Olen kärsinyt alavireisyydestä ja ahdstuksesta joka liittyy elämässä tapahtuneisiin traumaattisiin tilanteisiin; krooninen kipusairaus, avioero, läheiset hävinneet minne lienee kun ei jaksa leikkiä "kaikki hyvin leikkiä". Läheisiltä saatava käytännön tuki olisi erittäin tärkeää ja parasta hoitoa, mutta entäs sitten kun sitä ei ole? Olen käynyt yhdellä ja toisella psykiatrian poliklinikalla = "et ole psykoottinen, kyllä se siitä, pilleripurkki käteen", tehostetussa avotyössä ="10 min puhelu kerran viikossa; hyvä että olet hengissä, nyt täytyy mennä", 1-3päivän kriisiosastolla= "hoitajat istuu jossain, ja sanoo, että me tässä jatkohoitoa järkätään".
Jos et ole skitsofreenikko tai bipolaari saat kyllä rauhassa kärvistellä elämäsi kanssa; julkiselta puolelta on turha odottaa minkäänlaista apua. Kokemuksia on useammalta paikkakunnalta jotka mainostavat itseään "mallihoidon" kuntina! Edes normaalia empatiaa ei jaeta eikä kukaan todella "kuuntele" sinua. Tämä jos mikä on masentavaa, eli jos olosi ei aiemmin ollut kurja niin julkisen puolen "kontaktin" jälkeen taatusti on.
Mihin veromarkkani menevät? Miksi psyyken ongelmat edelleen tabu? Missä on toimiva avohoito jossa ihminen todella saisi apua?
Yksityisen puolen maksullinen terapia auttaa, jos satut löytämään sopivan terapeutin ja on vara maksaa.
Jos et ole skitsofreenikko tai bipolaari saat kyllä rauhassa kärvistellä elämäsi kanssa; julkiselta puolelta on turha odottaa minkäänlaista apua. Kokemuksia on useammalta paikkakunnalta jotka mainostavat itseään "mallihoidon" kuntina! Edes normaalia empatiaa ei jaeta eikä kukaan todella "kuuntele" sinua. Tämä jos mikä on masentavaa, eli jos olosi ei aiemmin ollut kurja niin julkisen puolen "kontaktin" jälkeen taatusti on.
Mihin veromarkkani menevät? Miksi psyyken ongelmat edelleen tabu? Missä on toimiva avohoito jossa ihminen todella saisi apua?
Yksityisen puolen maksullinen terapia auttaa, jos satut löytämään sopivan terapeutin ja on vara maksaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
On sulla sentään paremmin pullat uunissa kuin skitsoilla ja bipoilla. He voivat joutua pakkohoitoon.
Einää mitää taulukkojuttui ole. Minullakin sekä lievää masennusta, kuten biboakin esiintyy. Olen näiden kanssa kitkutellut koko ikäni.
Kun tulin pienelle paikkakunnalle, monet katsoivat kuin naudat uutta porttia. Kun en ole nuorison huuteluista provosoitunut, nekin ovat jättäneet rauhaan.
D-vitamiinia, kalaöljyä ja lisärautaa syön ympäri vuoden. Rahaa saan sen verran kun ryyppä enkä polta että voin ostaa mieleisiä elintarvikkeita ja duunata niistä safkoja.
Tänäänkin ahdisti monia tunteja, mutta meni taas ohi kun puuhailin jotain. Koko päivän hyviä päiviä ei ole ollut vuosiin.
Hienoa että kirjoitit. Se on Suomessa ongelma, kun tätä masennusta on hirveän paljon ja totta on se että aika itsekkäitä ollaan. Ja kun on apua saanut ja elämä helpottuu, niin pitäisi niiden sitten huomioida rinnalla kulkijoita, joilla ei tällä hetkellä mene hyvin.
Hyvästä kunnosta ja terveydestä kannattaa pitää huoli. Se auttaa myös henkisesti jaksamaan ja puuastella kaikkea mielenkiintoista.
Siunattua ja hyvää kesänjakoa sinulle.