Tarottarelle

Hei!

Näin pitkästä aikaa vanhan tyttökaverini.
Onko hän harmissaan, kun emme ole tekemisissä?
En halua epäterveitä ja juoruavia kavereita.
Harkitsen tapaamis ehdotusta? Ja pyytämistä illanviettoon tai matka seuraks.
Kannattaako tähän kaveruuteen enää lähteä?
Joka kerta, kun olen sattumalta nähnyt, hän kertoo het huolistaan. En lähde enää hänellekään ilman vastapalvelusta auttamaan missään asiassa.
Riesa vai ilo?
Mielenkiinnolla näkemystäsi odotan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hei!
Olet jo kysymyksessäsi ja selostuksessa aivan oikeilla jäljillä. En toki sano jyrkästi että jätä koko kaveri vaan tietenkin vähennä koska sinäkin tulet surulliseksi hänen jutuistaa.

Nyt katsion sinulle kuitenkin mitä on kun et enään kevennä muiden taakka johon sinä et voikkaan ratkaisuja tehdä ja siksi väsyt.

Sinulle on luvassa mukavia aikoja, onnellisuutta ja täyttymystä ja ehkä uusi rakkaudellinen suhde jonkun kanssa onko se kaveri vai kumppani niin sen sinä tiedät kun hän saapuu. Joten nyt hymyä huuleen kun sinun asiasi ovat mielestäni hyvällä tolalla.

Kysy joskus joltain myöhemmin kun tapaat tämän henkilön miten teillä menee mutta nyt on edessäpäin eikä siihen ole nyt minulla lisättävää!
Voi kun on mukavaa kun näin kivat ja valoiset kortit tuli sinulle pöytään.
Että näin oli näkymä tänään korttiesi välityksellä.

Mukavaa lauantailtaa sinulle!
terveisin Tarotar🌹🌹🌹

Äänestä

Kiitos katsannosta.
Ystävyytemme on katkennut aikaa sitten, enkä tosiaan halua harmeja.
Aikas tiukkaan rajannu ketkä reviiriini kuuluu:)
Varmaan iloisia asioita tulolla ja niiden toteutumista odotan.
Miltä näyttää, näkyykö muutto
onnistuvan toiselle paikkakunnalle?
On kuvioissa vaaleaksi muuttunut tumma mies..pari v tunnettu..syveneekö juttumme vai jääkö muuton myötä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


japaninrose kirjoitti:

Hei!

Näin pitkästä aikaa vanhan tyttökaverini.
Onko hän harmissaan, kun emme ole tekemisissä?
En halua epäterveitä ja juoruavia kavereita.
Harkitsen tapaamis ehdotusta? Ja pyytämistä illanviettoon tai matka seuraks.
Kannattaako tähän kaveruuteen enää lähteä?
Joka kerta, kun olen sattumalta nähnyt, hän kertoo het huolistaan. En lähde enää hänellekään ilman vastapalvelusta auttamaan missään asiassa.
Riesa vai ilo?
Mielenkiinnolla näkemystäsi odotan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu