Keittiön / keittiön välitilan maalaaminen

Osaisiko joku auttaa? Olemme tekemässä keittiöremonttia. Vanha keittiö on jo purettu pois. Keittiö olisi tarkoitus maalata siten, että välitila maalataan Tikkurila Luja -maalilla ja muu keittiö samaan sävyyn sävytetyllä seinämaalilla. Kysymys kuuluu, pitäisikö maalaaminen tehdä ennen vai jälkeen uuden keittiön asentamisen? Kaappien taakse ei kuitenkaan tarvita maalia ja etukäteen on vaikea rajata tarkkaa paikkaa välitilalle. Mutta maalaaminen olisi helpompaa ennen kaappien asennusta. Miten tämä yleensä tehdään?
42848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Älä maalaa. Laita tapeti. Se olla kaunimpi.

Äänestä

Ennen kaappien asennusta.

Äänestä

Kaikki tausta-tilat on syytä maalata ennen asennusta - tälloin välttyy liialliselta teippaukselta ja jälki on siistimpää.

Itselläni reilu 20 vuotta sitten tehdyn rempan yhteydessä reiskat lähinnä naureskelivat haluani tehdä myös taustat yhtä hyvin kuin fasaadin, mutta jälkipeleissä haluamani on osoittaitunut toimivaksi eli taustat tulee käsitellä kuin ne tulisi framille eli esiin.

Tämä taas on rakentajien ajatuksen vastaista - hehän leikkaavat jopa muovimatosta paloja pois kodinkoneiden alta vaikeuttaen myöhempää asennusta "säästääkseen" siis mitä - muutamaa onnetonta kaistaletta muovimattoa, joilla ei käytännösä tee mitään.

Jotenkin näiden rakennusalan järjen-jättiläisten ajatukset vain tuntuvat olevan kiinni lähinnä perinteissä kuin todellisessa maailmassa - sääli sinänsä.

Äänestä

Mitä materiaalia seinäsi ovat? Onko puuta vai betonia tai jotakin muuta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusavutontumpelo kirjoitti:

Osaisiko joku auttaa? Olemme tekemässä keittiöremonttia. Vanha keittiö on jo purettu pois. Keittiö olisi tarkoitus maalata siten, että välitila maalataan Tikkurila Luja -maalilla ja muu keittiö samaan sävyyn sävytetyllä seinämaalilla. Kysymys kuuluu, pitäisikö maalaaminen tehdä ennen vai jälkeen uuden keittiön asentamisen? Kaappien taakse ei kuitenkaan tarvita maalia ja etukäteen on vaikea rajata tarkkaa paikkaa välitilalle. Mutta maalaaminen olisi helpompaa ennen kaappien asennusta. Miten tämä yleensä tehdään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu