtaa vanha miestä kun askel lyhenee ja mitään ei saisi syödä paitsi rehúja. Jopa omenien syönnistä karttuu kiloja.

      • jjoutava

        Noin se on Omena, vanha kunnon omena, on pitänyt lääkärit pois luotani nii sitä en jätä. Voitahan aion myös syödä kun sen uudestaan löysin. Mitä kolestrolliin tulee siitä ei lekurit ole mitään sanoneet eikä sokurista.
        Jotenki kuitenkin olisi kiloja saatava pois.


    • flegmaatti

      Kyllä on lohdutonta! Painoni laskee ja voimat hupenevat. Syön ja liikun suunnitelmallisesti.
      Pitemmällä tähtäyksellä painoa katoaa 1kg/vuosi vauhtia. Lyhyemmällä jaksolla on vaihtelua mutta tuo mainitsemani on pitemmän ajan kehitys ( taantuma ).

      Voimataso laskee painoa nopeammin. Nivelet eivät enää kestä maksimitreenejä joten se lienee elimistön luonnollinen huomautus tyylin muuttamiseksi.
      Karvas totuus on vain hyväksyttävä.

    • entinenrek

      Joitakin vuosia sitten olin reilusti alipainoinen. Ruokahalu oli hukassa niin kuin kaikki muukin. Murheet unohtuivat, ruokahalu kasvoi ja ruoka taas maistui. Nyt painoni on jo lievästi kääntynyt ylipainon puolelle, mutta hyvä niin.

    • sullekkinrollaattori

      Onko se morsian sus lihava kans kun samaa ruokaa syötte ? Eikös hän ole kertonut että rollaattorilla liikkuu? Huono asenne tuo, ettet halua liikuntaa lisätä, ei ne voimat sillä palaudu vaikka laihtuisit.

    • Ramoona_

      Järkeviä ohjeita olet saanut. Kuulostaa hyvältä, että pidät marjoista, hedelmistä ja kalasta, puurokin näyttää kelpaavan. Eikös voisilmän sijasta voisi päälle ripotella marjoja ? Onkohan ruokien valmistustavoissa tarkistamisen varaa ? Sokeriset kannattaa jättää ilman muuta pois, varsinkin kun leivonnaisissa ja jäätelössä on myös usein huonolaatuista rasvaa. Mutta jos päivittäinen kahvihetki tuntuu ankealta ilman leivonnaista, senkin voi vaihtaa terveellisempään. Kotipullan voi tehdä kasvirasvalla ja makeutusaineella, marjapiirakka pullapohjaisena on ihan terveellistä. Hunajallakin voi sokeria korvata, onhan siinä kaloreita, mutta myös paljon hyviä hivenaineita ja sen makeuttamana happamatkin marjat maistuvat.

      Kala on kevyttä ja laadukasta ravintoa, mutta voissa paistettuna siihen saa paljon kaloreita. Kalakeitto maistuu vaikka 4-prosenttisella ruokakermalla höystettynä ja kalan voi hauduttaa uunissa paisto-tai leivinpaperissa, säilyy mehukkaana ja maistuu kalalle, ei rasvalle. Paistinpannulle on saatavissa erityistä paistopaperia, ei tarvitse rasvaa välttämättä lainkaan eikä pannua tiskata. Turhan isot annokset terveellistäkin ruokaa kerryttävät kiloja, itse en tee koskaan santsattavaksi asti. Perheenäidille jää helposti entisen kokoinen kattila käyttöön vaikka ruokakunta on pienentynyt. Kristiinan vinkki pienestä palasta suklaata on hyvä aterian päätös , jos tuntuu että tekisi mieli lisää ruokaa . Itse pidän mahdollisimman tummasta suklaasta.

      Liikunta auttaa aineenvaihduntaa, pelkkä kalorien vähentäminen ei taida kovin hyvä idea olla. Varmasti löytää itseään miellyttävän ja luontevan lajin, minusta uiminen ja tanssiminen ovat nautinnollisia, samoin luonnossa kävely ja pyöräily. Kuntosaliin minua ei saa, mutta on oma rekki kotona ovenpielien välissä (roikkuminen saa ryhdin säilymään), käsipainoja ja jumppakuminauha.

      Tsemppiä laihdutukseen !

    • Liikuntapa hyvinkin. Pakatessa ja tyhjentäessäni, passatessani jakajia :D (voihan nenä miten olinkaan väsynyt iltaisin💂) laihduin lähes 10 kg kaikkiaan ennenkuin uus huusholli oli reirassa! No, pienenpi kun oli niin äkkiäkös sen siivoili, tutki ympäristöt sun muut. Hoikempana sitä mennä vipittikin kevyemmin, mutta sitten.
      Tammikuun flussan aikana köhin parvelkkeella ja vetelin sauhuja ja palalinkin niin että hytisin🎽 Hullu akka sanoin itselleni ja tumppasin savukkeen päättäväisen tyytyväisenä. 3 avaamatonta askia tuli vesikasteltua ja roskiin samantien.

      Mutta, ne pudotetut kilot hiipi sitten talvikuukausina istuskellessa, ja keväälläkin, vaikk'en makeita ole lisännyt, ruoka vaan maistuu tosi hyvin kun on myrkyt pois nyt 8 kk. Mutta pientä se on, nyt on vissiin raja saavutettu ja vähän kerralla kai alenee.

      Eilen oivalsin ystävättäreni luona, kun miehensä nyt on vakavasti sairastunut, niin hän syö, yölläkin syö niin, että vaimoparka on huolestunut. Tajusin hänen tarvitsevan sitä rauhoittavaa tunnetta kun alkaa nukuttaa ruuansulatuksen aikana!
      ( Toki muistui mieleen omat yölliset voileipä & punaviinisessiot mieheni sairausvaiheessa)
      Monesta syystä nykyihmisetkin popsii ¨, kuka tavan vuoksi, kuka nautiskellen, ja jotkut vaan rauhoittuakseen.

      Ystävätär nauroi, että hän syö sitten mukana 😅 )) lihotaan tai ei. On se niin ihana, soittikin jo etukäteen, että :TULE NYT JO,..ollaan lusikat kädessä odottamassa!
      Kohtuuta syömisessä on minun kyllä hyvä pitää, ja liikuntaa, muistuu mieleen Sipoon Doddi, joka teki 🌿aika laihaa makkarasoppaa🌵 talkooväelle, ja sanoi: se ei tarvita olla ni hyvä, minä syödä kaikki kun ei olla puuta, se tule niin laiska muuten!,..heippa ja terveiset Hervantaan 😍

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?

      Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi
      Maailman menoa
      274
      4967
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      110
      2543
    3. Kehu kaivattuasi

      Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.
      Ikävä
      117
      1550
    4. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      101
      1100
    5. Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.
      Maailman menoa
      335
      1011
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      139
      936
    7. Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu

      Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N
      NATO
      273
      903
    8. Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin

      Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si
      Ikävä
      33
      807
    9. Hitto mulla

      On sinua ikävä ihana.
      Ikävä
      39
      775
    10. IS Viikonloppu 4.-6.4.2026

      Nyt on Viitamäeltä pääkuvaton ristikko. Nimimerkki happonen kehui kovasti "On kyllä laadukas pahis, iso kiitos tästä ja
      Sanaristikot
      78
      765
    Aihe