Siis kumpi ois teijän mielestä parempi sisä vai ulkokani?
Vastaukset 4
- Elluuuu12
Vastauksiaaaaa!
- pööppön
Itselläni on sisäkani ja asuu tehdashäkissä mutta luukku melkein kokoajan auki paitsi öisin. Minusta sisäkani on parempi vaihtoehto niin kani oppii kesyymmäksi ja oppii tuntemaan kanin paremmin sen ollessa tavallaan kokoajan "läsnä" Mutta siinäkin on puolensa. Jos kani asuu ulkona se vaatii paljon enemmän esim. Kunnollisen tilavan häkin jossa on lämpöeristetty koppi ja ulkohäkkiin aina kaksi kania. Monet tuntemani ulkokanit ovat olleet selvästikkin arempia kuin sisäkanit.
- Miumauuu
Itse olen ehdottomasti ulkokanien puolella, mutta häkki on pitänyt osata rakentaa oikein. Isoksi, maahan pitääkaivaa verkko jotta eivät karkaa mutta saavat kaivaa(mikä on mielestäni TODELLA tärkeää, sillä luontaista käyttäytymistä), verkot vahvaa materiaalia jotta kukaan ei pääse sisälle eikä kanit karkaamaan ja suojaisa koppi. Lisäksi kanilla pitää olla kaveri(kuten aina) ja heinää ja vettä pitää olla koko ajan saatavilla.
Ja se, että kani on ulko kani ei todellakaan tarkoita sitä että se olisi arka. Niiden kanssa on vain vietettävä aikaa, kuten minkä tahansa muunkin lemmikin kanssa.
Ulko kanit saavat toteuttaa lajilleen ominaisia käyttäytymistapoja mikä edistää sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia. Meidän kaneista ainakin huomaa, jos jostain syystä joutuvat ulkoa sisälle niin eivät siitä pidä ja kamalalla hingulla ovat takaisin ulos menossa.:) - Pikku-Osku
Sisäkanit parempia(itselläni on) jos siivoat hyvin ja usein häkit ja kakki-pöntöt niin että ei ule kärpäsiä/ala koko talo haisemaan. Ulkokani parempia koska ei tarvitse siivota jokapäivä mutta ulkokanille saattaa tulla loisia helpommin(talveksi kehotan kuitenkin ottamaan sisälle:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 96951
- 59878
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68683- 41635
- 61632
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22552Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33538Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512- 46484
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478