Kuopion Piispa mädättäjäpiispasta:
15-13
2174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jumalattomat kun pääsevät valitsemaan johtajia niin lopputulos on täyttä politiikkaa, siihen ei tarvitse Jumalaa sekottaa.
kun barabbaan huutaa niin barabbaan saa!
Sodomassa ei ollut minkäänlaista esivaltaa pitämässä järjestystä. Uuden käännöksen (1992) mukaan Sodoman kaikki miehet olivat liikkeellä tehdäkseen pahaa Lootin vieraille. Sellainen paha on rikos Suomen nykyisen lain mukaan. Onhan Suomen Tukholman suurlähettiläskin joutunut tutkintaan huonon käytöksen vuoksi ja ulkoministeriössä on nollatoleranssi. Joutuihan Ruotsinkin pääministeri äsken toteamaan, että siellä oli oltu sinisilmäisiä, kun eteen tuli uusi tilanne pakolaisten tulvan vuoksi. Tänään on nähty Ranskassa ikäviä asioita. Kari Mäkisen linja eräissä asioissa vaikuttaa siltä kuin hän ei oikein voisi ymmärtää ja hyväksyä esivaltaa pahan kurissapitäjänä. Hän ei halua tunnustaa niitä seurauksia, joita Jumalan sanan vastaiset toimet aiheuttavat ennenpitkää. Rakkauden kaksoiskäsky ei opeta sellaiseen.