On ruvennu rantakylä/utra alueella lompsimaan noita tummempia parivaljakoita, toisinaan useamman laumassakin. Onko noita nyt siis asutettu tänne jonnekin vai ihanko omin neuvoin ovat osanneet ilmaantua maisemiin?
Pakolaisia?
58
1213
Vastaukset
Kerran satuin näkemään kun kolme hyvin tummaa partalasta tuli polkupyörineen yhden vaalean suomalaisen pimun kohdalle, joka talutti suurta valkoista koiraa. Alkoivat pörrätä siinä tytön ympärillä. Koirakin oli niistä ihan äimän käkenä. Muslimeistahan koira on saastainen eläin ja vähäpukeinen suomineito on huora jonka voi nussia ja sitten tappaa.
Tilanne meni osaltani ohi kun koira alkoi rähjätä niille mustille ja tyttö lähti juoksemaan.
Että sellaisia ne.- Lidliläinen
Ei niitä ole älykkyydellä pilattu. Eikä käytöstavoilla. Sikiävät maahantunkeutujina exponentilaalisesti. Eivät ole tottuneet kantamaan vastuuta eivätkä elättämään jälkikasvuaan. Lapset ovat vanhuuden turva, pitää erityisen hyvin paikkansa paitsi Afriikassa, myös Suomessa koska sosiaalituet nousevat sfääreihin.
Hulluinta on että mikään maahantunkeutujan tekemä rikos ei ole niin vakava että se keskeyttäisi oleskelulupa-anomuksen käsittelyn tai eväisi oleskeluluvan tai kansalaisuuden.
Tavallaan ihme että venäläisetkään eivät osaa käyttäytyä, esim Lidlissä. Koirakin osaa väistää kohti kävelevää ihmistä mutta itänaapureista vain harvempi. Pidempään Lännessä asuneet alkavat ymmärtää käyttäytymisen päälle. Ovat kasvaneet NL:n aikana ja järjestelmä oli mikä oli, mutta asillinen käyttäytyminen olisi ollut mahdollista opetella myös neukuissa. - kammarinne
"Kerran satuin näkemään"
Uskallatko ottaa osaa tämän vuoden Mr. Rantakylä kisoihin? Pelkäätkö kilpailua? - nettikitinää
Lidliläinen kirjoitti:
Ei niitä ole älykkyydellä pilattu. Eikä käytöstavoilla. Sikiävät maahantunkeutujina exponentilaalisesti. Eivät ole tottuneet kantamaan vastuuta eivätkä elättämään jälkikasvuaan. Lapset ovat vanhuuden turva, pitää erityisen hyvin paikkansa paitsi Afriikassa, myös Suomessa koska sosiaalituet nousevat sfääreihin.
Hulluinta on että mikään maahantunkeutujan tekemä rikos ei ole niin vakava että se keskeyttäisi oleskelulupa-anomuksen käsittelyn tai eväisi oleskeluluvan tai kansalaisuuden.
Tavallaan ihme että venäläisetkään eivät osaa käyttäytyä, esim Lidlissä. Koirakin osaa väistää kohti kävelevää ihmistä mutta itänaapureista vain harvempi. Pidempään Lännessä asuneet alkavat ymmärtää käyttäytymisen päälle. Ovat kasvaneet NL:n aikana ja järjestelmä oli mikä oli, mutta asillinen käyttäytyminen olisi ollut mahdollista opetella myös neukuissa."Eivät ole tottuneet kantamaan vastuuta eivätkä elättämään jälkikasvuaan."
Sittenhän ne kaikki olisivat kuolleet sukupuuttoon jo tuhansia vuosia sitten. Eiköhän ne neeggerit ja aavikkolaiset elätä omia lapsiaan?? Ei nyt olla noin tyhmiä ja vedetä asioita ihan tappiin asti.
Ja mitään MAahanTUnkeutujia ei ole olemassakaan, kuin ehkä joku 5 - 50, jotka nekin valtio pyrkii mahdollisimman pian saamaan sossutukien piiriin. Eihän tähän maahan voi edes tunkeutua laittomasti, kun poliisi ja armeija ovat rajalla vastassa kantaakseen tulijoiden laukkuja ja valtio kustantaa verovaroista heille aamusuikkarin antajat.
Kyllä ne vierasrotuiset ovat ihan Suomen valtion maahanpäästämiä ja etusijalle asettamia. Millä rahalla te kuvittelette tummien tulevan joka päivä keskustaan ostamaan kassit täyteen ruokaa? Kyllä ne rahat on heille annettu valtion toimesta, minne verokirstuun ne on kerätty suvaitsevaisen poliisin väkivallan avulla. Miettikääs hetki miksi te maksatte verojen noille tummille penniäkään? Vastaus on totta kai valtion verolaitos ja sen tukena olevat kukoldipoliisit. Siellähän ne joka päivä keskustassa pörräävät turvaamassa niiden teini-ikäisten mamupatjojen seikkailut.
MATUista puhuminen on osoitus tyhmyydestä ja tietämättömyydestä. Tällainen henkilö ei tajua Suomen valtion harjoittavan maahanmuuttoa, suvaitsevaisuutta ja monirotuistamista, vaikka se on sitä harjoittanut jo vuosikymmeniä. Näiltä henkilöiltä on jotenkin jäänyt väliin miten valtio perusti äskeisen aallon vastaanottamiseksi järjestelykeskuksen rajalle, mitä operaatiota se oli harjoitellut kolme vuotta etukäteen.
Ja sitten vielä loppuun se klassinen kysymys. Joko on alkanut monirotuisessa yhteiskunnassa eläminen vituttaa niin paljon, että olette lopettaneet seuraamasta ja rahoittamasta monirotuisen yhteiskunnan puolesta liputtavaa propagandaa? Tämä tarkoittaa koko mediakenttää. Vai vieläkö te rahoitatte jälkikasvullenne kulttuuriksi jotain jenkkijuutalaisten tuottamaa neeggeriviihdettä ja räpätystä?
Jatkakaa vain telkun töllöttämistä, elokuvien katselua, ip-lehtien ostelua perheeseenne, hittimusiikin kuuntelua ja tietokonepelien pelaamista, niin teini-ikään kasvavat tyttärenne liittyvät niihin Iso Myyn moku-jengeihin ählynpatjoiksi ja pojistanne kasvaa vierellä runkkivia tekoneeggereitä. - Anonyymi
Lidliläinen kirjoitti:
Ei niitä ole älykkyydellä pilattu. Eikä käytöstavoilla. Sikiävät maahantunkeutujina exponentilaalisesti. Eivät ole tottuneet kantamaan vastuuta eivätkä elättämään jälkikasvuaan. Lapset ovat vanhuuden turva, pitää erityisen hyvin paikkansa paitsi Afriikassa, myös Suomessa koska sosiaalituet nousevat sfääreihin.
Hulluinta on että mikään maahantunkeutujan tekemä rikos ei ole niin vakava että se keskeyttäisi oleskelulupa-anomuksen käsittelyn tai eväisi oleskeluluvan tai kansalaisuuden.
Tavallaan ihme että venäläisetkään eivät osaa käyttäytyä, esim Lidlissä. Koirakin osaa väistää kohti kävelevää ihmistä mutta itänaapureista vain harvempi. Pidempään Lännessä asuneet alkavat ymmärtää käyttäytymisen päälle. Ovat kasvaneet NL:n aikana ja järjestelmä oli mikä oli, mutta asillinen käyttäytyminen olisi ollut mahdollista opetella myös neukuissa.Sivistykseen ja käytöstapoihin ohjeistusta niille pitäisi suunnata.
- Anonyymi
Apinalauma ollut liikkeellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apinalauma ollut liikkeellä.
Oliko suuri lauma?
- teollisuuskatu
Matuja/mamuja näkyy myös teollisuuskadulla päiväsaikaan varmaan ovat jostakin pakoloispaikasta tulossa tai menossa,
- jonna.männistö.google
Miettikää tilanne... Nuori tyttö yksin uimarannalla, ja sit sinne tulee parvi matuja....
- kopeloija
jonna.männistö.google kirjoitti:
Miettikää tilanne... Nuori tyttö yksin uimarannalla, ja sit sinne tulee parvi matuja....
Niimpä, ite olin noin 12 -vuotiaana kaverin ja pikkusiskon kanssa paiholassa valkealammen yleisellä uimarannalla jossa ei ollu sillä hetkellä muita. Testattiin vaatteet päällä uintia ja oltiin aika kaukana rannasta (siellä saa mennä pitkän matkaa että on tarpeeks syvällä) Yhtäkkiä 3 irakilaista tuli sinne rantaan ja huomattiin että yks heistä meni ihan rannassa veteen, ei paljoo kiinnitetty sen enempää huomiota kun oli jotkut tosi hyvät leikit kesken. Oltiin piirissä jotain hauskaa leikkiä et piti mennä aina vuorollaan jonkun veden alle, ihan keskittyneitä omiin leikkeihin... kunnes minun ja kaverini jalkovälejä kopeloi ylimääränen käsi! Se oli sukeltanu rannasta pitkän matkan meidän luokse, lähettiin äkkiä nykimään paikalta!
- 167
jonna.männistö.google kirjoitti:
Miettikää tilanne... Nuori tyttö yksin uimarannalla, ja sit sinne tulee parvi matuja....
Kiihoittaako sinua sellaiset tilanteet?
- nizzan.automurhaaja
EI. Mutta matuja ilmeisesti.
- Elämänmenoa
Onhan noita pakolaisperheitä Noljakassakin ja kovia ovat sikiämään.
Meteli onkin kerrostalossa sen mukaista, että osa naapureista on jo joutunut muuttamaan jokapäiväisen metelöinnin takia pois.
Ei ole kotouttaminen onnistunut, valitettavasti. - mustapartaveikko
Kaupunki on alkanut sijoittamaan asuntoihinsa noita pakolaisia ja ongelmia on jo ja niitä tulee varmasri lisää kuten tuo metelöinti ja sivistymättömät käytöstavat.
- mamujen.uhrit.ry
Asuntojen hinnat romahtavat. Turha on koittaa myydä.
- mitä.melua.muka
Ihan vaan kostoksi naapureille. Mahtaako kaupunki ostaa ok-taloja somalijoiden käyttöön? Olisi maailman ihaninta myydä talo kaupungille ja asuttaa talooni kymmenen somalia. Naapurit saisivat mitä ansaitsevat. Koko lähiseutu menisi pilalle usean sadan metrin säteellä.
- Mr_Molotov
Lieksalainen koneinsinöörikanta on kasvanut lukumäärältään jo huomattavan suureksi, joten reviiriyhteenottojen vähentämiseksi tuon kulttuurihistoriallisesti merkittävän yhteisön on etsittävä ja vallattava käyttöönsä yhä uusia asuinalueita.
Onhan myös varsin ymmärretävää, ettei kaikkea osaamista -tässä tapauksessa siis insinööritaitoja- voida pitää sijoitettuna ainoastaan yhdelle paikkakunnalle, vaan maakunnan muidenkin taajamien on oikeus päästä nauttimaa eduista jotka liittyvät tuohon korkeasti koulutettuun osaajayhteisöön.
Niinpä maahanmuuttajien tietotaito ja sen kaikkinainen hyödyntäminen on otettu lähtökohdaksi myös Rantakylä / Utran -alueen kehittämisesä, joten me tämäkin palstan käyttäjät voimme suhtautua televaisuuteen tältäkin osin luottavaisin mielin.
Lyhennetty linkki:
http://urly.fi/DN9 - tietäjä63
jns kodit on ruvennu majoittamaan paiholan keskuksesta maahantunkeutujia ja kuulemma niinivaaralle suvitorin viereen tulee uusi kerrostalo kokonaan mutujen käyttöön
- sipulinju
Mitä pirua noitten päättäjien päässä liikkuu, muutenkin epävakaa tilanne suomessa ja noita otetaan lisää horjuttamaan tasapainoa? Onneks enemmistö on kuitenkin järki porukkaa eli eiköhän tuolle toiminnalle stoppi tule aikanaan.
- simosimpauttajanen
Virhe kirjoituksessasi. Vähemmistö on järkiporukkaa. Siis stopista ei ole pelkoa.
- vguiugy
simosimpauttajanen kirjoitti:
Virhe kirjoituksessasi. Vähemmistö on järkiporukkaa. Siis stopista ei ole pelkoa.
Siinä aloittajalle lisää analysoitavaa.
http://nykysuomi.fi/blog/2016/07/15/nizzan-epailysta-terroristi-iskusta/
Islamistit juhlivat Nizzan iskua Twitterissä
ISIS- järjestö on aiemmin kehottanut tappamaan länsimaalaisia esimerkiksi autolla yli ajaen.
http://mvlehti.net/2016/07/15/islamistit-juhlivat-nizzan-iskua-twitterissa/
Koska teille idiooteille menee jakeluun että muslimit ovat olleet sodassa islamin perustamisesta lähtien? Muhammed mielisairas julisti sodan heti kun sai sen verran valtaa että kykeni tehdä sen. Sitä sotaa on käyty käytännössä 1400 vuotta.
Ja näitä nyt sitten on otettu tännekin "turvaan" niin että hyvä jos enää Itiksen käytäville lisää mahtuu... turvassa ovat... mutta olemmeko me...
- Toimintakykyinen_juoppo
Olen toimintakykyinen alkoholisti, mutta en tahtoisi naapurikseni irakilaisia. Näissä kaupungin vuokra-asunnoissa irakilaiset tulevat aiheuttamaan ongelmia. Irakilaisilla on liian alhainen sivistys sopeutua nopeasti suomalaiseen vuokra-asumiseen, se vaatii paljon aikaa ja he aiheuttavat ongelmia mistä siomalaiset kärsivät ja jotkut joutuvat muuttamaan heidän häiriköinnin vuoksi.
- sittenkaan
ei ne riehu niinkauan kun maksatte kiltisti heille kantaväestöä parempaa sosiaaliturvaa, ja ilmaiset lääkäripalvelut tietenkin. ja ilmainen netti puhelimeen. niin.
- Anonyymi
Asiallinen kirjoitus.
- kukkakaali22
kaikki ootte vitun rasisteja, teijät pitäis heittää järveen. islam on rauhan uskonto.
- jhfi35
Rauhan uskontopa hyvinkin. Kyllä voisit ottaa jo pään pois perseestä.
- Vihje_
jhfi35 kirjoitti:
Rauhan uskontopa hyvinkin. Kyllä voisit ottaa jo pään pois perseestä.
Tuskinpa "kukkakaali22" nyt ihan vakavissaan tuota kirjoitteli. Niin että sinä voit puolestasi painaa pääsi sinne hanuriisi katselemaan elintoimintojesi tuotosta koska et näytä edes tuon verran ironiaa ymmmärtävän.
- häiritty
Suomalaisetko muka osaa elää kerrostalossa aiheuttamatta häiriötä toisille?Koira jätetään yöksi haukkumaan ja lapset kolisee vielä puolen yön jälkeen, lienee aiheetonta syytellä vain ulkomaalaisia,on vaan olemassa joitakin ihmisiä, jotka ei naapureista välitä.
- suoma-lainen
Jos saisit valita, ottaisitko tuntemattoman naapurisi venäläisestä, virolaisesta, syyrialaisesta, tunisialaisesta, somalista, irakilaisesta vai turkkilaisesta?
- ulko-lainen
suoma-lainen kirjoitti:
Jos saisit valita, ottaisitko tuntemattoman naapurisi venäläisestä, virolaisesta, syyrialaisesta, tunisialaisesta, somalista, irakilaisesta vai turkkilaisesta?
Tottakai ottaisin heidät vaikka kaikki, jos mahdollista :)
- Kokemukseen_perustuen
suoma-lainen kirjoitti:
Jos saisit valita, ottaisitko tuntemattoman naapurisi venäläisestä, virolaisesta, syyrialaisesta, tunisialaisesta, somalista, irakilaisesta vai turkkilaisesta?
Ottaisin tuntemattoman naapurini venäläisestä tai virolaisesta.
Nämä kansallisuudet ovat äidinkieltään lukuunottamatta samanlaisia kuin suomalaiset, enkä liioittele kun väitän että useimmissa tapauksissa vielä parempiakin naapureita. - putin_naama
Paskapuhetta ja kovin vahvaa sellaista! Venäläiset ja virolaisten ylistäminen ja pitäminen jopa parempina naapureina on vahvaa paskapuhetta. Ei heistä saa tekemälläkään parempia naapureita.
- turkkilainen.mersu
ulko-lainen kirjoitti:
Tottakai ottaisin heidät vaikka kaikki, jos mahdollista :)
Ulko-laisen toive on helppo toteuttaa muuttamalla Ruotsiin ja siellä kunnan vuokrataloon. Rinkebyssä saisit naapureiksesi kaikki maailman kansalaisuudet. Ah ja oi sitä auvoa. Pääsisit sitäpaitsi aitioopaikalle seuraamaan vallankaappausta.
- mieluumminvenäläinen
putin_naama kirjoitti:
Paskapuhetta ja kovin vahvaa sellaista! Venäläiset ja virolaisten ylistäminen ja pitäminen jopa parempina naapureina on vahvaa paskapuhetta. Ei heistä saa tekemälläkään parempia naapureita.
Mieluummin venäläinen tai virolainen naapurina, kuin joku irakilainen matu taikka joku somali kun älämölöä riittää ja eivät osaa olla hiljaa vaan pitkin päivää ja yötä somalit ja irakilaiset metelöivät
- karim.muthana.google
Fiksu nainen puhuu matuista, kuunnelkaa.. YOUTUBE : Tuonen Joutsen.
- pulina
Mikä ettei Utraankin , hyvin ne "istuu"sinne utran pulien sekaan asumaan.
- putin_naama
Sivistyneet Ruotsalaiset olisivat parempia naapureita!
- HuomannutEroavaisuudet
En ole maahanmuuttaja vastainen mutta on tullut selväksi miten Afrikasta tulevien lapset tulevat toisen talonyhtiön pihaan leikkimään hyvin äänekkäästi. Kepit heiluvat kädessä ja äänen käyttö on moninkertainen suomalaisiin lapsiin verrattuna.
Kuumalla kesäpäivänä ei voi nukuttaa vauvaa ilman parvekkeen ovan aukioloa, jos sen oven aukaisee melu häiritsee enemmän mitä kuumuus. - irak_pennut_kiikkuvat
Irakilaiset lapset tulevat toisesta pihasta kiikkumaan, pitäisi tehdä selväksi, että toisen taloyhtiön pihalle ei mennä kiikkumaan.
- keinukanssanibelladonna
Totta se Suomi vapaa maa on ja voi mennä minne lystää keinuskeleen?
- ytgyiujik
No, miksi et tee niin? Sen sijaan pillität netissä ja odotat jonkun muun toimivan puolestasi. Kun suurin osa suomalaisista on kaltaisiasi, niin ei tarvitse ihmetellä miksi sekä päättäjät että vierasrotuiset painavat teitä berberiin.
- tapakasvatusta
Ei täällä valittaminen auta, komentakaa niitä itseään tavoille kun eivät itse älyä.
- TyövoimaaJoensuuhun
Mieletön työvoimapula on Joensuun alueella.
Joten tänne lisää nuoria miehiä, vaikka eivät työstä niin välittäisikään. - pelipaikkaKahvit
Irakilaisia on alkanut pyörimään päivisin keskusta täyspotissa. Hedelmäpelit näyttää kummasti kiinnostavan niitä, on ilmeisesti rahaa millä pelata.
- ytrtgihuokppl
Johan niitä oli jo vuosia sitten sen entisessä sijainnissa. Eipä siellä oikein muita asiakkaita ollutkaan, kuin mamuja ja suomijuoppoja. Jäi siellä käynti muutamaan tutustumiskertaan.
Pari kertaa olen huomannut tummien jätkien seisokelevan odottelemassa siinä Täyspotin edustalla. Ovat niitä kanaemon vetämiä ryhmiä. Katsohan huviksesi siitä toisen oven vierestä minkälaisia yrityksiä siinä rapussa toimii. - syyhypelikoneista
Mitenkäs joko on syyhytartuntoja ihmiset saaneet täyspotin pelikoneista mitä nämä saastaiset irakilaismatut pelaavat ja levittävät syyhyä mukanaan
- Anonyymi
syyhypelikoneista kirjoitti:
Mitenkäs joko on syyhytartuntoja ihmiset saaneet täyspotin pelikoneista mitä nämä saastaiset irakilaismatut pelaavat ja levittävät syyhyä mukanaan
Onneksi täyspottia ei ole enää.
- Anonyymi
aivan.
- uuttasuoleen
Liikkuuko niiden tummien geelitukkaisten lanteennylkyttäjien mukana myös vaaleita suomineitoja silmät kosteina vai vaan tuhdissa kunnossa olevia lähiövalaita kuten yleensä?
- Kaikki_oikein
"vai vaan tuhdissa kunnossa olevia lähiövalaita kuten yleensä?"
No mitäpä itse arvelisit?
http://blogit.iltalehti.fi/petri-ahoniemi/files/2010/07/lihavat-naiset.jpg
Ulkonäöllä ei varsinaisesti ole merkitystä näissä tapauksissa, sillä muut "avut" tulevat kysymykseen, eli ne kaikki missä ns.kukkahattuiset hyysärit yleensäkin ovat tulleet tunnetuiksi!
- saunantakanaontilaa
Kovin fägäri meininkiä näyttäs olevan kun naiset puuttuu seurueista, tai sit on sitä toveruutta.
- Ikean.kassalle
Hoono soomi, raiskaustuomio, muutama sakko näpistyksistä ja murjaanin olemus. Ei varsinaisia ässiä työmarkkinoilla.
- deek.isse.hassan
YOUTUBE : Mistreat :)
- InHateOfTheRussian
P.W.A. & Sniper In Hate Of The Russian
- Anonyymi
Miun pihalla jos näkyy löytyy lääkkeet vaivaan!
- Anonyymi
Joensuun ehkäisyneuvojan pitäisi opastaa näitä nekruja, etteivät lisääntyisi
- Anonyymi
Absurd - Colors of autumn
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912990Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991716Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21129Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden259877