Lukiosta on aikaa tuollaset 10 vuotta ja tässä välissä olen ollut kaikenlaisissa hanttihommissa ynnä muissa. Olen nyt tullut sitten pitkän pohdinnan jälkeen siihen tulokseen, että haluaisin lääketieteelliseen. Ongelmahan meikäläisellä on se, että lukiossa en ollenkaan käynyt kyseisen alan vaadittuja kursseja kuin minimimäärät ja nekin vähät tiedot olen unohtanut jo vuosia sitten.
Eli toisin sanoen: montako vuotta nyt tässä tarvitsen aikaa ja käytännössä siis päivittäistä treeniä jotta mahdollisuuteni päästä sisään olisivat edes kohtuulliset? Ja sitten ihan konkreettisesti, mitä meikäläisen pitäisi nyt siis tehdä. Mennä jonnekin kansalaisopistoon/iltalukioon/avoimeen yliopistoon lukemaan vaadittuja aiheita? Jos sattuu palstalla olemaan kohtalotovereita niin olisi mukava kuulla kokemuksia, miten tällainen urakka onnistuu vielä kolmekymppisenä (jos onnistuu...) :)
Nollasta aloittaminen
17
4123
Vastaukset
- onmonionnistunu
Lääketieteellisen pääsykokeissa vaaditaan lukion fysiikan, kemian ja biologian erittäin hyvää osaamista. Fysiikkaa ja kemiaa tukemaan tarvitaan vähintään lukion lyhyt tai mieluummin pitkä matematiikka. Parhaiten hankit tämän osaamisen iltalukiossa. Pari vuotta menee. Eli keväällä 2018 voisi olla homma hanskassa siinä määrin, että voit onnistua lääketieteellisen pääsykokeessa. Urakka onnistuu kolmikymppiseltä erinomaisesti.
- 36467
Itseasiassa saatat olla jopa hieman paremmassa tilanteessa kuin suoraan lukiosta hakevat. Nyt pääset aloittamaan ns. puhtaalta pöydältä, ei ole kiire mihinkään ja pystyt keskittymään VAIN niihin asioihin joita todella tarvitset päästäksesi sisään, eikä tarvitse käydä samaan aikaan jotain häiritseviä historian ja ruotsin kursseja saati kirjoittaa ylioppilaaksi. Muista kuitenkin, että jos projekti on pituudeltaan 2 vuotta, niin et välttämättä enää 2 vuoden kuluttua muista mitään niistä asioista joita tänään kävit läpi. Eli kertaa usein. Kun sinulla on pitkä aika harjoitella, ei tarvitse välttämättä tehdä töitä 6-8 tuntia päivässä, mutta muutama viikko ennen pääsykoetta kannattaa panostaa elämässä vain siihen.
Itsellä on pari kaveria jotka hakivat yli kolmekymppisinä ja pääsivät. Toinen, joka valmistui hammaslääkäriksi, oli jo lähempänä neljääkymppiä siinä vaiheessa. On myös tiedossa tapauksia jotka ovat kirjoittaneet A:n tai B:n paperit ja sitten yhtäkkiä päättäneetkin hakea lääkikseen, tehneet rajusti töitä muutaman kuukauden ja päässeet sisään. Tilanne ei siis lainkaan ole toivoton jos joudut nyt aloittamaan nollasta. Tsemppiä ja onnea matkaan! :) - Kylläonnistui
Allekirjoitan sen, että pari vuotta menee iltalukiossa lääkishakukunnon saavuttamiseen nollasta aloitettaessa. Minäkin tein niin. Tokikaan en päässyt vielä ensimmäisellä yrittämällä sisään, parista pisteestä jäi kiinni, mutta seuraavana vuonna sitten pääsinkin.
Täydentäisin tähän vielä, että bilsa, kemia ja fysiikka kannattaa ehdottomasti myös kirjoittaa osana valmistautumista, kun nyt iltalukiossa kerran opiskelee. Siinä saa harjaannusta isojen kokonaisuuksien hallintaan.- nerd34
''bilsa, kemia ja fysiikka kannattaa ehdottomasti myös kirjoittaa osana valmistautumista''
Tämä ehdottomasti. Koska saat myös sitten yhteispistekiintiöön pisteitä noista kokeista ja etua saat myös huomattavasti jos onnistut kirjoittamaan kaikista esim. L:n (joka tosin on aika hankala temppu). - Kylläonnistui
Juurikin näin. Minä pääsin yhteispistekiintiössä nimenomaan hyvien ylioppilasarvosanojen siivittämänä. Pelkät pääsykoepisteet eivät olisi riittäneet.
- pitty
Kannattaa myös varautua, että saattaa mennä pidempäänkin. Kaikki eivät omaksu tietoa ihan yhtä nopeasti ja harvalla on mahdollisuuksia lukea kokoaikaa täyspäiväisesti. On tuo silti ihan mahdollista, vaikka työtä vaatiikin. Itsekin siinä onnistuin, mutta kolme vuotta se vei.
Suosittelen myös tota kirjottamista, koska samalla tulee sitten luettua pääsykokeisiin ja yo-kokeet toimivat itselleni ainakin pienenä välietappina. En tiedä olisinko jaksanut lukea koko kevättä niin innolla, jos välissä ei olisi ollut yo- kokeita. Itse kävin korottamassa myös äikän ja enkun, josta saa myös lähtöpisteitä. Tsemppiä hakemiseen :) - johnnson
nerd34 kirjoitti:
''bilsa, kemia ja fysiikka kannattaa ehdottomasti myös kirjoittaa osana valmistautumista''
Tämä ehdottomasti. Koska saat myös sitten yhteispistekiintiöön pisteitä noista kokeista ja etua saat myös huomattavasti jos onnistut kirjoittamaan kaikista esim. L:n (joka tosin on aika hankala temppu).Jos kirjoittaa sekä biologiasta kemista että fysiikasta L:n niin pääsee jo lähes 100-varmasti sisään koska pääsykokeessa vaadittavat asiat ovat suurimmaksi osaksi jopa helpompia kuin ylioppilaskokeen keskimääräiset tehtävät.
- Dr_Jekyl
Ei ne luvut sinulle silloin aikanaankaan maistuneet. Miksi siis nyt?
Aivokirurgia ei ole sama kuin betonin raudoittaminen.
Harkitse vielä.- melkeLT
Jotkut kehittyvät niistä ajoista, jolloin lukioon menemisestä tavallisesti päätetään.
Kehittymistä olisi itselläsikin vielä paljon. Mutta tarvitaanhan betoniraudoittajiakin.
- Methooli_parantola
Huumeita saat helpomminkin. Ei sinun tarvitse lukea lääkäriksi, jotta voisit niitä itsellesi kirjoittaa.
Heittäydy hulluksi. Kyllä nappia piisaa. - 65357
Eikö harmita nyt kun mennyt 10 vuotta hukkaan jos olisit päättänyt jo aikanaan mitä haluat tehdä mielellään ihan pikkupoikana ja sitten siitä lähtien tähdännyt vain siihen. Itse tosin halusin aina vaikka mitä mutta koskaan en saanut yhtään mitään. T. työtön luuseri 44v.
- Kokemustuoviisautta
Kyllä elämä on arvokas, miten vaan sen viettikään. Jopa karuista kokemuksista voi olla hyötyä myöhemmin.
Itse lähdin opiskelemaan lääketiedettä vasta yli 40-vuotiaana. Silti en koe heittäneeni elämääni hukkaan muuta tehdessäni. - nohot
Kyllä ne 10 vuotta ovat varmasti olleet täyttä elämää nekin eikä mitenkään hukkaan heitettyä aikaa.
Itse aloitin opinnot lääketieteellisessä 35-vuotiaana. Olin elänyt hyvinkin rikasta, monipuolista ja täyttä elämää, kasvanut ja kehittynyt ihmisenä ja paljon valmiimpi kohtaamaan rankkojakin tilanteita opintoihin liittyen.
Mielestäni on jopa erittäin hyvä, että on tehnyt ja nähnyt muutakin kuin lääketieteen opintoja ja lääkärin elämää. Se pitäisi oikeastaan olla pakollista kaikille lääkäriksi opiskeleville. - dhfgh
Yks kaveri meni heti 20-vuotiaana lääkikseen sisään ja se oli ollut hänelle pitkään ainoa päämäärä jota varten lukiossa tähtäsi kurssivalinnat jne. No, kuinka ollakaan jossain 4-5 vuoden vaiheilla hänestä alkoi tuntua ettei haluakaan tehdä tätä työkseen. Suoritti opinnot toki loppuun, mutta päivääkään ei ollut töissä opintojen jälkeen. Lähti opiskelemaan ihan toisenlaista alaa. Näinkin voi käydä!
- Elämäonhyvä
Itsellä oli aikaa 20 vuotta lukiosta. Sisään pääsin sitten kuitenkin. Pyrkimiseen kannattaa ottaa pitkäjänteinen suhtautuminen ja kolme kertaa voi budjetoida ainakin.
Elämä on, ja kuka sanoo miten sen elät. Tee niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Tänä vuonna ainakin kaksi 50 kymppistä aloitti lääkiksessä. Kummallakin lukiosta aikaa kolkyt vuotta. Tullut uusiakin asioita opetussuunnitelmaan eli isompi homma.
2018 on ihan hyvä arvio.- Venkkuu
Miksi heti täytyy yrittää torpata toisen unelmat ja tavoitteet? On hienoa, että edes jossain vaiheessa elämää tietää, mitä haluaa. Ja 30-vuotiaana, kun elämänviisautta on kertynyt enmmän, päätös on luultavasti pysyvämpi kuin silloin lukion jälkeen( en siis tarkoita, etteikö silloinkin voisi tietää varmasti mitä haluaa, mutta harvalla on sellainen tilanne). Mikään ei koskaan ole täysin turhaa, koska kaikesta seuraa aina jotain, jos ei mitään hyvää, niin ainakin sellaista, mikä kasvattaa ihmisenä. En usko, että alkuperäisen kirjoittajan tehtävä on mitenkään mahdoton, mutta ei se helppoa tule olemaan. Jos kuitenkin haluat sitä tarpeeksi ja teet sen eteen töitä, onnistut kyllä.
Ja en sitten tarkoittanut kaikkia, vaan niitä, jotka ovat kommentoineet jotain tyyliä "myöhäistä se nyt on jne."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029