Syynä on se, että suurin osa suomalaisista seuraa sitä, missä menestytään. (Itse en seuraa jalkapalloa, koska yli puolet peliajasta menee siihen, kun pallotellaan omalla alueella.) No, miksi Suomi ei menesty jalkapallossa? No niin kun ollaan nähty, jalkapallossa yksilötaito on suuremmassa asemassa, kuin joukkuepeli, minkä takia mm. Ronaldoa, Messia tai ketä vaan paljon yksilötaitoa omaavaa pelaajaa hehkutetaan heidän joukkueessaan.
Ja mitenkö tämä selittää Suomen menestymättömyyden? No, Suomessa jääkiekko on ollut ykköslaji ainakin vuodesta 1995 lähtien, eli yli 20 vuotta, missä ajassa jalkapallo on muuttunut paljon.
Ja mitenkö tämä vaikuttaa asiaan? No, jääkiekon junioritoiminta on väistämättäkin heijastunut jalkapallon junioritoimintaan. Jääkiekossa joukkuepeli on suuremmassa asemassa, kuin jalkapallossa, jolloin Suomessa jalkapallojunioreille opetetaan turhan paljon joukkuepeliä ja yksilötaito jää vähälle.
Nyt jotkut saattavat tulla huutelemaan, ettei väitteeni yksilötaidon ratkaisukyvystä ole totta, mutta annetaas vähän numeraalista faktaa tähän.
Valioliigan kauden 2015-2016 paras maalintekijä oli Harry Kane, 25 maalillaan.
Harry Kanea lukuunottamatta hänen joukkue teki 44 maalia, eli Harry Kane teki yli kolmasosan joukkueen maaleista.
NHL:n kauden 2015-2016 paras maalintekijä oli Alexander Ovechkin, 50 maalillaan.
Ovechkinia lukuunotamatta hänen joukkue teki 198 maalia, eli Ovechkin teki noin viidesosan joukkueen maaleista.
Näettekö nyt, mitä tarkoitan? Tietenkin sekin vaikuttaa asiaan, että jalkapallossa hyökkääjä liikkuu vain sen 20 metrin alueella odottaen palloa, jolloin suuren osan maaleista tekee ne hyökkääjät, mikä ei ole omasta mielestä hirveän urheilullista. Tämän "ongelman" voisi korjata sillä, että kentän kokoa pienennettäisiin, jolloin puolustusalueelle ei olisi niin pitkä matka, jolloin hyökkääjätkin erikoistuisivat johonkin muuhunkin, kuin maalintekoon, mutta jalkapallon sääntökirja on melkein sama asia, kuin uskontojen pyhät kirjoitukset, EI MUUTETTAVISSA!
Miksi Suomi ei menesty jalkapallossa, tässä syy!
29
3205
Vastaukset
- Urheilufani
Suomen valkoroska nyt mieshuoraa mitä milloinkin. Välillä se on junttikiekko, mäkihyppy, vrum vrum ralli tai vormulat. Hävettää sanoa, mutta en asu sivistyneessä länsimaassa. Seurataanko korkeakulttuurin maissa vormulaa tai lätkää? EI VITUSSA
- Kyls
Saksassa jääkiekko tulee käsipallon kanssa toisena urheilulajeissa.
- Sitä.odotellessa
Ja Italiassa formulat ala Ferrari on iso juttu. Harmi ettet ole tuon sivistyneempi.
Mutta joo, kovasta, tehokkaasta harjoittelustahan se lähtee jo nuorella iällä. Ei ole vaan sen tason osaamista täällä Suomessa.
Niin ja menestys ruokkii menestystä. J. Litmanen oli aikoinaan huippu, mutta tarvittaisiin tämän hetken tähtiä, jotka lisäisivät innostusta jalkapalloa kohtaan. - ei.mitään.uutta
Se nyt on ollut jo kauan selvää, että te innokkaimmat futisfanit ette ole oikein sivistyneitä ja asuttekin ehkä jossain omassa avaruudessanne.
- Pallottelua
Tietosi ovat virheelliset ja johtopäätökset sen mukaiset. Juniorijalkapallo saa huomattavasti enemmän harrastajia kuin juniorijääkiekko. Tärkeintä on myös ymmärtää että hyvä joukkuepelaaminen ja hyvät yksilötaidot eivät ole toisiaan poissulkevia. Nimen omaan Suomessa futisseurat menevät jatkuvasti siihen miinaan että urheilullinen lapsi pärjää aina myös joukkuelajeissa, joka kuitenkin vaatii peliälyä, mikä treenaamalla kehittyy hyvin nihkeästi. Kyllä se Zlatankin tarvii hyviä avauksia että pääsee maalipaikoille. Hyvät maalintekijät ovat monesti loistavia joukkuepelaajia, esimerkkeinä Torres , Nistelroy jne. Kun taas Suomessa Mikael Forselilla hyvänä maalintekijänä oli taas ongelmana ettei oikein osannut syötellä silloin kun se olisi ollut parempi vaihtoehto ja todelliseksi tähtipelaajaksi hänestä ei ollut.
- Kyls
Jalkapalloa on paljon halvempaa harrastaa, kuin jääkiekkoa, minkä takia harrastajia on jalkapallossa enemmän, kuin jääkiekossa. Jääkiekko on kuitenkin katsojamääriltään ykköslaji Suomessa, jolloin isot rahat pyörii jääkiekon ympärillä, mikä tarkoittaa sitä, että suurempi määrä jalkapallojunioreista, kuin jääkiekkojunioreistä lopettaa uransa ennen ammattiuran alkamista tai ammattiuran alussa, koska eivät pysty elämään jalkapallolla, koska raha ei pyöri jalkapallon ympärillä samalla tavalla, kuin jääkiekossa. Ja koska jääkiekkojunioreita on vähemmän, niin suurempi osa pystyy elättämään itsensä sillä.
- Kyls
Ja lisätäkseni tuohon syöttelyyn, vaikka Ovechkin on maalintekijöistä rohmuin, niin syöttöjä (441) hänellä on melkein yhtä paljon, kuin maaleja (525), kun taas tuolla sun mainitsemalla Torresilla viime kaudella tuli 12 maalia ja 5 syöttöä kasaan, eli kyllä jalkapallossa ne hyökkääjät tekee enimmikseen maaleja. Tietysti riippuu siitä, kun jääkiekossa syöttöpisteet otetaan kahdelta äijältä per maali, niin en tiedä, mikä meininki jalkapallossa siinä on.
- Pallottelua
Kiitos Kyls tilastoista. Torresia en seuraa, mutta aina kun nään pelaavan niin myös jakelee palloa hyvin. Nistelroyn olen nähnyt livenä. Muistan vain sen että ei tarvinnut kuin sen yhden maalipaikan ja teki siitä. Muutoin kanssa passaili aina kun tiesi ettei itse päässyt paikkaan.
- itsestäänselvyyksiä-kö
Jääkiekkoa pelataan yleensä neljällä hyökkäyskolmikolla per joukkue (yksi kerrallaan jäällä, toki parhaat useimmin ja pisimpään ylivoimatilanteissa), pelin virtailu kentällä lienee ylivoimaisesti palloilulajien nopeinta, ja maaleja syntyy kaikkiaan monin verroin enemmän verrattuna jalkapalloon. Jossa taas joukkueen kenttäpelaajista ovat hyvin usein ne samat hyökkääjätähdet värkkäämässä niitä vähiä maaleja vastustajan rangaistusalueella. Mm. näistä tekijöistä löytynee aika pitkälti selitystä noihin maalintekotehojen eri yksilöille jakautumisten eroihin kahdessa eri lajissa.
Samalla kummassakaan lajissa ei tietenkään ole kyse vain maalinteosta, eikä ratkaisija pääsisi toteuttamaan avujaan ilman muun joukkueen hyvää osaamista ja pelaamista muilla osa-alueilla.
Ainakin jääkiekko pelinä on myös viime vuosikymmeninä huipputasoilla nopeutunut, fyysistynyt, vahvistunut erityisesti puolustus- ja maalivahtipelin sekä taktiikan osilta ja koventunut ylipäätään kilpailullisesti todella paljon. Tämän myötä yhtäältä kokonaismaalimäärät ovat pudonneet, ja toisaalta yksittäisen hyökkäävän pelaajan on paljon vaikeampi "dominoida" pelissä ratkaisijan roolissa, vaikka parhaimpien taidot ovat ja niiden on oltava sinänsä lähes ilmiömäiset. Jos nykyaikana yksilö on jääkiekossa ratkaisija, niin se on kuitenkin useimmiten maalivahti. Ja erityisesti tärkeimmissä otteluissa hyökkäyspään ratkaisijoina taas nähdään hyvin tyypillisesti "pienempiä nimiä"; kolmos-, nelosketjun pelaajia...
Esim. tapaus Ovetshkininkin kohdalla voi noiden mainittujen runkosarjamaalimäärien lisäksi ja tueksi olla hyvä vilkaista myös playoff-tehoja, niin jotain saattaa ehkä aueta... (Jos O. olisi pelannut koko NHL-uransa pelkkiä playoff-otteluita, hän olisi tehotahdillaan tehnyt niissä yli 100 maalia vähemmän kuin nyt on pelaamissaan runkosarjaotteluissa.) Ylipäätään playoff-pistetilastot näyttävät usein joukkueilla ja yksilöillä tietenkin varsin erilaisilta kuin runkosarjakauden vastaavat. Kaikkein kovimmat huippupelit ovat luonteeltaan hyvin erilaisia peruspeleihin nähden.
Nämä siis lisätaustoina siihen, miten ratkaisutehot jakautuvat, ja mistä mahdollisista syistä jääkiekon ja jalkapallon yksilötilastot näillä kohdin eroavat.
- onkovaraasiihen
Uusimpien tutkimusten perusteella syy on liian aikaisessa vaiheessa alkava
menestyksen ja pärjäämisen tavoittelu, joka on työelämästä siirynyt harrastuksiin.
Lapsen tulisi saada harrastaa vähintään 12-vuotiaaksi asti mahdollisimman montaa
eri lajia.- Skånepåg
Jep, poikani harrasti jääkiekkoa, futista, pingistä, tennistä ja salibändyä.- 14- toista ikävuoteen asti, rupes polvet pettämään ja sitten tuli uudet päämäärät :D Kaapit täynnä pokaleja !
- Nettitohtori
Asiantuntijat puhuvat monipuolisuudesta. Tuntematta tapausta niin ei niin että treenataan älyttömästi. Tyypillinen rasitusvamma nuorella on schlatter-osgood jolla on tapana äitiyä pahaksi, jos sitä ei hoida asiallisesti. Muistan myös että lätkäpelaajilla muutamalle tuli rasitusvammoja alaselkään. Kaikki nämä selkätapaukset olivat sellaisia joiden treenimäärät olivat kovia. Monipuolisuudesta en tiedä.
- panithkonaitkos
No mutta vittuhuuhkajathan pärjää melko hyvin ja pitkät hiivarit koripallossakin kai?
- MrJuha82outolintu
Yksilötaito on se ongelma jalkkikses!
Pääkoppa myös paperia meidän jalkkispelaajilla vähän kaikilla muillaki. - huvittunut
Eihän jalkapallomaajoukkue ole nimenomaan miesmuistiin tai liekö koskaan osannut pelata kypsästi ja tiiviisti joukkueena. Siten niitä edellä olevia vastustajia juuri pitäisi haastaa, ja siihen eivät pysty. Aina nippu repeilee, ja sitten tuhlaavat tietty vielä omat vähät tilanteensa hyvällä prosentilla.
Tuossa on suurin "ero" viime vuosikymmenten suomalaiseen jääkiekkoon, jos sellaista pitää etsiä.
Ei muistakaan menestyvistä pikkumaista varmaan mikään menesty ilman taktista vahvuutta ja tiivistä joukkuepeliä.
Millä avuin piskuinen Islanti on noussut haastamaan Euroopan huiput? Miettikää sitä.
Kun futisporukoiden aika ja huomio menee johonkin jääkiekkokulttuurin, yksilölajien tai autourheilun kadehtimiseen ja panetteluun, niin ei toisaalta mikään ihme, jos menestystä ei tule. Eivät kai ne mitään menestystä sitten ansaitsekaan... - Tänäännähdääntaas
Suomen futis on kuraa koska pohja eli juniorityö hoidetaan huonosti. En tässä toistele, mutta vanhempien kommentteja lastensa futiksesta löytyy täältäkin foorumista ja osa on jopa aiheellisia.
- Neljä_Syytä
1. Ei harjoiteta tarpeeksi perustaitoja nuorena ja vapaa-ajalla vedetään mässyä naamaan.
2. Ei harjoiteta kestävyys- ja fyysistäkuntoa, eikä motorisia perustaitoja.
3.Menestys noussut päähän (rupeaa käyttämään huumausaineita ja muita päihteitä).
4. Vapaa-ajalla ei harjoitella pelaamaan, eikä olla yhteydessä muihin maajoukkueen pelaajiin. - 7_syytä
1. Ei pelata kypsästi joukkueena
2. Perustaidot vähissä, niiden opetus pitäisi aloittaa jo 3 vuoden iässä
3. 3-5 vuotiaat leikkivät jotain mistä ei ole mitään hyötyä peleissä
4. Menestys nousee päähän (päihteiden käyttö)
5. Nuoret lopettavat 14-15 vuoden ikäisinä, koska varusteet ja joukkue maksavat liikaa
6. Nuoria ei kiinnosta käydä treeneissä
7. A-maajoukkueen valmennus on ihan hevonpaskaa (varmaan kerran vuodessa) - Taastätä
Yksi syy. Ei saada oikeita urheilijatyyppejä juniorifutiksen pariin ja jos saadaan niin tärkeintä ominaisuutta, pelin hahmottamista ja joukkuepelin arvostamista, ei noteerata millään muotoon. Juniorityö on ollut vuosikymmeniä roskaa. Perusta tehdään paskasta betonista, rakennusmestaria (liittoa) ei vois vähempää kiinnostaa ja kohta on taas katto kallellaan.
- Anonyymi
Tää on hyvä......ja totta.
- Anonyymi
Todellakin. Se on juuri näin. Piiri pieni pyörii. Ahkeraa treenaamista ei palkita peliajalla ja mites kehityt, jos et pääse pelaamaan. Samalla menee motivaatio, kun et saa edes mahdollisuutta näyttää. Peliäly ja joukkueelle pelaaminen kun ei siellä treeneissä erotu. Pitäis päästä kentälle. Vaan ei, kun yksin kikkaajat sinne pääsee.
- Anonyymi
No saksassa on enemmän jalkapallon pelaajia kuin suomessa asukkaita ja suomessa jalkapalloa pelaa varmaan 50000 tai jopa vähemmän niin tottakai saksasta tulee parempia pelaajia kuin suomesta
- Anonyymi
Resepti siis ei voi olla se, että on vähemmän junnuja ja lisäksi hoidetaan asiat paljon huonommin. Oliskos hyvä idea..... jos on vähemmän pelaajia, niin asiat pitää hoitaa paremmin kuin muut. Koko tämän keskusteluketjun aloittaja on täysin väärässä. Suomalaisessa junnufutiksessa nimenomaan satsataan yksilötaitoihin joukkuepelin kustannuksella. Tätä on tehty vuosikymmeniä ja tulos on nähtävissä. Nimimerkki "pallottelua" osuu suoraan asian ytimeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Resepti siis ei voi olla se, että on vähemmän junnuja ja lisäksi hoidetaan asiat paljon huonommin. Oliskos hyvä idea..... jos on vähemmän pelaajia, niin asiat pitää hoitaa paremmin kuin muut. Koko tämän keskusteluketjun aloittaja on täysin väärässä. Suomalaisessa junnufutiksessa nimenomaan satsataan yksilötaitoihin joukkuepelin kustannuksella. Tätä on tehty vuosikymmeniä ja tulos on nähtävissä. Nimimerkki "pallottelua" osuu suoraan asian ytimeen.
Silti tuntuu oudolta, että suomalaisten twkniikka on vuodesta toiseen louhikkoisempaa kuin huippumaiden yksilöillä.
Suomessakin on kuitenkin jo parikymnentä vuotta ollut mahdollista treenata ympäri vuoden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silti tuntuu oudolta, että suomalaisten twkniikka on vuodesta toiseen louhikkoisempaa kuin huippumaiden yksilöillä.
Suomessakin on kuitenkin jo parikymnentä vuotta ollut mahdollista treenata ympäri vuoden.Koska hyvät junnut siirtyy toisiin lajeihin tai lopettavat urheilut, kun juniorityö on roskaa. Jalkapalloinnostus tapetaan tehokkaasti
- Anonyymi
No ainakin fanit saivat jotain nimittäin koronan jota levittävät surutta suomessa. Totaalisesti suomi kiinni ja heti kun noita idiootteja riittää
- Anonyymi
Sisäreiden lämmittäminen on potkupalloilijoiden keskeisin reenimuoto.
- Anonyymi
Miettikää mikä ero on suomalaisella ja vaikka brasilialaisella kansanmusiikilla. Ollessani kerran Madridissa vaimon kanssa katsomassa huippuflamencoa, niin hän sanoi, että nyt ymmärtää miksi minä aina sanon että Suomi ei pärjää jalkapallossa.
- Anonyymi
Suomessa pitää saada kasvatettua kulttuuria ensiksi.
Ruotsissa seykävi niin että hankittiin joukkueisiin nimekkäitä jo ehtoopuolen kavereita.
Niitä nimiä porukka tuli kattoon ja väkimäärä nousi.
No mitä tekee suurin Suomessa HJK?
Hankkii kilpailijoilta jotain tuntemattomia brasseja ja muita pelaajia on penkit väärällään.
Yksi nimekäs mies ja rummutusta ympärille niin katsomoihin saadaan väriä ja väkeä.
Siitä se jalkapallokulttuuria lähtee kasvuun....
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123970MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822071Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin861323Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671107Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt215909Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828