Viime yönä näin itselleni hyvin epätyypillisen unen. Näen harvoin painajaisia ja tämäkään ei oikeastaan ollut sellainen, vaan ennemminkin hyvin nopea ja yllättävä tapahtuma. Yleensä näen myös unia, joissa on jotain omituista ja unohdan ne nopeasti, mutta tämä piirtyi niin hyvin, että voisin vaikka piirtää kaiken...
Olin ensin kauppakeskuksessa jonkin vaatekaupan myyjänä (työni on oikeasti aivan muuta). Valitsin rekistä itselleni vaatteet, jotka ovat minulle hyvin epätyypilliset. Lähdin lounaalle ja vaeltelin käytävillä, rullaportaissa ja hisseissä pitkään. Kiivetessäni portaita ylös näin erään tutun henkilön, eräänlaisen ihastuksen, ohi mennen tasanteella ihmisjoukon keskellä. Vaikka tosielämässä olisin ehdottomasti mennyt häntä moikkaamaan, unessa kiirehdinkin askeliani ja peitin kasvoni, jottei hän huomaisi minua. Tämän jälkeen menin autolleni ja lähdin ajamaan kohti kotia. Äkkiä olikin aamuyö. Ajoin kaartuvassa alamäessä, kun katseeni osui pastellinsävyiseen auringonnousuun. Katsahdin puhelintani, kello oli 4.24. Päätin lähteä kuvaamaan auringonnousua, koska tiesin auringon nousevan juuri sillä minuutilla. Laskiessani puhelinta repsikan istuimelle menetin kuitenkin yllättäen autoni hallinnan.Autoni pyörähti keula tulosuuntaan ja samassa tunsin kuinka lähdin putoamaan kohti tien varrella ollutta lampea, järveä tms. Muistan kirkkaasti, miltä tuntui auton osuessa veteen, en pelännyt, vaan päässäni pyöri, miten voisin selvitä. Avasin turvavyöni ja potkin ikkunaa rikki samalla, kun vettä jo syöksyi autoon. Sitten olinkin äkkiä täysin hereillä ja uni loppui siihen.
Siitä vaan tulkitsemaan. :D

Vastaukset 1
Vanhimmat
4 2 4=10=1
yksinäisyys