Rehn aloittaisi Turkin EU-jäsenyysneuvottelut suunnitellusti
EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn puolustaa Turkin jäsenyysneuvotteluiden aloittamista aikataulussa.
Rehn pohti toimittajatapaamisessa Helsingissä, että Lontoon pommi-iskuja ei pidä käyttää syynä sulkea ovia islamilaisilta mailta.
Turkille annettujen lupausten pettäminen lietsoisi Rehnin mielestä myös lisää lännen vastaisuutta islamilaisessa maailmassa.
- EU:n pitää voida tarjota Turkille uskottava jäsenyystavoite, jotta Turkilla olisi riittävä kannustin toteuttaa uudistuksia. Meidän on turha vaatia Turkilta muutoksia, ellei takana ole EU:n uskottava tarjous Turkille liittyä jäseneksi, Rehn sanoi.
Rehn katsoo, että mm. Ranskassa ja Saksassa esiin nousseet Turkin vastaiset kannanotot kertovat EU:n sisäisistä ongelmista.
EU:n on määrä aloittaa jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa lokakuun alussa.
http://yle.fi/uutiset/rehn_aloittaisi_turkin_eu-jasenyysneuvottelut_suunnitellusti/5217699
Olli Rehn olisi ottanut Turkin EU:hun
17
251
Vastaukset
- kjmnh
Eipä tuollaiselta juipilta paljon muuta voisi odottaakaan.
- Äly.Hoi
Brysselin Bobrikov on varsinainen kusipää ja isänmaan myyjä. Se olisi pitänyt pistää suoraan vankilaan kun palasi Suomeen. Mitä teki keskusta ? Ministeriksi pisti paskiaisen. Nyt nakertaa sitten sisältäpäin maatamme tuhoon.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Äly hoi on silloin jos Suomen omista ongelmista syytetään EU:ta.
Tai Turkin EU:jäsenyyttä.
- selvän_tuntuista
OikeistoSosDem kirjoitti:
Tai Turkin EU:jäsenyyttä.
Olli rehniähän tässä syytetään ja aiheesta.
MustaPetteri kirjoitti:
Nyt meni hiukan "yli" ? Siis mitä ?
Tarkoitan tätä EU:n vastustamista milloin milläkin tekosyyllä.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Tarkoitan tätä EU:n vastustamista milloin milläkin tekosyyllä.
Mikäli sellaista maata kuin Turkki, kosiskellaan EU;n jäseneksi, EU on todellakin perseestä ja menettänyt täysin kaikki oikeutuksensa.
MustaPetteri kirjoitti:
Mikäli sellaista maata kuin Turkki, kosiskellaan EU;n jäseneksi, EU on todellakin perseestä ja menettänyt täysin kaikki oikeutuksensa.
Niin. Ehkä on naiivia kuvitella Turkin muuttuvan Länsidemokratiaksi EU:n myötä. Kylmäsi vähän kun Diktaattori Erdogan kertoi rankaisutoimenpiteiden aloittamisesta. Jokainen voi kuvitella mitä se tällaisessa maassa tarkoittaa. Onnekkaita ovat ne jotka tapetaan saman tien.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Niin. Ehkä on naiivia kuvitella Turkin muuttuvan Länsidemokratiaksi EU:n myötä. Kylmäsi vähän kun Diktaattori Erdogan kertoi rankaisutoimenpiteiden aloittamisesta. Jokainen voi kuvitella mitä se tällaisessa maassa tarkoittaa. Onnekkaita ovat ne jotka tapetaan saman tien.
Siksi mm. Presidentti Niinistön kommentti, jonka jostain "lennosta" nappasian, jossa hän ilmoittaa Suomen olevan Turkin demokraattisesti valitun hallinnon takana, särähti hiukan paljon perkeleesti korvaan. Tosin en tiedä mitä hän sillä sitten mahtoikaan tarkoittaa, muytta toivottavasti ymmärsin väärin.
- sebaltiantiltuse
OikeistoSosDem kirjoitti:
Tarkoitan tätä EU:n vastustamista milloin milläkin tekosyyllä.
Ethän sinä ressukka tajua näitä asioita! Olet vain natokiimssa!
sebaltiantiltuse kirjoitti:
Ethän sinä ressukka tajua näitä asioita! Olet vain natokiimssa!
Niin läpipaistavaa Ryssän propagandaa että naurattaa.
- sierjeg
Hulluus ei lopu EU:sä ,ennekuin in liian myöhäistä!
- Väärinarvaaja
Olli Rehn, isin varaosamyyjä oli toivottoman väärässä Turkin suhteen.
- Suo81mlaineN
Vai päätti Rehn oikein itse aloittaa Turkin kanssa neuvottelut. Ei ihme, että Väärinarvaajan puolueen PJ:na toimii Petosmies. AA Rinne,
- vsalosherlock
No ku niillä ei ole sitä velkaq, nii vähä velkaa, sekunissa velkaan alle miljoona....
Terveisin. Valehtelijoiden Klubin talousnero - samatarvotnatossa
Joo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?692499Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U842384Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut172120Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä421774Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai851731Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1171687Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2581575Mitä koululla tapahtui?
Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287251037Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.
Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he322984Unelmia Italiassa: Totuus Ralph-pojan kanssa pitkästä ajomatkasta Italiaan
Viime kesän kynnyksellä Kikotin-matkailuauto lähti tien päälle ja matka halki Euroopan kohti Italiaa starttasi. Tämä oli4850