Vammaisetkin ovat nyt tunnustettu ihmisiksi

Ruuneman

Eilen oli tv 1:ssä päivän kasvona ps:n kansanedustaja Pirkko Mattila. 8.6.2016 on Suomen Eduskunnassa ratifioitu eli kansallisesti hyväksytty, ihmisoikeuslaki, joka takaa näille yhtäläiset oikeudet kuin ihmisillekin.

15

176

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Otahan otsikkosi uusiksi! Hyperbolaa, niin että etoo!

    • jakolasku

      Oletko kärsinyt syrjinnästä sitähän tapahtuu erilaisille ihmisryhmille kuten vanhuksille, vammaisille kelle vaan? Syrjimistä ja tyrkkimistä piisaa. Siihen vaan ei kannata alistua.

      • Juu, minä täytän ja olen täyttänyt, kaikki vaatimukset


    • Onhan tuo ratifiointi kuitenkin aiheellinen ja pakkokin tehdä muiden mukana.

      Jos viesti tuntuu provokatiiviselta, niin se on vaan minun tavanomaistani tai tavallistani. Anteeksi!

      Köyhien ja työttömien osaakin pitäisi muuttaa, nämä joutuvat syrjäytymään ja kuolemaan taakkansa alla.

      • Oi voi voi, vaiko nyt ihan kuolemaan,..mitä ihmeen virttä siellä vetelet,..

        Oikeus sosiaalietuuksiin on työttömyys ja tulorajan alittavillakin ryhmillä ruune, paratiisiäkö nyt oot perustamassa:D))
        vai onko poliitiikkojen yleisökosiskelu tarttunut?


    • jakolasku

      Voi helvetin kuustoista kirjoitukseni lensi avaruuteen.
      Työttömät on orjatyövoimaa ja olemattomista työharjoitteluista ei eläkettä kerry.
      Jaaritellaan että kansa on kahtia jakautumassa, sehän tapahtui jo kansalaissodassa! Suuri murhe on kun akateeminen jää työttömäksi!

      • omavika

        Nyt otetaan kymmeniätuhansia uusia syrjäytyviä/vuosi, jo uskontonsa puolesta ovat eristäytyvä ryhmä ja vaatimassa sen perusteella etuoikeuksia. Kun omalla työllä eläkettä ei synny, tulonsiirrolla eletään kehdosta hautaan ja sukupolvesta toiseen. Kyllä ne rahaa ja palveluita kuluttaa siinämissä omalla työllä eläjät, enemmänkin.


    • Akateemisella on kuitenkin paremmat lähtökohdat ja tutkintokin.

      Ongelma on ollut siinäkin, ettei näiden ole tarvinnut ottaa kuin koulutustaan vastaavaa työtä. Makaavat veronmaksajien niskassa ellei aika ja tavat muutu.

    • älähorise

      Kyllä akateemiset on siivonneet ja olleet kaupan kassalla opiskeluaikoinaan, velkaakin joutuneet ottamaan. Ei niitä velkoja makseta ilman kunnon palkkaa. Valtavasti on pätkätöissä, ei niistä kunnon eläkettä synny. Saisivat töihin nuo kouluja käymättömät, ei ole ainakaan mahdollsuuksista puute kun yhteiskunta maksaa ainakin toisen asteen kulut melkein kokonaan. Marjoja poimimaan nitä ei edes saa, näkyy olevan ikeus kieltäytä kouluttamattomillakin ihan kaikesta työstä.

    • Tosiasiat ja tarinat poikkeavat aina

    • älähorise

      Oletko itse , onko vaimo/lapset/lapsenlapset akateemisia työttömiä ?
      Jos ei ole, horiset vain juttujen perusteella, et tiedä todellisuudessa asiasta mitään.

      • lmno

        Itsesäälissä kieriskely on väärä tapa elää.
        Jokaikisellä akateemisella on kieltäymysten taival takanaan, ei siinä ole kuutta kuppia kumoiltu eikä itseään säälitelty.


      • Minähän vaan kerroin tuosta ratifioinnista. Miten tuollainen kuppien kumoaminen tähän liittyy?


      • Niijustiiiiin

        et sinä mutta kun kaikki muut ja varsinnii akateemiset!

        "Kyllä akateemiset on siivonneet ja olleet kaupan kassalla opiskeluaikoinaan, velkaakin joutuneet ottamaan. Ei niitä velkoja makseta ilman kunnon palkkaa. Valtavasti on pätkätöissä, ei niistä kunnon eläkettä synny.
        Saisivat töihin nuo kouluja käymättömät, ei ole ainakaan mahdollsuuksista puute kun yhteiskunta maksaa ainakin toisen asteen kulut melkein kokonaan.
        Marjoja poimimaan nitä ei edes saa, näkyy olevan oikeus kieltäytä kouluttamattomillakin ihan kaikesta työstä."


      • Niijustiiiiin kirjoitti:

        et sinä mutta kun kaikki muut ja varsinnii akateemiset!

        "Kyllä akateemiset on siivonneet ja olleet kaupan kassalla opiskeluaikoinaan, velkaakin joutuneet ottamaan. Ei niitä velkoja makseta ilman kunnon palkkaa. Valtavasti on pätkätöissä, ei niistä kunnon eläkettä synny.
        Saisivat töihin nuo kouluja käymättömät, ei ole ainakaan mahdollsuuksista puute kun yhteiskunta maksaa ainakin toisen asteen kulut melkein kokonaan.
        Marjoja poimimaan nitä ei edes saa, näkyy olevan oikeus kieltäytä kouluttamattomillakin ihan kaikesta työstä."

        Eivät ne kauppojen kassoilla työskennelleet vielä silloin olleet akateemisia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      143
      995
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      112
      940
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      748
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      537
    5. Mistä arvasit,että kaivattusi on täällä?

      😊
      Ikävä
      42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      481
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      463
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      417
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      391
    10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
      Maailman menoa
      155
      365
    Aihe