Suloisen seksikäs Sinikka

vaimonserkunpillu

ähdin kovalla kiireellä matkaan kohti kaupunkia. Olin päässyt kääntymään omalta tienpätkältä yleiselle pikkutielle, kun vaimoni serkku Sinikka osui silmiini. Sinikka raahasi perässään pyörillä kulkevaa matkalaukkua lumen peittämällä tienpinnalla. Olkapäällä ja toisessa kädessä oli vielä pienemmät kantamukset.

Painoin apukuskin ikkunan auki ja pysähdyin hänen heiluvan kätensä eteen.
– Mikä hätänä?
– Mun pitäisi lähettää sähköpostia työpaikalle… voinko tehdä sen sinun koneellasi?
– Minä olen jo myöhässä, en käänny enää takaisin.
Saatuani selville Sinikan kiireen kaivoin avainnipustani avaimen ja ojensin sen hänelle.

Sinikan touhu oli aina tuollaista. Hän tuli kotiinsa isänsä luokse ja sitten muistikin jotakin työasioita jotka olivat hoitamatta. Ei tämä ensimmäinen kerta ollut. Sinikan 75-vuotias isä asui yksin naapurissamme. Sinikka oli Laurin lapsista keskimmäinen, hän oli ehtinyt täyttää 40 jo vuosi sitten. Vanhaksi piiaksi me häntä kutsuimme, ainakin salaa.

Jatkoin matkaa ja unohdin Sinikan.

Torstaina vein vaimoni junalle ja kävin hakemassa uuden ohjelmalisenssin maatalouden tukirahoituksia varten. Kotiin palattuani asensin tuon uuden ohjelman koneelleni. Ryhdyin tallentamaan ohjelmalle uusia vuodenvaihteen jälkeisiä tapahtumia.

Hyväisen tovin naputeltuani konetta kuulin alakerrasta oven kolahduksen. Meni katsomaan kuka tulija oli.
– Hei Mikko, tulin taas konettasi käyttämään.
– Saat odottaa nyt hetken.., vastasin ja kerroin mitä olin tekemässä.

Jatkoin tietojen naputtelua koneelle Sinikan tullessa istumaan viereeni nojatuolille. Katsoin vaimoni serkkua tarkemmin. Niskaan ulottuva vaalea tukka oli huolimattoman ja hoitamattoman näköinen. Sinikka oli pyöristynyt viimeisen vuoden aikana melkoisesti entiseen muistooni. Hänen rintansa olivat olleet aina täyteläiset, mutta nyt olivat paisuneet siitäkin. Vatsaakin Sinikalle oli muodostunut ja hänen ulkoiluhousunsa puristivat pakaroita melkoisen tiukalla otteella.

Lopetin tallentamisen ja kehotin Sinikkaa siirtymään koneelle. Jäin jostakin kumman syystä seisomaan Sinikan selän taakse. Katsoin hänen sormiensa näppärää liikettä koneen näppäimistöllä, joka oli huomattavasti nopeampaa kuin oma kahden sormen järjestelmäni.

Kosketin Sinikan olkapäätä kevyesti puristaen. Sinikan nostaessa katsettaan sanoin meneväni keittämään kahvia. Sinivihreät silmät kapenivat katseen tarkentuessa silmiini. Katsoin tarkoituksella takaisin ja annoin katseeni kertoa mitä minulla oli mielessäni. Yllätykseni oli melkoinen nähdessäni Sinikan punastuvan tämän tajutessa mitä ajattelin.

Istuimme Sinikan kanssa keittiön pöydän ääressä. Annoin katseeni vaeltaa avoimen röyhkeästi Sinikan täyteläisellä vartalolla.
– Tuletko huomenna käymään? kysyin Sinikalta.
– Lähetin äsken kysymyksen matkaan, ja voin tulla aamupäivällä.., jos sopii? Sinikka vastasi pienen empimisen jälkeen.
Katsoin Sinikan kasvoja kysyvästi, mutta en saanut niiltä sittenkään selvää vastausta. Minulle oli tullut voimakas ja kasvava halua saada Sinikkaa. Olin joskus vuosia sitten flirttaillut hänen kanssaan ja silloin jo olin ollut lähellä rajan ylittämistä. Kuitenkin olin silloin jättänyt sen viimeisen askeleen ottamatta.

Nyt tilanne oli toinen. Lapsemme opiskelivat kuka missäkin ja halusin jotakin uutta elämääni. En kyllä ollut varma siitä oliko tämä oikea tapa uusiutua.

Saattelin Sinikan ovelle ja kosketin hänen alaselkäänsä määrätietoisesti. Lämmin täyteläinen takamus oli yhden käden liikahduksen ulottuvilla. En siirtänyt kättäni alemmaksi, mutta puristin kättäni lujemmin Sinikan selkää vasten. Jälleen Sinikan silmät siristyivät kapeiksi viiruiksi. Kauniit kasvot olivat nyt niin lähellä minua, että olin temmata naisen kiinni itseeni. En kuitenkaan tehnyt sitä, sillä vaimoni tulisi pian kotiin ja pelkäsin paljastavani tunteeni hänellekin.

Hitaasti Sinikka avasi oven ja käteni kosketti hänen avointa kämmentään. Sormet haroivat sormiani, puristaen sormiani kevyesti, kuin lupauksen antaen. Sinikan poistuttua tunsin täriseväni jännityksestä. Jäin odottamaan jännityksen ja pelon sekaisin tuntein huomista.

Aamulla vein vaimoni junalle ja kiiruhdin takaisin kotiin jännittyneessä mielentilassa. Katsoin kelloa joka lähestyi kymmentä. Pelkäsin joutuneeni Sinikan pilkan kohteeksi ja harmittelin eilistä röyhkeyttäni. Havahduin ulko-oven kolahdukseen. Ovi kolahti muutaman kerran ja olin jo lähdössä katsomaan mikä sitä hakkaa.

– Hei…
– Ai hei.., sinä tulit, sanoin helpottuneena.
– Niinhän sanoin, Sinikka vastasi katsoen hölmistynyttä ilmettäni.

Näin edessäni naisen joka kiehtoi minua mielettömän voimakkaasti. Halusin tätä naista nyt jo lähes pakkomielteen kaltaisesti. Sinikka potkaisi saappaat jalastaan ja nyt huomasin hänellä olevan tummat sukkahousut ja hameen yllään...

Lue koko tarina täältä:
http://seksitarinat.koeajo.com/vieraissa/suloisen-seksikas-sinikka/

2

3274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiihottikovin

      Tää oli hyvä tarina

    • supisteleehyvin

      Tiedän yhden Sinikan jolla on hyvä tiukka pillu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      30
      5573
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      53
      5363
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      100
      4390
    4. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      16
      3813
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      44
      3643
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      131
      3442
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3160
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      168
      2916
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2629
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      39
      2501
    Aihe