Parannusta

Katselin tv stä (vahingossa city marketin kodinkoneosastolla,kun kävin ostamassa pölynimuriin hepa suodatinta) niin pisti silmään että kaikki poliitikot oli ilman kravattia, ovatkoha he tehneet porukalla parannuksen ja heti pistäneet esikuvan kuntoon?
21904
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Et kai kuseta? Minun käyttämässäni Cittarissa ei ole enää puoleen vuoteen myyty telkkareita. (Tosin vieressä on Kodin1, joten se voi olla syy.)

Äänestä

En kuseta, ja vielä korostaisin että aivan vahingossa.

Äänestä
  • Halki poikki ja pinoon.
    Kukaan ei sitten enää käytä kravattia, hyvä.
    Saatiinpahan tuokin tehdas, valmistaja ja myyjä konkurssiin, kaikki niissä olevat työntekijät kilometritehtaalle ja maailma pelastuu, jälleen.

    Äänestä

Nykyisin ei erotu maailman ihmisistä muutoin kuin pitämällä ylänappi kiinni. Siksi siitä nappiasiastakin on niin voimallisesti saarnattu.

Äänestä
  • Ei kenenkään usko ole kravatista kiinni. Nämä ovat näitä keksittyjä sääntöjä. Ihan hyvin voisi tuomita värillisteb kauluspaitojen käyttäjät. Itse en käytä kravattia. Koreilla voi vaikka värillisillä älypuhelimen kuorella tai Mersulla.

    Äänestä

  • OLETKO KUULLUT ,ETTÄ MITÄ ENEMPI SAARNAAJA SIITÄ SAARNAA
    SITÄ VÄHENPI SE ON SYNTI. NIIN EUI JUMALAKAAN TEE,, HÄN MÄÄRITTELEE SYNNIN KERRAN 7000 TUHANNESSA VUODESSÄ JA SITTEN SE ON ,EIKÄ SOUDA JA HUOPAA, EDES TAKAS ,,JA JOS ON JOKU UUSI ASIA , KYLLÄ HÄN ILMOITTAA ,KUIN ESIMERKIKSI TEKI
    jEESUKSEN SYNTYMÄN AIKAAN SILLOIN, VÄHÄÄN ENNEN KUIN.
    PYHÄ HENKI SIITTI VAPAHTAJAMME. USKOTTEKO,.

    Äänestä

  • saamaton30 kirjoitti:

    Ei kenenkään usko ole kravatista kiinni. Nämä ovat näitä keksittyjä sääntöjä. Ihan hyvin voisi tuomita värillisteb kauluspaitojen käyttäjät. Itse en käytä kravattia. Koreilla voi vaikka värillisillä älypuhelimen kuorella tai Mersulla.

    Tämäkin haitta, värillisyys miesten paidoista on totta.
    Tapasin kaupungilla saarnavaisen rouvaskan. Hän kertoi, miten vaikeaa Ma.. lle on saada paitaa. Ihmettelin kovasti, kun on niin runsaasti valinnan varaa. Mutta, kun ovat niin ihmellisiä, yms. Kyllä se ahdistaa, uskokaa pois. Se mikä on toiselle valinnan runsautta, on toiselle ahdistusta.
    "Itse teissänne ahtaalla olette"

    Äänestä

  • Karhunmaisemista kirjoitti:

    Hesan läähätysmies on opettanut, ettei otsatukkaista naista tarvitse tervehtiä jumalanterveellä. Mitähän tämä ylänappi saarnaaja keksii jatkossa?

    Äänestä

  • TEUTATESS kirjoitti:

    OLETKO KUULLUT ,ETTÄ MITÄ ENEMPI SAARNAAJA SIITÄ SAARNAA
    SITÄ VÄHENPI SE ON SYNTI. NIIN EUI JUMALAKAAN TEE,, HÄN MÄÄRITTELEE SYNNIN KERRAN 7000 TUHANNESSA VUODESSÄ JA SITTEN SE ON ,EIKÄ SOUDA JA HUOPAA, EDES TAKAS ,,JA JOS ON JOKU UUSI ASIA , KYLLÄ HÄN ILMOITTAA ,KUIN ESIMERKIKSI TEKI
    jEESUKSEN SYNTYMÄN AIKAAN SILLOIN, VÄHÄÄN ENNEN KUIN.
    PYHÄ HENKI SIITTI VAPAHTAJAMME. USKOTTEKO,.

    Onko jo unohtunut viesti jossa laskitte montako kertaa asioista on Raamatussa mainittu ja sen pohjalta vertailitte "synnin" pahuus astetta.

    Äänestä

  • saamaton30 kirjoitti:

    Ei kenenkään usko ole kravatista kiinni. Nämä ovat näitä keksittyjä sääntöjä. Ihan hyvin voisi tuomita värillisteb kauluspaitojen käyttäjät. Itse en käytä kravattia. Koreilla voi vaikka värillisillä älypuhelimen kuorella tai Mersulla.

    Miksi et käytä kravattia? On todella typerää olla käyttämättä sitä juhlatilaisuuksiin pukeuduttaessa. Jos se on mielestäsi syntiä, niin perustele se raamatulla. No et tietenkään voi sitä tehdä. Mieti siis miksi et käytä kravattia.

    Äänestä

  • älävainuskokaikkea kirjoitti:

    Miksi et käytä kravattia? On todella typerää olla käyttämättä sitä juhlatilaisuuksiin pukeuduttaessa. Jos se on mielestäsi syntiä, niin perustele se raamatulla. No et tietenkään voi sitä tehdä. Mieti siis miksi et käytä kravattia.

    Hyvää päivän jatkoa...!

    Äänestä

  • Sivuseikkoja kirjoitti:

    Hyvää päivän jatkoa...!

    Sivuseikat ovat kuitenkin uskonnossasi nousseet keskiöön, eikö vain?

    Äänestä

  • Sivuseikkoja kirjoitti:

    Hyvää päivän jatkoa...!

    kravatilla tai ilman !!

    Äänestä

  • saamaton30 kirjoitti:

    Ei kenenkään usko ole kravatista kiinni. Nämä ovat näitä keksittyjä sääntöjä. Ihan hyvin voisi tuomita värillisteb kauluspaitojen käyttäjät. Itse en käytä kravattia. Koreilla voi vaikka värillisillä älypuhelimen kuorella tai Mersulla.

    Eikös punasävyiset paidat sitten olekaan syntiä! Minä olen pitänyt punavärisiä vaatekappaleita synnillisinä. Ja ylänapin on mahduttava kiinni tietysti!

    Äänestä

  • Muuanvain11 kirjoitti:

    Eikös punasävyiset paidat sitten olekaan syntiä! Minä olen pitänyt punavärisiä vaatekappaleita synnillisinä. Ja ylänapin on mahduttava kiinni tietysti!

    Hyvää päivän jatkoa sullekin!

    Äänestä

Lisäisin vielä tuohon esikuvaan, että jotkut ovat niin paksuniskaisia, ettei tahdo löytyä paitaa, jonka ylänapin saa kiinni. Tämä on kuitenkin helposti ratkaistavissa, sillä kauluksen voi nimittäin helposti saksilla halkaista takaa niskasta, jolloin nappi menee kiinni.

Äänestä

Voi veli hyvä, nyt putosi taakka harteilta kun kerroit hyvän niksin ylänapin kiinni pitämiseksi, heti pyysin vaimoveitikkaa halkaisemaan pyhäpaitojen kaulukset että minunkin sikaniska mahtuu niihin. Nyt kyllä mieli mettä keittää.

Äänestä
  • Koska esikoisten solmiosääntö on tullut? Varmaan ammoin kravatilla koreili kartanon herrat ja muut porvarit. Vanhoilliset vissiin käyttää solmiota?

    Äänestä

Saako kurkun päällä pitää homoropellia?

Äänestä

nannannaaa

Äänestä

Ihmisoppeja kaikki asuste ja huonesto sotkut. Näin käy aina kun usko loppuu, alkaa konstit joilla syntinen yrittää vanhurskauttaa itseään yhteisönsä jäsenten silmissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyväasiahanse kirjoitti:

Katselin tv stä (vahingossa city marketin kodinkoneosastolla,kun kävin ostamassa pölynimuriin hepa suodatinta) niin pisti silmään että kaikki poliitikot oli ilman kravattia, ovatkoha he tehneet porukalla parannuksen ja heti pistäneet esikuvan kuntoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu