Jouduin/pääsin vajaa vuosi sitten psykiatriseen sairaalaan. Sairastuin muutama vuosi sitten masennukseen ja nyt diagnoosina oli psykoosi (omasta mielestäni asiaa on kuitenkin hieman liioiteltu).
Kaikkein eniten minua on masentanut tyttöystävän puute ja yksinäisyys. Nyt kun olen pitkällä sairaslomalla ja minulla on kolme eri lääkitystä niin tuntuu, että on entistä vaikeampi löytää omaa rakasta, koska useimmat ihmiset kysyvät, mitä teen työkseni jne. Eli en ole ns. normaali. Kuitenkin harvat ystäväni ja sukulaiseni ovat sitä mieltä, että olen ihan mukava, älykäs ja minusta tulisi kuulemma hyvä mies ja isäkin tulevaisuudessa. Eli olen tullut siihen lopputulokseen, että olisi hyvä löytää joku sellainen tyttöystävä, joka olisi itsekin kärsinyt samoista vaivoista ja näin ollen ei säikähtäisi minua. En ole väkivaltainen enkä muutenkaan mikään raivohullu. Mikä neuvoksi?
Kaikkein eniten minua on masentanut tyttöystävän puute ja yksinäisyys. Nyt kun olen pitkällä sairaslomalla ja minulla on kolme eri lääkitystä niin tuntuu, että on entistä vaikeampi löytää omaa rakasta, koska useimmat ihmiset kysyvät, mitä teen työkseni jne. Eli en ole ns. normaali. Kuitenkin harvat ystäväni ja sukulaiseni ovat sitä mieltä, että olen ihan mukava, älykäs ja minusta tulisi kuulemma hyvä mies ja isäkin tulevaisuudessa. Eli olen tullut siihen lopputulokseen, että olisi hyvä löytää joku sellainen tyttöystävä, joka olisi itsekin kärsinyt samoista vaivoista ja näin ollen ei säikähtäisi minua. En ole väkivaltainen enkä muutenkaan mikään raivohullu. Mikä neuvoksi?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tiedän suunnilleen tuon tunteen mitä on olla yksin. Itselläni on vaivana ollut paniikki/ahdistuneisuushäiriö ja masennus. Viimeisen vuoden aikana "seura"elämäni on ollut tasaisen surkeaa. Kun en jaksa käydä missään, missä voisi tavata ketään...muutenkin huono itsetuntoni on sitä ennenkin antanut jossain vaiheessa pakit mahdottoman mukavillekin miehille...Pelkään jollain tasolla toisen ihmisen läheisyyttä, mutta toisaalta kaipaan sitä niin paljon! ristiriitaista,eikö?
En tiedä mikä olosi on nyt, mutta jos siltä tuntuu niin ihmisten ilmoille vaan tuttavuuksia tekemään. (voi olla helpommin sanottu kuin tehty)Kumpa voisinkin sanoa miten löytäisit itsellesi kumppanin, ehkä kun tapaat jonkun niin voisit sitten varovasti kertoa asiastasi. Me ihmiset ollaan niin erilaisia..toivon että tapaat avarakatseisen henkilön/tai mahdollisesti samoja asioita kokeneen jonka kanssa voisit jakaa elämäsi :)
Mt-hoito on harhapoluilla siinä jossa hoidolla pyritään enemmälti vakuuttamaan ongelmien olemassaoloa jota sitten keskittymällä potilaaksi katsotun omaan näkökantaan hyvinvoinnista. Pahiten voivat ihmiset pyrkivät luomaan huonovointisuuden tunnetta terveyden nimissä jopa näillä palstoilla.
Aivan kuten itsekkin totesit, niin hoidon jälkeen ja lääkityksessä tunnet olosi epänormaaliksi. Joillakin on siis mielihalu nähdä sinut epäonnistuvan normaalissa elämässä ja siksipä on toden-näköistä, että parisuhde sinun kohdalla tulee epäonnistumaan vastahakoisen ympäristön vuoksi. Mahdollisesti lähipiirilläsi on vaatimuksia kumppanisi suhteen, joten odotettavissa voi olla paritusta.
Helposti naiset kokevat miestäkin suurempaa huonoa itsetuntoa kelvollisuutensa vuoksi. Seuranhaku on menosti vain stressin purkua sillä välin kun ympäristöstä otetaan väsytysvoittoa. Pidemmän päälle ympäristöä lakkaa kiinostamasta yksilön asiat ja mahdollisuus omaehtoiseen elämään ja mielekkääseen kumppaninhakuun aukeaa.
Mulla on ihan sama juttu noiden ihmisten kanssa. Eli kun ei enää jaksa käydä missään, ei niitä ihmisiä tapaakaan. Yksin ei enää viitsisi muutaman epämiellyttävän kokemuksen jälkeen lähteä mihinkään, ja kun kavereita ei pahemmin ole, niin ei muutenkaan oikein jaksa yrittää. On jotenkin jo niin alistunut tähän tilanteeseen. Yksin ollaan aina, vaikka olisi kaikki edellytykset seurustella muiden kanssa.
Itselläni on sama juttu kun teillä eli kärsin yksinäisyydestä mutta en uskalla yksin lähestyä ketään ihmistä kautta ihmisryhmää. Psyykenlääkkeiden käyttöä en voi lopettaa koska luultavasti tarvitsen niitä. Tietenkin ne lääkkeet saattavat vaikuttaa ulkonäköönkin, mutta minkäs teet. Ehkä sitä toivois että kuitenkin löytäis jonkun avarakatseisen neidon joka ei välitä siitä että kumppani esim. syö psyykenlääkkeitä.
Mielenterveyslääkkeiden syöminen aiheuttaa käyttäjälleen ajan kuluessa ns. spastisen ulkomuodon, joka paistaa ulos kuin naantalin aurinko. Tila on sikäli pirullinen, että henkilö itse ei tiedosta tätä ulkomuodon muutosta. Karu totuus on kuitenkin että normaalit ihmiset kavahtavat tällaista "omituista" ihmistä ja vaistoavat "epänormaaliuden".
Jos haluaa tavallisten ihmisten kirjoihin niin parasta on heittää mömmöt mäkeen ja alkaa yrittää selvitä omin voimin. Näin keskushermosto alkaa tervehtyä sekä vapautua lääkeiden aiheuttamasta zombiemaisuudesta, luonnollisuus pääsee esille, siinä "lääkkeet" normaalin parisuhteen perustamiselle.