En oikeastaan tiedä miksi kirjoitan. Kai haluan vain jollakin tavalla tunnetilaani ja ajatuksiani käsitellä...
Viime vuonna tapahtui hyvin paljon muutoksia elämässäni ja tuntui siltä, että pitkään aikaan en haluaisi suuria "tunnemyrskyjä" elämääni. Särjin itseni ja ajattelin, että en halua olla osana minkäänlaista ihmissuhdetta vähään aikaan. Että olisi hyvä vaan katsella itsekseen jonkin aikaa tätä elämää ja pohtia mitä tältä elämältä oikeastaan haluaa.
Yhtäkkiä huomasin olevani taas tunteideni vietävänä...huomasin ihastuneeni ja hämmennyin tilanteesta. Pienellä paikkakunnalla asuvina olemme tutustuneet jo aiemmin, mutta elimme kumpikin tahoillamme, seurustelusuhteissamme. Vuosi 2005 on alkanut hyvin mielenkiintoisissa merkeissä. Olen siis tavannut ihmisen, josta välitän paljon ja jonka kanssa mielelläni vietän aikaa. Kenties sellaisen ihmisen, jonka kanssa haluaisin elämäni jakaa. Ja jonka vierelle asettua. Kun olemme yhdessä, tuntuu siltä, että olen tullut kotiin. Meillä on todella hyvä olla yhdessä. Koskaan aiemmin en ole tuntenut näin "seesteistä" olotilaa. Seurustelusuhteita minulla kyllä on ollut, mutta tämä tuntuu jotenkin liian hyvältä ollakseen totta. Tuntuu siltä, että hänen kanssaan kaikki palaset vaan loksahtaa kohdalleen...mutta paljon on mutkia matkassa. Tunteilleni olen jo antanut periksi, niille en voi mitään. Yritin niitä kieltää itseltäni, turhaan.
Mikä tästä sitten tekee niin vaikeata??
Ehkä se, että tunnen olevani epävarma. Ymmärrän sen, että kumppanini on vaikea näyttää tunteitaan. En vaadi enkä odotakaan suuria tunteidenosoituksia joka päivä. Luulen tietäväni, että hänelläkin on hyvä olla vierelläni. Ehkä hän näyttää sen omalla tavallaan? Kunpa vaan voisin olla hieman varmempi hänen suhteensa, jotta en joutuisi tekemään päätöstä, jota en haluaisi. Huomaan usein ajautuvani tunteideni vietäväksi liian helposti, vaikka haluaisinkin osata olla hieman varovaisempi. Pelkään aivan liikaa, että minuun sattuu taas ja siitä syystä tuntuu, että olisi parempi jatkaa tätä matkaa yksin. Ennen kuin ajaudun karikkoon...ja matka rantaan on siinä vaiheessa taas huomattavasti pidempi. Taas kerran totean kuinka ajatukset harhailee ja heittelee ihan miten sattuu.
Mutta mitä siitäkään tulee jos antaa peloilleen vallan? Yksinkertaisesti pelkään nykyään tunteitani.
Kunpa sinäkään siellä jossakin et pelkäisi turhaan...
Kiitos, että sain jakaa tämän sekavan maailmani juuri SINUN kanssasi
Viime vuonna tapahtui hyvin paljon muutoksia elämässäni ja tuntui siltä, että pitkään aikaan en haluaisi suuria "tunnemyrskyjä" elämääni. Särjin itseni ja ajattelin, että en halua olla osana minkäänlaista ihmissuhdetta vähään aikaan. Että olisi hyvä vaan katsella itsekseen jonkin aikaa tätä elämää ja pohtia mitä tältä elämältä oikeastaan haluaa.
Yhtäkkiä huomasin olevani taas tunteideni vietävänä...huomasin ihastuneeni ja hämmennyin tilanteesta. Pienellä paikkakunnalla asuvina olemme tutustuneet jo aiemmin, mutta elimme kumpikin tahoillamme, seurustelusuhteissamme. Vuosi 2005 on alkanut hyvin mielenkiintoisissa merkeissä. Olen siis tavannut ihmisen, josta välitän paljon ja jonka kanssa mielelläni vietän aikaa. Kenties sellaisen ihmisen, jonka kanssa haluaisin elämäni jakaa. Ja jonka vierelle asettua. Kun olemme yhdessä, tuntuu siltä, että olen tullut kotiin. Meillä on todella hyvä olla yhdessä. Koskaan aiemmin en ole tuntenut näin "seesteistä" olotilaa. Seurustelusuhteita minulla kyllä on ollut, mutta tämä tuntuu jotenkin liian hyvältä ollakseen totta. Tuntuu siltä, että hänen kanssaan kaikki palaset vaan loksahtaa kohdalleen...mutta paljon on mutkia matkassa. Tunteilleni olen jo antanut periksi, niille en voi mitään. Yritin niitä kieltää itseltäni, turhaan.
Mikä tästä sitten tekee niin vaikeata??
Ehkä se, että tunnen olevani epävarma. Ymmärrän sen, että kumppanini on vaikea näyttää tunteitaan. En vaadi enkä odotakaan suuria tunteidenosoituksia joka päivä. Luulen tietäväni, että hänelläkin on hyvä olla vierelläni. Ehkä hän näyttää sen omalla tavallaan? Kunpa vaan voisin olla hieman varmempi hänen suhteensa, jotta en joutuisi tekemään päätöstä, jota en haluaisi. Huomaan usein ajautuvani tunteideni vietäväksi liian helposti, vaikka haluaisinkin osata olla hieman varovaisempi. Pelkään aivan liikaa, että minuun sattuu taas ja siitä syystä tuntuu, että olisi parempi jatkaa tätä matkaa yksin. Ennen kuin ajaudun karikkoon...ja matka rantaan on siinä vaiheessa taas huomattavasti pidempi. Taas kerran totean kuinka ajatukset harhailee ja heittelee ihan miten sattuu.
Mutta mitä siitäkään tulee jos antaa peloilleen vallan? Yksinkertaisesti pelkään nykyään tunteitani.
Kunpa sinäkään siellä jossakin et pelkäisi turhaan...
Kiitos, että sain jakaa tämän sekavan maailmani juuri SINUN kanssasi
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei kait sitä ihminen mitään voi tunteilleen/peloilleen. Olen ite huomannut että paras keino on yksinkertaisesti puhua asioista kumppanin kanssa ajoissa ettei tule väärinkäsityksiä...
Kuitenkin kerrot olevasi nytten tyytyväinen suhteeseen (ainakin näin ymmärsin) joten pidä kiinni siitä ja puhu tunteistasi rakkaallesi, niin kyllä ne asiat selviää omalla painollaan. Nauti ajasta jonka saat viettää sinulle tärkeän ihmisen kanssa..äläkä pado tunnemuuria teidän välille.
Tsemppiä sulle uuteen suhteeseen=)
JOs teillä on mahdollisuus nähdä toisianne päivittäin, niin en ymmärrä miksi et tee asian eteen mitään.. Sano hänelle tunteistasi, varsinkin jos olet jo huomannut että ehkä hänkin ajattelee samoin sinun suhteesi..
Et sinä mitään häviä, vaikka hänelle tunteistasi kertoisitkin. Saat ainakin varmuuden sinua hämmentävistä asioista.
Miksi kerrot tämän HÄNELLE nettipalstalla?
Puhukaa kasvotusten näistä asioistanne.
Rakkautta ei kannata ohittaa, kun se kohdalle tulee. Menkää se tie yhdessä loppuun asti.
Rakkaus syttyy, sitä ei sytytetä tietoisesti.
Kun se kerran on syttynyt, niin vaalikaa ja varjelkaa sitä.
Ei rakkautta kannata peloilla sammuttaa. Menetätte ihan liikaa.
Elämä on elämisen arvoista, ja rakkaus on suurinta. Älkää sammuttako sitä.