Olen aina pitänyt laulamisesta. Myös Siionin lauluista, varsinkin niistä vanhoista. Lauluihin liittyy paljon muistoja eri elämänvaiheista. Lapsena lempilauluni oli Oi armon mitta, kuin suuri se on. Sitä en tiedä, miten lapsi tuon laulun ymmärsi – varmaan laulu oli osa sitä intensiivistä kokemusta, johon kuuluivat toista tuntia pitkät saarnat, vahva kuvakieli, hirsiseinät, tutut mummut ja papat sekä se kun isä jaksoi piirtää kuvia selkään.
Lukiolaistytön elämään toivat lempeää lohdutusta sanat: Hän tulee kohta, Jeesus, siis, veljet rakkahat, pois riidat kaikki tieltä ja mielet katkerat. Ah, muistakaa, ett’ oomme kaikk’ yksi ruumis vaan, ett’ Herra meill’ on yksi, yks toivo Jumalaan. Loppuheitot eivät häirinneet ollenkaan.
Vaikka ulkomailla olikin hauska asua ja opiskella, lauloin toisinaan isolla äänellä ja sanoja hiukan muunnellen: Vieras olen tällä maalla, poies halaa sieluni, isän luona Alpuassa oikea on kotini…
On niin turvallista laulaa taivaslauluja. Kun virta kuoleman on jo mun takanan’, turmelus riisuttu, puhtaus puettu. Mull’ kruunu päässä on kirkkaasti paistava, jonk’ Ylkä verraton on mulle antava. Ja omaan kuolinilmoitukseeni olen valinnut värssyn jo aikoja sitten. Siihen piti kirjoittaa: Niin virteni alkaa jo voin minäkin, ja laulua uutta myös minä laulaisin. Kun Jeesus, oi Jeesus, kun Jeesus, oi Jeesus, mua noutamaan tullut jo on.
Uudetkin laulut ovat olleet kiinnostavia, kun niitä pikku hiljaa alkoi tulla. Muutkin kuin ihanat Soi iltakellot ja Ihminen aamuista polkua astuu.
Sitten tuli aika, että Siionin lauluja ei oikein kärsinyt kuunnella. Samaan syssyyn tuli laulu-uudistus. Ostin kyllä laulukirjan, mutten halunnut edes katsella sitä. Oli terveyshuolia. Taivaslaulut tulivat liian lähelle. Ajattelin, että kyllähän minä sinne taivaaseen haluan, eikä kuolema sinänsä pelota... Minulle käy hyvin, käypä miten tahansa, ja kyllähän sitä näistä maallisista irrotetaan sitten, jos se on tarpeen… Päivä alkoi ja päättyi rukouksella, joihin Jumala rauhalla vastasi. Ei ollut hätää, ja lääkärin uutiset olivatkin hyviä.
Tänä kesänä Suviseuroihin ei ehkä olisi ollut järkevää lähteä infektiovaaran ja väsymyksen takia. Mutta kun halutti! Kun monesta menosta oli pitänyt luopua, niin suviseuroihin oli entistä suurempi tuska päästä. Etukäteen harmitti kyllä, kun ei niitä vanhoja lauluja enää laulettaisikaan. Osanneeko sitä laulaa ollenkaan?
Kentällä kaikuivat tutut melodiat. Eikä haitannut, vaikka ulkomuistista lauloikin vanhoilla sanoilla, niin kuulostivat kanttoritkin tekevän. Ja miten kauniita lauluja! Toinen toistaan hienompia, niin uudet kuin vanhat.
Tuntui kummalta käydä vanhusten lepopaikalla päiväunilla, mutta onneksi sellainenkin palvelu seurakentällä on. Talkoolaiset olivat jaksaneet rakentaa ison rakennuksen vähävoimaisia varten. Ajattelin rakentajia erityisellä lämmöllä.
Sunnuntaina oli haikea poislähdön aika. Voi kun aina saisi olla suviseuroissa! Sitten ajattelin, että joskus vielä saakin olla. Siellä taivaan suviseuroissa. Sitten kun on se aika, Jumalan tietämä.
Nyt kohti taivasta katselen ja kädet yhteen näin liitän. Oi Herra, ystävä lapsien sinua muistan ja kiitän.
Lukiolaistytön elämään toivat lempeää lohdutusta sanat: Hän tulee kohta, Jeesus, siis, veljet rakkahat, pois riidat kaikki tieltä ja mielet katkerat. Ah, muistakaa, ett’ oomme kaikk’ yksi ruumis vaan, ett’ Herra meill’ on yksi, yks toivo Jumalaan. Loppuheitot eivät häirinneet ollenkaan.
Vaikka ulkomailla olikin hauska asua ja opiskella, lauloin toisinaan isolla äänellä ja sanoja hiukan muunnellen: Vieras olen tällä maalla, poies halaa sieluni, isän luona Alpuassa oikea on kotini…
On niin turvallista laulaa taivaslauluja. Kun virta kuoleman on jo mun takanan’, turmelus riisuttu, puhtaus puettu. Mull’ kruunu päässä on kirkkaasti paistava, jonk’ Ylkä verraton on mulle antava. Ja omaan kuolinilmoitukseeni olen valinnut värssyn jo aikoja sitten. Siihen piti kirjoittaa: Niin virteni alkaa jo voin minäkin, ja laulua uutta myös minä laulaisin. Kun Jeesus, oi Jeesus, kun Jeesus, oi Jeesus, mua noutamaan tullut jo on.
Uudetkin laulut ovat olleet kiinnostavia, kun niitä pikku hiljaa alkoi tulla. Muutkin kuin ihanat Soi iltakellot ja Ihminen aamuista polkua astuu.
Sitten tuli aika, että Siionin lauluja ei oikein kärsinyt kuunnella. Samaan syssyyn tuli laulu-uudistus. Ostin kyllä laulukirjan, mutten halunnut edes katsella sitä. Oli terveyshuolia. Taivaslaulut tulivat liian lähelle. Ajattelin, että kyllähän minä sinne taivaaseen haluan, eikä kuolema sinänsä pelota... Minulle käy hyvin, käypä miten tahansa, ja kyllähän sitä näistä maallisista irrotetaan sitten, jos se on tarpeen… Päivä alkoi ja päättyi rukouksella, joihin Jumala rauhalla vastasi. Ei ollut hätää, ja lääkärin uutiset olivatkin hyviä.
Tänä kesänä Suviseuroihin ei ehkä olisi ollut järkevää lähteä infektiovaaran ja väsymyksen takia. Mutta kun halutti! Kun monesta menosta oli pitänyt luopua, niin suviseuroihin oli entistä suurempi tuska päästä. Etukäteen harmitti kyllä, kun ei niitä vanhoja lauluja enää laulettaisikaan. Osanneeko sitä laulaa ollenkaan?
Kentällä kaikuivat tutut melodiat. Eikä haitannut, vaikka ulkomuistista lauloikin vanhoilla sanoilla, niin kuulostivat kanttoritkin tekevän. Ja miten kauniita lauluja! Toinen toistaan hienompia, niin uudet kuin vanhat.
Tuntui kummalta käydä vanhusten lepopaikalla päiväunilla, mutta onneksi sellainenkin palvelu seurakentällä on. Talkoolaiset olivat jaksaneet rakentaa ison rakennuksen vähävoimaisia varten. Ajattelin rakentajia erityisellä lämmöllä.
Sunnuntaina oli haikea poislähdön aika. Voi kun aina saisi olla suviseuroissa! Sitten ajattelin, että joskus vielä saakin olla. Siellä taivaan suviseuroissa. Sitten kun on se aika, Jumalan tietämä.
Nyt kohti taivasta katselen ja kädet yhteen näin liitän. Oi Herra, ystävä lapsien sinua muistan ja kiitän.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mark. 3:28
Totisesti: Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin.
Monologin alku.
Kosketava tarina
Nyt kohti taivasta kastelen.