Taloyhtiöiden toiminta Espoossa

rykmentinseppo

Voiko taloyhtiö mielestänne antaa varoituksen osakkaalle kukkien tärvelemisestä jos taloyhtiön alueella ei kasva muuta kuin ruohoa. Entä hissien sotkemisesta kun talossa on vain yksi hissi.entä rappukäytävän sotkemisesta kun taloyhtiö on palkannut kalliilla hinnalla siivoojan joka käy 3 kertaa viikossa. ilmeisesti sille ei kuulu hissin siivoaminen,rappukäytävän siivoaminen puhumattakaan parvekkeista. mutta palkka juoksee. entä ovikellojen soittamisesta kaikkina vuorokauden aikoina, varsinkin kun henkilö käy jatkuvasti yötöissä. entä naapureiden toistuvasta puhelinhäirinnästä kun kyseinen henkilö ei tunne kuin ainoan ns. naapurin joka on nimeltä alepa.Mutta ei suomalaisessa kerrostalossa saa ns. naapureilta pyytää apua se katsotaan suomalaisessa yhteiskunnassa häirinnäksi. Silloin kutsutaan paikalle kaikki tietävä poliisi upo uudella transporterilla. Tietenkin yhteiskunnan piikkiin. Välitetään sydämellisesti toisistamme. (kyttäämme)

5

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BobBuilder

      Voi.

      Varoitus on ensimmäinen askel tiellä kohti asunnon haltuunottoa.

      Kas tuossa:


      5) osakkeenomistaja tai muu osakehuoneistossa asuva ei noudata, mitä järjestyksen säilymiseksi yhtiön tiloissa on tarpeen.

      Osakehuoneistoa ei saa ottaa yhtiön hallintaan, jos rikkomuksella on vain vähäinen merkitys.

      Päätöksessä on mainittava hallintaan ottamisen peruste, kestoaika ja kohteena olevat tilat.

    • Itse666

      Ei kannata asua kerrostaloissa eikä rivitaloissa. Suomi on pullollaan ilkeitä typeryksiä joiden ainoa tehtävä on kiusata muita. Siksi asunkin omakotitalossa ja vähät välitän naapureista, en tunne heitä enkä haluakaan tuntea. Suomessa on se hyvä puoli, että täällä on aika vähän suomalaisia.

      • missähänvika

        seppohan vois kysellä korkea saaresta apina häkkiä jos ei osaa ihmisten kanssa asua


    • kylläpäsiivoaa

      Miksi (rappu) siivooja käy 3x / viikossa?
      sellainen ravaaminen on kallista. Eikö kerran viikossa tai joka toinen riittäisi?

      • poismuuttava

        Kyseessä Otatorni ja ei riitä, että talossa sotketaan, soitetaan ovikelloa yms. Myös kaksi autoani tuhottiin pihalle. Siivooja ei normaalisti käy 3 krt viiko, mutta on joutunut tekemään ylimääräisiä keikkoja, kun esimle tuotu useaammana kerran kottikärryllinen hiekkaa ja päälle vielä kuseksittu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1232
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1196
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1160
    Aihe