Mielenkiintoinen 14.7.2016 hallituksen lista

Aivan yhtä-äkkiä ja pyytämättä on tullut perin mielenkiintoinen hallituksen 14.7.2016 kokouksen esityslista. Pöytäkirjaa ei ole.
16428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Aika mielenkiintoiseksi menee kaupungin kiinteistöjen osto. Enää valtuusto ei voi niihin vaikuttaa. Outoa, että itselliset osakeyhtiöt kyselevät kaupunginhallitukselta, saako tehdä sitä, saako tätä. Toimisivat itsenäisesti osakeyhtiölain antamien oikeuksien pohjalta.
Toisinsanoen, enää ei ole valtuustolla mitään virkaa. Lakkautetaan valtuustot!

Äänestä
  • Aijaa, nytkö se on noin päin! Aikaisemmin olitte sitä mieltä että kaupunginhallituksen pitää nimenomaan olla päättämässä kaupungin osakeyhtiön uutta hallitusta!

    Äänestä

  • Mitenpäinsattuu on kommenttiensa kanssa taas kerran pihalla kuin uuskepulaisen perässähiihtäjä talvipakkasella. Pipo kiristää ja järki on jäässä.

    Äänestä

Päälärikin alkaa vaikuttaa järkikalulta juttujanne luettua...

Äänestä

Valtuustolta on muuten pyydetttävä lupa jos ollaan myymässä omaisuutta vaikkapa kymmenien vuokra vuosien jälkeen muuten mitätöityy koko juttu. Aika höveliä toimintaa.

Äänestä
  • Niinkö?

    Äänestä

  • Mitenkäs se kaupunkin metän myynti lalpa-aholta, oliko se ihan laillinen, vai ihan vaan , no se tuli vaan myytyy , sanoo joku teknisen puolen olio, että silleen

    Äänestä

  • kun myytiin sille hyvälle veljelle, joka tuo yritystoimintaa paikkakunnalle, annettiin ihan sillee sopivalla hinnalla. Oliko se peräti 500 ha pohjineen ja puineen. Liekö tullut " 180 astetta" kertomana ostajan lupaus. että alihankintatyötä tulee pyhäjärvisille. Näin silloin valtuustossa kerrotiin.
    Onko tullut, olisi hyvä tuoda tiedoksi, että loppuisivat nuo epäilyt siitä, että metsäalue myytiin pilkkahintaan, ilman todellista vastinetta. Ilman kilpailuttamista. Varmaan olisivat paikallisetkin olleet kiinnostuneita metsäkiinteistöistä', koska kaikilla ei ole edes polttupuita varten otettavaa metsämaata.

    Äänestä

  • Onko ne taas myyny mehtä. Kenelle nyt?

    Äänestä

  • lamppa-ahonen kirjoitti:

    kun myytiin sille hyvälle veljelle, joka tuo yritystoimintaa paikkakunnalle, annettiin ihan sillee sopivalla hinnalla. Oliko se peräti 500 ha pohjineen ja puineen. Liekö tullut " 180 astetta" kertomana ostajan lupaus. että alihankintatyötä tulee pyhäjärvisille. Näin silloin valtuustossa kerrotiin.
    Onko tullut, olisi hyvä tuoda tiedoksi, että loppuisivat nuo epäilyt siitä, että metsäalue myytiin pilkkahintaan, ilman todellista vastinetta. Ilman kilpailuttamista. Varmaan olisivat paikallisetkin olleet kiinnostuneita metsäkiinteistöistä', koska kaikilla ei ole edes polttupuita varten otettavaa metsämaata.

    Se onkin tuommonen 500 ha metsäpalsta sopiva polttopuiden hakkaamiseen!

    Äänestä

  • Tuo on kahen välinen farssi.

    Äänestä

  • olis se tarvinnut enemmänkin, mutta sitten panivat poikki.

    Äänestä

Pyhäjärven Sanomat uutisoi!!

Äänestä

Lehti+uutisoi++myös,+että+"+Kauppakirjan+mukaan+maan+kauppahinta+on+40+000+euroa+ja+rakennuksen+arvonlisäveroton+kauppahinta+on+159.000+euroa."+Liitetiedostossahallituksen+pöytäkirjassa+on+"kauppahinta+xx+++arvonlisävero+24+%.+Miten+uutisointi+poikkeaa+liitetiedostos.+Kuka+maksaa+arvonlisäveron?+Kauppakirjan+mukaan+ostaja!

Äänestä
  • Sullahan piti loman loppua ja vielä palstoilla heilut, takaisin niihin lakihommiisi?

    Äänestä

Pyhäjärven Sanomat on tappiota tekevä yritys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liitetiedostot kirjoitti:

Aivan yhtä-äkkiä ja pyytämättä on tullut perin mielenkiintoinen hallituksen 14.7.2016 kokouksen esityslista. Pöytäkirjaa ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu