MotoGP järjestetään Suomessa

lisääalemmuuden

Kehitysmaa Viroa ei edes harkita.

6

200

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KURATE

      Viro ottaa koko ajan suomea kiinni ja tulee menemään ohi elintasossa 30 vuoden kuluessa. Minareetistä kuuluu ääni tää.... heh

      • Neuvosto-Eesti

        Huvittavinta ja samalla traagisinta on että Suomi nostaa Viroa omalla kustannuksellaan. Se että Viron elintaso on noussut jonkin verran 90-luvusta on yksinomaan EU:n ja Suomen ansiota -ei missään tapauksessa virolaisten.

        Vaikka Suomessa on vielä tällä hetkellä vallassa vain omaa, suuryritysten ja EU:n etua ajavia maanpettureita, ei Viro tule koskaan saavuttamaan Suomen elintasoa.


    • allahjamullah

      Niin mitenkä korkea siitä Helsingin minareetista tulee, näkyy varmaan kirkkaalla säällä Tallinnaan asti. Laivatkaan ei tarvi enään tutkaa kun Allahin piikki johdattaa ne satamaan. Ja se hirmuinen mölinä vielä päälle.

      • Hkkghjk

        Siinä on hyvä esimerkki miten Suomi tuhoaa itsensä ja saa näyttämään Viron houkuttelevalta maalta länsimaalaisille tulevaisuudessa. Viro voi hyvinkin olla pakopaikka valkoisille länsimaalaisille tukevasuudessa. Viroa voi siten verrata Amerikkaan mihin muutti sorrettuja englantilaisia 1600-luvulla. Alkuperäisväestö tosin syrjäytettiin silloinkin sivistyksen tieltä.


    • KURATE

      No tämä oli mulla mielessä, osuit hkg naulan kantaan.

    • vxvvvxcvcx

      Turha pelätä, ei järjestetä Suomessakaan....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe