Arkkipiispa Mäkinen: Ihmiset samanarvoisia

J_Uoppo

Arkkipiispa Mäkinen: Ihmiset hoivapalveluissakin samanarvoisia
Uutiset 13.7.2016 07:39 | Päivämies-verkkolehti

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen muistuttaa eettisistä lähtökohdista hoivapalveluista päätettäessä.
– On kysymys poliittisesta tahdosta, että kiristyvässä taloudessa pidetään kiinni siitä, että keskinäisen huolenpidon järjestelmä ei erottele ihmisiä talouden ja aseman mukaan.
Elämä aina arvokasta

Mäkinen avasi kirkon ja Sosten järjestämän Suuren hoivakeskustelun maanantaina SuomiAreenalla. Poliittisilla päätöksillä ja yhteiskunnallisilla ratkaisuilla on hänen mukaansa vaikutusta myös siihen, miten avun tarpeessa oleva yksilö kohdataan hoivatilanteessa.

– Mitä enemmän palveluista ja niiden parissa tehtävästä työstä puhutaan talouden, tehokkuuden ja säästöjen kielellä, sitä enemmän hoitosuoritteet tehdään nopeasti ja tehokkaasti ja sitä vähemmän on tilaa kahden ihmisen kohtaamiselle.

Mäkinen muistutti, että elämää ei ole vain kaiken aktiivisen, tehokkaan ja toimeliaan keskellä. Elämä on yhtä täyttä, yhtä todellista ja yhtä arvokasta myös tilanteessa, jossa aktiivinen toiminta ei enää ole mahdollista.

Ihmisellä oikeus työhön

Julkinen tapa puhua nousi esiin myös työllisyyttä ja osatyökykyisyyttä käsitelleessä Sosten ja kirkon järjestämässä SuomiAreena-paneelissa Kuka kelpaa töihin.

Mäkinen on huolestunut siitä, jos vain tuottavasta kansalaisuudesta puhutaan varsinaisena kansalaisuutena ikään kuin tuottavan toiminnan ulkopuolella oleva elämä olisi jotenkin vähäarvoisempaa toimintaa. Hän totesi ihmisellä olevan oikeus sellaisiin tehtäviin, joissa tuntee olevansa tarpeellinen. Mielekäs paikka on ihmisen oikeus myös silloin, kun voimavarat eivät riitä nyky-yhteiskunnan vaatimuksin mitattuna.
_______________
Tämä Mäkinen osaa siis muutakin kuin juopotella entisen uskovaisen Risto Leppäsen kanssa.

8

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mäkinen voisi panna tekonsa sinne mistä puhuu.

      Lopettaisi olemattomasta jumalastaan määkimisen ja siirtyisi vanhainkotiin puhdistamaan räjähtävän ripulin jälkeen sänkyjä ja dementian raiskaamia ihmisenkuoria.

      • jämimmm

        Miksi sinun sisällä on noin paljon vihaa ja oksettavaa ajattelua?


      • mustelmainenko

        Mikkeliinkö, joko oot vanhainkodissa?


      • jämimmm kirjoitti:

        Miksi sinun sisällä on noin paljon vihaa ja oksettavaa ajattelua?

        Olemattomia höpöttävä ja siitä palkkansa nostava on huijari, eikö sellaista saa inhota?


      • mustelmainenko kirjoitti:

        Mikkeliinkö, joko oot vanhainkodissa?

        En vielä ja yritän hoitaa asiani siihen malliin, etten sinne ikinä ehdikään.


    • Kyllä tuo on paljon puhunut turhuuksia ja peukuttanut homoja. Kauhean iso palkka---

    • he.ma

      GLLLLL.....KUOLLA VALLLLUUUUUU.......PRÖÖTT......!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • zzzzzzzzzzzzzzzzzzzz

      vanha kaappi-juoppo piispa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      206
      4265
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2259
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      61
      1420
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1161
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      122
      1059
    6. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1006
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      95
      976
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      128
      936
    9. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      103
      901
    10. Kuvaile kaivattuasi

      kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁
      Ikävä
      54
      855
    Aihe