olen aivan loppu. mua ei kiinnosta enää mikään. nukkuisin vain jos saisin unen. tunnen vain syvää surua ja suurta yksinäisyyttä. ei ole enää ketään kelle puhua. kavereita ei ole. perheen kanssa etäiset huonot välit. oon sairastunut jo kaksi kertaa elämässäni masennukseen, tiedän että tämä on sitä jälleen, en jaksaisi hakea apua, koska en ole saanut sieltä niin suurta apua koskaan kuin olisin halunnut. en jaksa huolehtia enää itsestäni, en syödä, peseytyä, en mitään. tappaisin itseni, mutta en uskalla sitä tehdä, tiedän vain että kun tämä olotila jatkuu kauankin samaa rataa, se on väistämättä edessä . itsemurha. en koe että mulla olisi enää mitään täällä elämässä, ei mitään minkä vuoksi elää. en näe itselleni tulevaisuutta.
tämä tuska sisällä on jotain käsittämätöntä, romahdan hetkessä ja itken niin että rintaa puristaa, en edes ymmärrä miten joku voi tuntea näin syvästi - pahanolon. onko tämä normaalia?
kirjoitan tänne vain siksi että saan edes hiemen ulos tätä kaikkea.....
tämä tuska sisällä on jotain käsittämätöntä, romahdan hetkessä ja itken niin että rintaa puristaa, en edes ymmärrä miten joku voi tuntea näin syvästi - pahanolon. onko tämä normaalia?
kirjoitan tänne vain siksi että saan edes hiemen ulos tätä kaikkea.....
Vastaukset 30
Vanhimmat
No kiva ku kirjotit. Tunnen syvää hengenheimolaisuutta sun kans. Tajuun kyl mitä sanot ja voi kun osais sua auttaa. Mun tipsi on että rimpuillaa päivä kerrallaa ja seistään vaikka vesisateessa oman risukasan vieres ja odotellaa et se päivä paistas siihen edes joskus. Ehkä jollain viksumpaa sanottavaa...tsemii!!!
;>
vaikka hullulta kuulostaa niin sanon että "mukava" että löytyy hengenheimolaisia. sitä kun on täysin yksin olonsa kanssa, tuntuu että on ainoa ihminen täällä maanpäällä joka näin kärsii.pitää vaan kommentoide kun sun nimimerkki on kaatokänninen, en oo koskaan ollu viinaan menevä. juonut ehkä kerran parin kuukauden aikana, hyvässä seurassa. nyt minua kuitenkin huolestuttaa, koska tää oloni on mennyt niin pahaksi etten voi olla miettimättä alkoholia....en kuitenkaan voi lähteä sille tielle, koska ei mulla ole rahaa sellaiseen tällähetkellä, ehkä hyvä niin? mutta vielä täällä hengissä, luen toisten kirjoituksia, itken ja toivon taasparempaa huomista.
siis aikaisemmin elämässäni juonut noin kerran kahdessa kuukaudessa, hyvässä seurassa (silloin kun elämässäni oli vielä jotain sosiaalista)
okei...no mun nimimerkki johtaa vähän harhaan. mä tissutan bissee kyllä, mutta vältän viinaa. sil lähtee aina lapasesta ja en tykkää olla kännissä, niin että oma kontrolli katoaa ja ei muista mitään.
mul on nyt kuitenkin parempi meininki kun moneen vuoteen. olin kolme vuotta selvinpäin ja kärsin yksinäisyydestä, lääkkeitten sivuvaikutuksena paino nous ja muita ongelmia. nukkumaan pääsen ainoastaan lääkkeillä. jos näin ei olis mä oisin liipassu medikaalini huitsin helvettiin jo vuosia sitte. se tulevaisuuden toivottomuus on aika tuttu fiilari...
tos helmikuus loukkasin selkäni. sekin vielä. istuin viikon sohvalla kaks tuntia toisel puolel persettä ja sit kivun kans kääntö toiselle persposkelle pariks tunniks.ei paljon naurattanu. kävin sit hakee sikspäkin bissee ,että jos se vähän rentouttas ja jotenki helpottas oloo. ja kas kummaa se autto. pikkuhiljaa kipu hellitti ja hiipu pois. mä siitä sitten jatkoin bisse linjalla ,kun on vähän taipumusta siihen...
mä tutustuin yhteen alkoholisoituneeseen rouvaan jolla oli koira. se ei pystyny koiraasa hoitaan ja mä hoidin sen. hörpättiin sen kans sit keittoo ja samalla aloin itekkin liikkua lähiö ostarin liepeillä. nyt varsinkin ,kun kesä koittanu ja porukka kömpiny ylös piiloistaan, niin olen tutustunu uusiin ihmisiin ja ollu ihan hauskaakin vaihteeks. enemmän ollu sosiaalista elämää viime kuukausina, kuin useempaan vuoteen. jotain positiivista siis.
mun ongelmat ei bissen juomisella katoa. mutta enemmän kuin masennus, mua vaivaa krooninen vitutus. siihen keitto tuo helpotusta ja pystyn olla normaalisti ihmisten kanssa. se on tää sosiaalinen kuvio mun kulmilla tällästä. kaikilla on ongelmia, mutta nää on sellasia matalan kynnyksen porukoita. uudet tyypit otetaan avosylin vastaan turhia kyselemättä. kertoo itestään just sen verran kun haluu, ja mukaan juttuun vaan. aamusta tulee lähettyä ulos kämpästä nykysin. aiemmin olin vaa himassa ja kelailin mennyttä elämää ja menetettyjä mahdollisuuksia. ehkä suurin oivallukseni kuitenkin on se , että olen hyväksynyt nykyisen vointini ja tilanteeni. se on vapauttanu mut ottamaan ilon irti siitä mistä saan ja yritän nauttia asioista, vaikka tunne elämä ja fiilikset on laimeita jopa olemettomia. eteenpäin on mentävä kuitenkin. ei ne asiat murehtimalla muutu. eikä himassa makaamalla...
haluisin laittaa sulle muutaman biisin. tälläin artisti kun : juju
- astu valoon
-hullu
-onnelliseksi
-huuda
-oodi
en tiiä diggaatko, mutta mä tuun noista ihan hyvälle tuulelle. tosin välillä kun herään jonkun helvetinmoisen painajaisen jäljiltä, niin kuuntelen petri nygårdia ja vitutus laimenee...tyylinsä kai kullakin. toivon sulle että löytäisit elämäniloa. ees jostain. älä vaivu synkkyyteen. se tuskan viitta pitää karistaa hartioilta ja koittaa elää niin normaalia elämää kun suinkin pystyy. pois ajatukset: en jaksa, ei huvita , ei kiinnosta. tilalle ajatukset: joojoo, mä lähen messiin ja kyl se onnistuu. haluan elää.
hyviä fiiliksiä toivon sulle! uuteen nousuun!!!
;>
Rukoile Jumalaa avuksesi. Hän ei hylkää sellaista, joka Häneen turvaa.
"Ja avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua." (Ps. 50: 15)
Jumalajutut on höpöhöpöä. Mitään jumalaolentoja ei ole olemassakaan. Pelkkiä vallanpitäjien keksimiä satuja tyhmien moukkien hallitsemiseen. Pitää olla valmiiksi sekopää tai tyhmä uskoakseen noihin.
anteeksi sinulle, mutta ei minun elämään taida jumala kuulua. todella pahoina hetkinä olen kyllä käteni ristinyt ja yläkertaan puhua yrittänyt, mutten ole minkäänlaista helpotusta olooni saanut :(
Kyllä se Jumala varmasti sinutkin näkee. Risti vain ne kätesi nytkin ja pyydä voimia. Päihteisiin ei todellakaan kannata tarttua: elämä menee takuulla vain entistä sotkuisemmaksi; loppuu rahat, sotkee loputkin systeemit ja mitä iloa on riutua likaisten ennenaikaisesti näivettyneiden kanssa.
Kirjoittaminen helpottaa ja se että niin saa ajatuksilleen jäsennystä. Ja kehotan kyllä hakemaan myös sitä ammatillista apua.
Yritän puhua sinusta Taivaalliselle Isälle ja ei tarvitse ristiä edes käsiäkään vaan höpötellä kuin parhaimmille kavereille. Voit sinäkin sanoa, että jos olet siellä olemassa, niin voisit kyllä jotenkin helpottaa tätä oloa. Kokeile.
" Jumalajutut on höpöhöpöä. Mitään jumalaolentoja ei ole olemassakaan. Pelkkiä vallanpitäjien keksimiä satuja tyhmien moukkien hallitsemiseen. Pitää olla valmiiksi sekopää tai tyhmä uskoakseen noihin."
Onnistut kuulostamaan vain ja ainoastaan itse tyhmältä. Ajatteletko vakavissasi, että 1) tuo esittämäsi on ihmisen uskonnollisuuden todellinen alkuperä ja että 2) sinulla on minkäänlaisia edellytyksiä esittää ylimielisesti ja toisin ajattelevia / kokevia ihmisiä väheksyen ymmärtäväsi ja tietäväsi näiden aiheiden perustavat laidat muita paremmin? Mikäli vastaat kyllä, niin ehdotan 1) sivistyksen hankkimista sekä 2a) itseesi menemistä ja asioiden ajattelemista uudestaan ja tarkemmin tai 2b) avun hankkimista.
Jumala auttaa sinuakin, kun jaksat vain uskoa. Jumala ei jätä lapsiaan yksin.
Ei täällä osata antaa tarvittavaa psykososiaalista tukea jos niitä tukiverkkoja ei omasta takaa ole. Itselläkin yhä harvempi elämän arvoisia päiviä, mutta kauan olen jaksanutkin. Muista ettei muuta sitten ole kuin tämä elämä. Josko kykeneisi joskus vielä jotain kiintoisaa ja arvokasta siitä löytämään.
kiitos sinullekin! raskasta on. uskon että joudun jaksamaan kauan vielä itsekin. en näe mitään hyvää tulevaisuudessa. sinnitellyt olen kuitenkin taas.
Kyllä Jumalaa kannattaa rukoilla ja Hän antaa voimaa nousta, hakea apua ja toivoa. Älä ajattele omatekoista kuolemaa. Ei se ole ihmisen tie. Kirjoittaminen varmasti auttaa ja jospa saat sittenkin hivenen voimaa lähteä hakemaan apua. Ja yritä saada mieleesi jotain vaikka pientä positiivista ja hyvää. Älä ota suuria tavoitteita. Kyllä masennuksesta voi toipua.
Voimia ja siunausta.
elämässäni oli positiivista ja hyvää. en voi hyväksyä, että näin vain menetän sen - rakkauden. siksi lähden hakemaan apua - vain siksi. taistelen sen puolesta. voi olla että se on turhaa työtä ja joudun pettymään. uskon että jos näin on, elämäni päättyy, oman käden kautta, jollain tavalla. nyt on kuitenkin pakko yrittää, koska se oli arvokkainta minun elämässä.
Rakas ihminen siellä ruudun takana. Älä itke taikka murehdi viha ja suru niele ja pureksi. Päätäsi älä vaivaa, anna itsellesi aikaa. Sillä onhan aina toivoa ennen lopunkoittoa. Apunasi ovat parantajat ja lääkärit, parempi jos heidän luonaan hääräisit. Yllättyä voit kuinka kaikki voi paremmaksi muuttua ei sinun tarvitse itsellesi suuttua. Olet uniikki, omalaatuisesi, ei ole toista samallaista kuin sinä. Sillä tarkotuksella sinut on tänne luotu. Ajat voivat olla vaikeita kuin kivi, mutta sen murtamiseen vaaditaan todellinen voima jonka saavuttaa voit selvittyäsi tästä koetuksesta. Tunnen sympatiaa ja rakkautta sinua kohtaan. Itsekin kävin joskus tosi raskaita aikoja läpi ja selvisin onneksi. Monesti ihmiset ylitulkitsevat huonoa oloansa ja pitävät sitä pahempana kuin se onkaan. Tälläisest henkiset pahat olot ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet huimasti. Ihmiset yrittävät liikoja, tähtäävät liian korkealle, yrittävät tulla joksikin mitä he eivät ole ja siinä samalla he unohtavat huolehtia itsestään ja omasta mielenterveydestään. Elämä kannattaa ottaa kevyeinmielin ja muistaa huolehtia itsestään ja läheisistään. Kannattaa tutustua itseensä ihan rauhassa eikä hätäillä. Kiire vaikeuttaa vain asioita. Ja kun etsitte itseänne niin löydätte itsenne helpoiten tekemisen ja elämänkokemuksen kautta. Muista, kun on raskas olla niin suhtaudu asioihin pikku hiljaa. Jos ei oo hyvä olla niin kannattaa mennä lääkärin luo ja mahdollisesti psykologin tai psykiatrin luo. Sieltä sain itsekin lopullisen avun ja helpotuksen. Ne ongelmat ja vaivat kannattaa purkaa itsestään ulos, sitä varten täällä on hyväntekijöitä ja parantajia valmiina auttamaan ja parantamaan ihmisiä :) kaikkea hyvää ja jaksamista sulle. Toivottavasti pääset nauttimaan elämästä piakkoin. Muista että, et oo yksin. Oot rakas <3
Lisäravinteet, liikunta, hikoilu, harrastukset, asenne ja vielä yksi juttu...
Niinkuin eräälle jo kirjoitin, niin magnesium 2x300mg, b-vitamiinit, myös lisäksi vahva B1-B6-B12, d-vitamiini, kalöljy ja monivitamiini auttaa saamaan voimat takaisin, auttaa unettomuuteen ja korjaa mielialaa samalla. Toipuminen voi olla hidasta, mutta suunta muuttuu ylöspäin ja haitallisista lääkkeistä pääsee pikkuhiljaa eroon. Lisäksi pitää liikkua säännöllisesti ainakin kerran kaksi viikossa ja yrittää keksiä itselleen mielekästä tekemistä vaikka väkisin. Liikunnan aloittaminen voi alkuun tuntua vastenmieliseltä, mutta kun siihen totuttautuu siitä voi saada paljon voimia ja elämäniloa ajanmyötä. Lisäksi pitää hikoilla paljon, esim saunomalla, sillä hien mukana elimistöstä poistuu sinne kertyneitä haitallisia aineita (myös lääkejäämiä), joita masennuksen ja stressin vaikutuksesta kertyy. Jos ei kestä saunan kuumuutta, niin hien saa irtoamaan matalammassakin lämmössä, kun jättää esim. pitkät housut jalkaan saunaan mennessä. Tietenkin kuulostaa oudolta, mutta todella toimii.
Itsellä on kokemus, että kun olin ollut pitkään aivan saamattomassa tilassa, niin kunnon liikunnan ja hikoilun jälkeen olo muuttui kuin taianomaisesti paremmaksi. Tietenkin nesteytyksestä pitää huolehtia ennen ja jälkeen ja muutenkin pitää juoda riittävästi.
Hikoilun vaikutusta esim. narkomaanien vieroitushoidossa on tutkittu ja saatu hyviä tuloksia. Hien mukana siis todella elimistöstä poistuu sinne kuulumatonta ja muutenkin saunomisen jälkeen olo yleensä tuntuu rentoutuneemmalta. Jos ei mitään yritä, ei mitään saavutakaan. Kaikelle mistä voisi olla apua pitää olla avoin. Itsetuho on pahinta mitä voi tehdä. Pitää huonoina päivinä ajatella, että vielä se hyväkin päivä tulee, kun asian eteen tekee oikeasti jotain. Mieli pitää koittaa pitää mahdollisimman positiivisena ja välttää ikävien asioiden hautomista. Itselläkin on ollut todella huonoja kausia ja ajoittain edelleenkin.
Edellisillä vinkeillä on kuitenkin sinnitelty eteenpäin.
Voimia ja jaksamista.
Ei se liikkuminen ja hikoilu toimi kaikilla ihmisillä ja kaikissa tilanteissa - etenkään niissä vaikeimmissa.
(Itse koitin käydä vaikean masennuksen hoitamiseksi lenkillä, ja tunne oli kuin haudasta olisin noussut zombina pomppimaan lenkkipolulle, ruumiin voimat ja luonteva tunto poissa. Ei todellakaan tuntunut hyvältä tai auttanut yhtään mihinkään, pikemmin päin vastoin. Joskus myöhemmin, paljon paremmin voidessa olen sitten saanut ensin kävelystä ja myöhemmin raskaammastakin liikunnasta tuntuvaa apuakin masennuksesta toipumisessa.)
"Positiivisella ajattelulla" ja varsinkin siihen usuttelulla taas monesti sivuutetaan ne tunteet ja kokemukset, jotka masennuksen aiheuttavat ja juuri kaipaisivat käsittelyä.
Ei masennuksessa (mielestäni) "pidä" ajatella ja tuntea "positiivisesti", vaan masennuksessa (kuten muutenkin elämässä) "pitää" tuntea ja käsitellä viisaasti ne tunteet ja ajatukset, jotka kulloinkin itsessä luonnollisesti syntyvät.
Nämä vain täydennyksinä täältä "oppositiosta". Saa harkita vapaasti...
Sitten on vielä se yksi juttu,
johon moni ei usko, ellei ole omia kokemuksa. Siitä kun puhuu saa helposti pilkkaa osakseen näillä S-24 palstoilla. Eli mene luontaistuotteita myyvään liikkeeseen ja kysy Natrium mur nimistä hom.paattista ainetta (kaikki luont.tuotekaupat ei näitä myy). Toinen aine, joka voi auttaa on Ignatia. Itsellä ainakin molemmat auttaa nopeasti ja uskomatomasti. Natrium mur on syvempään masennukseen parempi. Itse käytän nestemäisinä ja tiedän, että auttaa muitakin.
Itse ostin kaupasta norttia. En kuitenkaan käske yhtenään muita tekemään näin.
Mukava sinänsä kun heittäydyit jo valmiiksi vähän marttyyriksi neuvoinesi. Valitettavasti se ei nyt vedonnut minuun.
Itselläni masennus ainakin pahenisi, jos alkaisin suorittaa näitä itseapukehottelijoiden elämänohjeita. Kaikesta moisesta neuroottisuudesta ja ulkopuolisista pakoista pitäisi juuri ennemminkin vapautua masennuksen hoitamiseksi ja omien kokemusten selvittämiseksi.
...Jotta ei nyt kuulostaisi jo liian tylyilyltä, niin tokihan erilaiset vilpittömät omien kokemusten jakamiset ovat siis hyvä asia, ja voihan niistä sitten itse kukin ottaa onkeensakin, jos hyväksi näkee.
Voimia & parempia jatkoja kaikille.
Tutuilta tuntuvat mietteesi ja tunnelmasi. Olen jo vanhemman puoleinen henkilö. Jo lapsesta saakka olen ollut masentunut ja yliherkkä. Olen kuitenkin opiskellut juurikin psykologiaa ja valmistunut siitä. olen eläkkeellä. Kun masennus on osa omaa elämää, siitä on hyvin vaikea pystyä auttamaan itseään. Tuntuu, että se on vielä todempaa kuin mitä ehkä olisi toisella koulutuksella. olen yrittänyt lähteä aiemmin ja koko ajan mietin, miten pääsisin vaikka Sveitsiin tai Hollantiin saamaan kuolinapua. Mutta mutta,en kykene luopumaan näistä vähistä ilonaiheista kuten luonto ja eläimet. Otin tahallani pysyäkseni hengissä itselleni kissanpennun, joka on nyt aikuinen , suloinen ystävä. En pystyisi jättämään sitä. Asun nykyisin maalla, melkein keskellä metsää. Tämä tuntuu oikealta paikalta masentuneelle. On minulla hyvin iäkäs puolisokin, joka ehkä vähän auttaa tilanteessani. Olen tietoinen, että varmasti saisin eutanasian. Se tietoo juuri auttaa olemaan temättä sitä. Kuolemahan tulee ilmankin, seon aivan varmaa. Sitä odotellessa on jotenkin viehättävää seurustella viisaan mutta itsenäisen kissan kanssa. Se antaa voimia.
Itse hakisin jo valmiiksi kaupasta pari metriä köyttä..
Vedämmekö sinut ylös Tuonelasta sillä?
haistappa kuule paska!!!
negative.creep kirjoittaa: "Itse koitin käydä vaikean masennuksen hoitamiseksi lenkillä, ja tunne oli kuin haudasta olisin noussut zombina pomppimaan lenkkipolulle, ruumiin voimat ja luonteva tunto poissa. Ei todellakaan tuntunut hyvältä tai auttanut yhtään mihinkään, pikemmin päin vastoin. Joskus myöhemmin, paljon paremmin voidessa olen sitten saanut ensin kävelystä ja myöhemmin raskaammastakin liikunnasta tuntuvaa apuakin masennuksesta toipumisessa."
Ihan sama juttu minulla, tuntuu kuin vetäisi kivirekeä perässään. Jostain syystä lihakset menevät heti maitohapoille ja ovat kipeät ja kivikovat viikon verran kevyehkönkin liikunnan jälkeen. Liikunnan jälkeen väsyttää niin että tulee helposti nukuttua neljän tunnin päiväunet. Olo on jaksamaton sen jälkeen monta päivää.
Liikuntasuorituksesta, ihan vaan reippaasta kävelystäkin, tulee tuskainen, vetämätön, ahdistunut ja huono olo.
Venyttely on ihan jees, mutta sitä taas lääkärit eivät kohdallani suosittele, koska minulla on yliliikkuvat nivelet ja huono lihaskunto. Rauhallisesta venyttelystä tulee kuitenkin hyvä ja levollinen olo. Teen sitten vaan niitä venytyksiä, joista ei pitäisi olla haittaa. Harmittaa silti kun tietää, että lihaskunnon ylläpito olisi tulevan kannaltakin tärkeää, mutta eihän sitä halua tehdä, kun tietää että edessä on taas useamman päivän tuskainen puupökkelöolo ja kamala väsymys.
On kai hyvä kuunnella niitä omia tuntemuksia ja tehdä sellaisia juttuja, mitkä tuntuu hyvältä ja oikealta. Itselläni pahimmassa masennusvaiheessa päivittäinen kevyt kävely (koiran lenkittäminen) toimi joten kuten - auttoi kai suurelta osin huomaamattomasti, eli sain raitista ilmaa, päivittäistä rutiinia ja jotain muuta tekemistä kuin paikallaan täriseminen ja ahdistuneisuus (liikkuessakin ahdisti aluksi yleensä melkein enemmän, mutta olihan jotain tekemistä...). Lenkkien ja maisemien vaihteleminen ja vähittäinen pidentäminen toi sitten myös mielenkiintoa hommaan, vähitellen iloakin.
Myöhemmin, kun omiin tuntemuksiin ja tunteisiin alkoi saada paremmin kosketusta, pitkät ja vaihtelevat kävelylenkit yksin ovat olleet mitä parhainta apua masennuksesta toipumiseen omalla kohdallani.
Mutta se masennuksen alkuvaiheen lenkkeily oli ihan yhtä helvettiä ja täysin väärää puuhaa väärään tilanteeseen. Eli täysin turhaa ja ymmärtämätöntä suositella näitä kaikille... Monesti pahoin masentunut ihminen on niin uupunut, että ei todellakaan jaksa lähteä johonkin lenkkipolulle hikoilemaan; fyysinen rasitus ei tunnu millään muotoa hyvältä, ei luonnolliselta eikä auttavalta, vaan henkinen väsymys ja tuska vain yltyvät siitä.
Sama fiilis täällä. Apua olen hakenut mutta mistään ei sitä ole saanut. Eikä ole ketään kenelle asioista puhuisi. Kärsin myös unettomuudesta. Ja minusta tuntuu aivan samalta.... tappaisin itseni mutta en uskalla sitä tehdä. Minä ja minun yksinäinen turha elämä.
No ite olisin menossa pohjoiseen päin junalla tänään. Mennäänkö yhdessä kannatinlaitteissa sitten? Parempi tunnelma kuin Onnibusissa?
Tämä siis noiden parin ylemmän kommentin kirjoittajalle. ^^
En tiedä, saisiko junan alle tarjoilun ravintolasta tai kärrymyynnistä. Lihapiirakat eivät ole hassumman hintaisia, ja makukin ihan ok. Ylihintainen kaljakin maistuu ihan hyvältä, kun unohtaa mitä se maksaa. Kannattaa melkein ottaa nelosta, jos on kylmää, Koffia tai Lapparia.
Jos menee junan alle nii saaks opiskelija alennuksen? Voiks sinne ottaa kymppisäkin messii? Mä hyppäisin kyl Kemijärven junan kyytii enkä alle...