Eilen oli tv 1:ssä päivän kasvona ps:n kansanedustaja Pirkko Mattila. 8.6.2016 on Suomen Eduskunnassa ratifioitu eli kansallisesti hyväksytty, ihmisoikeuslaki, joka takaa näille yhtäläiset oikeudet kuin ihmisillekin.
Vammaisetkin ovat nyt tunnustettu ihmisiksi
15
161
Vastaukset
Otahan otsikkosi uusiksi! Hyperbolaa, niin että etoo!
- jakolasku
Oletko kärsinyt syrjinnästä sitähän tapahtuu erilaisille ihmisryhmille kuten vanhuksille, vammaisille kelle vaan? Syrjimistä ja tyrkkimistä piisaa. Siihen vaan ei kannata alistua.
Onhan tuo ratifiointi kuitenkin aiheellinen ja pakkokin tehdä muiden mukana.
Jos viesti tuntuu provokatiiviselta, niin se on vaan minun tavanomaistani tai tavallistani. Anteeksi!
Köyhien ja työttömien osaakin pitäisi muuttaa, nämä joutuvat syrjäytymään ja kuolemaan taakkansa alla.Oi voi voi, vaiko nyt ihan kuolemaan,..mitä ihmeen virttä siellä vetelet,..
Oikeus sosiaalietuuksiin on työttömyys ja tulorajan alittavillakin ryhmillä ruune, paratiisiäkö nyt oot perustamassa:D))
vai onko poliitiikkojen yleisökosiskelu tarttunut?
- jakolasku
Voi helvetin kuustoista kirjoitukseni lensi avaruuteen.
Työttömät on orjatyövoimaa ja olemattomista työharjoitteluista ei eläkettä kerry.
Jaaritellaan että kansa on kahtia jakautumassa, sehän tapahtui jo kansalaissodassa! Suuri murhe on kun akateeminen jää työttömäksi!- omavika
Nyt otetaan kymmeniätuhansia uusia syrjäytyviä/vuosi, jo uskontonsa puolesta ovat eristäytyvä ryhmä ja vaatimassa sen perusteella etuoikeuksia. Kun omalla työllä eläkettä ei synny, tulonsiirrolla eletään kehdosta hautaan ja sukupolvesta toiseen. Kyllä ne rahaa ja palveluita kuluttaa siinämissä omalla työllä eläjät, enemmänkin.
Akateemisella on kuitenkin paremmat lähtökohdat ja tutkintokin.
Ongelma on ollut siinäkin, ettei näiden ole tarvinnut ottaa kuin koulutustaan vastaavaa työtä. Makaavat veronmaksajien niskassa ellei aika ja tavat muutu.- älähorise
Kyllä akateemiset on siivonneet ja olleet kaupan kassalla opiskeluaikoinaan, velkaakin joutuneet ottamaan. Ei niitä velkoja makseta ilman kunnon palkkaa. Valtavasti on pätkätöissä, ei niistä kunnon eläkettä synny. Saisivat töihin nuo kouluja käymättömät, ei ole ainakaan mahdollsuuksista puute kun yhteiskunta maksaa ainakin toisen asteen kulut melkein kokonaan. Marjoja poimimaan nitä ei edes saa, näkyy olevan ikeus kieltäytä kouluttamattomillakin ihan kaikesta työstä.
Tosiasiat ja tarinat poikkeavat aina
- älähorise
Oletko itse , onko vaimo/lapset/lapsenlapset akateemisia työttömiä ?
Jos ei ole, horiset vain juttujen perusteella, et tiedä todellisuudessa asiasta mitään.- lmno
Itsesäälissä kieriskely on väärä tapa elää.
Jokaikisellä akateemisella on kieltäymysten taival takanaan, ei siinä ole kuutta kuppia kumoiltu eikä itseään säälitelty. Minähän vaan kerroin tuosta ratifioinnista. Miten tuollainen kuppien kumoaminen tähän liittyy?
- Niijustiiiiin
et sinä mutta kun kaikki muut ja varsinnii akateemiset!
"Kyllä akateemiset on siivonneet ja olleet kaupan kassalla opiskeluaikoinaan, velkaakin joutuneet ottamaan. Ei niitä velkoja makseta ilman kunnon palkkaa. Valtavasti on pätkätöissä, ei niistä kunnon eläkettä synny.
Saisivat töihin nuo kouluja käymättömät, ei ole ainakaan mahdollsuuksista puute kun yhteiskunta maksaa ainakin toisen asteen kulut melkein kokonaan.
Marjoja poimimaan nitä ei edes saa, näkyy olevan oikeus kieltäytä kouluttamattomillakin ihan kaikesta työstä." Niijustiiiiin kirjoitti:
et sinä mutta kun kaikki muut ja varsinnii akateemiset!
"Kyllä akateemiset on siivonneet ja olleet kaupan kassalla opiskeluaikoinaan, velkaakin joutuneet ottamaan. Ei niitä velkoja makseta ilman kunnon palkkaa. Valtavasti on pätkätöissä, ei niistä kunnon eläkettä synny.
Saisivat töihin nuo kouluja käymättömät, ei ole ainakaan mahdollsuuksista puute kun yhteiskunta maksaa ainakin toisen asteen kulut melkein kokonaan.
Marjoja poimimaan nitä ei edes saa, näkyy olevan oikeus kieltäytä kouluttamattomillakin ihan kaikesta työstä."Eivät ne kauppojen kassoilla työskennelleet vielä silloin olleet akateemisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162700
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432567Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737