Painajaiset

Sotaunet on hirveitä! Meillä lapset herättää mut monasti kun huudan / ulvon kauhusta. Mun painajaisissa on pommikoneita. Missään ei ole turvaa kun pommeja sataa ihan mistä tahansa. Räjähdyksiä ja tulimeriä on monasti minun ja lasten välissä eli en pääse pelastamaan lapsia.

Tommosilla unilla on pakko olla selkeä sanoma: meidän on ehdottoman tärkeää tajuta ja kokea miltä tappava ja henkeä uhkaava hyökkäys oikeasti tuntuu.

Minäkin näen välillä painajaisia sotatilanteista. Ne tulevat usein silloin, kun valitan tai murehdin pikkuasiaa. Unet ovat hyvin todentuntuisia. Herätessä on sellainen olo, että onneksi asiat ovat hyvin oikeassa elämässä.
Näen myös painajaisia kuolleesta parhaasta ystävästäni. Tässä jotain niistä: puhun parhaalle ystävälleni, mutta hän on näkymätön. Tiedän vain, että hän on siinä. Hän kuolee meidän rannassa enkä ehdi hyvästellä häntä. Paras ystäväni on vakavasti sairas, mutta kukaan ei kuuntele, ketään ei kiinnosta. Lopulta hän kuolee. Yhtäkkiä hän herää henkiin ja alkaa tehdä normaalisti askareitaan. Helpotus on niin suuri, ihanaa, kun hän on taas kunnossa. Sitten ajattelin, että mitä kun hän sairastuu uudestaan pian? En päivisin ajattele häntä enää paljoakaan, onhan minulla ikävä häntä vieläkin. Herään välillä öisin itkemään. Mitenköhän painajaisista pääsisi eroon?

Näin toissayönä silmät kiinni laittaessa mustaa niin kuin pitääkin, mutta yhtäkkiä näin punaista, räjähdyksen ja savua. Säpsähdin hereille... lieneekö ennalta näkemimen? Unta en enää saanut ja mielessä pyöri paha ympäröivä maailma.