Mitä mieltä olette? Olen ollut ihanassa seksisuhteessa pari vuotta vähän juron ja hiljaisen miehen kanssa. Ollaan lähes nelikymppisiä, eikä mies ole ollut milloinkaan pitkässä suhteessa.
Olen yrittänyt pitää pään kylmänä ja ajatella, että kyseessä on vaan seksisuhde. Mutta minkäs teet, kun mies osaa hommansa vähän liiankin hyvin. Voisin jopa ajatella, että mies on ihastunut tai rakastunut minuun. Katsoo minua kuin olisin maailman ihanin nainen, tekee sellaisia asioita mitä kukaan mies ei ole minulle ikinä rakastelun aikana tehnyt, katsoo koko ajan syvälle silmiin, suutelee pitkään ja intohimoisesti ja tekee kaikkensa, että minäkin nautin... Kaikesta tästä voisi päätellä, että mies on umpirakastunut, mutta lähtee kuitenkin hommiin jälkeen aina kotiinsa, josta teen kyllä selkeän johtopäätöksen, että pelkästä seksistä on kyse. No, suhteen alussa nukkui muutaman yön kanssani, mutta en minäkään osaa nukkua hänen vieressään kun ei tunneta kuitenkaan... Mitä ihmettä pitäisi tästä kaikesta ajatella?? Pystyykö mies rakastelemaan noin, jos ei tunne mitään??? Onko mitään konstia millä saada selville miehen tuntemukset?
Seksikaverin käytös ihmetyttää..
13
635
Vastaukset 13
Aika helppoa nainen..... Puhuminen??? Ihan oikeasti, kysy, puhetta......
Tää taitaa olla jokin fetissi sinulle ja haluat jakaa sen muiden kanssa. Teitkö sen varsi vai kauha edellä?
- hhjklll
No, vallan mainio idea, tuo löylykauha meinaan... : D
- rennosti.m
Jos et voi kysyä, se saattaa johtua siitä, ettet uskalla kuulla vastausta, joka ei sinua miellytä.
Useinkin käy niin, että toiselle, yleensä miehelle, pitkäaikainen seksisuhde on riittävä, mutta nainen haaveilee perheestä. Perhe tarkoittaa lisääntymistä. Monet eivät halua jättää geenejänsä toisten riesaksi, moni ei yleensäkään halua tuottaa kärsimystä eli lisää elämää, moni tietää, ettei pysty puolison jatkuvaan läsnäoloon ja varsinkaan rääkyviin snadilaisiin. Kun ei pysty, niin ei pysty.
Jos etsit perhe-elämää, kysy heti. Älä kuitenkaan vielä jätä miestäsi, sillä sinäkin tarvitset seksiä. Mutta rupea antamaan vittua myös muille miehille, ihan samanaikaisesti, jos on mahdollista. Jos oikea sitten osuu kohdallesi, tee valinta. Älä tuhlaa kallista aikaasi epävarmaan jahkailuun. Jatkoa sinulle. :) - dfgdfd
Sitten vielä sanotaan ettei Suomalainen mies puhu. Se on nainen joka ei puhu
- rennosti.m
On kaikenlaisia suosittuja lentäviä lauseita, jotka eivät pidä paikkaansa. Ennen tällaiset lausumat kiteytettiin vertauskuvalliseen sananlaskun muotoon. Ei tämmöisistä tule välittää. Pötyä, mitä pötyä. :)
- puutteessa-66
Mulle kelpais kyllä jo löylykauhakin.
- jjgffc
Ehkäpä juuri sitä pelkään, ettei miehen vastaus miellytä minua.. Mutta aika onneton kuitenkin olen, koska tykkään miehestä ja joudun pitämään asian omana tietonani... Ei tässä nyt paljoa löylykauhat auta.... : D
- samajuttu
Vähän samansuuntaisia pohdintoja itsellänikin. En ole aiemmin ollut seksisuhteessa, joten ei vertailupohjaa ole. Pussaillaan ihan tosi paljon ja seksi ajoittain tosi herkkää rakastelua ( välillä toki rajumpaakin😏 ) . Olen itse ajattellut, että seksisuhteissa ei juurikaan pussailla, halailla ja rakastella, pannaan vaan. Ja tosiaan hänellä tärkeintä, että minä nautin. Eihän tuollaiseen voi olla ihastumatta...
- hjkkl
Sanos muuta.. Väkisinkin sitä ihastuu, kun mies tekee itsestään niin ihastuttavan.. Juuri näin, suudellaan, miehelle naisen nautinto tosi tärkeä.. Yksikään aiempi mies ei ole pystynyt samaan, vaikka on ollut pitkiäkin suhteita ja muita.. Minulla ei myöskään kokemusta aiemmasta seksisuhteesta... KunJan ei olla ihastutti samaan mieheen mistäpäin sun kumppani on?
- varaapaikkaansa
Se vaan tyytyväinen, kun saa hyvää seksiä ilman sitoumuksia ja koettaa pitää panokaverin tyytyväisenä ettei heivata pihalle..
- ghjkkk
Mitenköhän sitten alottaisi keskustelun juron ja ujon miehen kanssa, etten säikäytä miestä.. Kehtaisinko kysyä vaikka yhdessä matkalle????
- kysyvä_ei_tieltä_eksy
Hyvänen aika! Pohtikaa yhdessä tilanteenne.
Kuulostat siltä kuin olisit ihastunut mieheen ja toivot , että hänkin olisi sinuun? Vaikka ensin sanot että pelkkä seksisuhde. Rivien välistä huomaa, että etsit merkkejä ja toivot, että mies on lääpällään sinuun.
Vaikutat pelurilta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581666Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 137950
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14784Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46542
- 45498
- 47485