Biohitin alkuvuosi

Brzuch

Saattaa olla jo voitolla, kotimaan myynti on vilkastunut sukulaismiehen mukaan. Apteekeissa olleet kampanjat ova tuoneet lisää töitä.

Kiinastakin alkaa kohta tulla rahaa Gastopanel seulonnoista, mutta ei ehkä ehdi vielä mukaan Q2 tulokseen.

71

637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rikasko

      Luulenpa että sinä ja sukulaismies joudutte vielä seuraavassa tulosraportissa karvaasti pettymään BIOHIT:n voitollisuuden suhteen. Tuotteisiin liittyvät tutkimukset jatkuvat ja BIOHIT panostaa jakelijoihinsa. Kaikki tämä aiheuttaa kuluja ja vastaavasti tulopuoli ei vielä ole iskussa. Toki havainnot kotimaan vilkastuvasta myynnistä ovat positiivinen asia.

    • ahmeth

      Halvalla saa vielä Biohitin osaketta. Kesädippi menossa, kuukauden päästä ollaan jo 7 alkavissa hinnoissa. Kiinassa kova tohina päällä!
      Turkissa on myös kasvava kysyntä gp verikokeeseen, muslimit eivät halua tehdä gastrokopiaa (tähystystä).

    • Bioshit

      Minulla on sellaiset odotukset että aion puoli tuntia ennen puolivuotiskatsausta juoda oluen vaikka aamu onkin. Pitää olla jotain rauhoittavaa kun ei niitä -10% avauksia enää kestä. Toisaalta jos nouseekin niin sittenhän mukavasti on juhlatunnelmissa valmiiksi.

    • Anrus

      Viikon päästä H1 tulos on tullut. Myynti ( Acetium, GP...) on myös lisääntynyt, ei ehkä tulos vielä voitolla. Mutta näkymät on niin hyvät että osakekurssi heilahtaa yli 10 euron ennen syyskuuta 2016!

    • asiantuntijaa

      Kohta joutuu Biohit turvautumaan osakeantiin, koska kassa ammottaa tyhjyyttään.. ei ehkä olisi kannattanut jakaa niin avokätisesti osinkoa, kun firma kyntää tappiolla edelleen. Meinaan, joutuvat omistajat maksamaan pikkuhiljaa saamansa osingot takaisin, ja kurssi rupeaa punertamaan.

      • Peräkammarinpoika

        Minkäs teet kun Biohitin tuotteet ei myy niin ei ne myy.


    • Anrus

      Viimeinen päivä tänään saada hittiä alla 10 euron! Kannattaa tarttua tilaisuuteen.

    • Bioshit

      Missä on nää huutelijat nyt? Osari oli paskaa, kurssi rommas heti avauksessa yli -7%.

      Onneksi otin suunnitelmani mukaisesti puoli litraa olutta tyhjään vatsaan ennen osaria joka tasoitteli mukavasti.

    • nytlappupitoon

      Alkaa kesädippi oleen takana.

      Tämä on tilanne:

      "Se, että koko pilottihankkeella on mahtavan ja ratkaisevan vaikutusvaltaisen SSTC:n (State Science & Technology Comission= ministeriö) täysi tuki takanaan saa aikaan sen, että Kiinan sairaalat suorastaan kilpailevat siitä, kuka saa pilottiin osallistua ja saa eniten pilottinäytteitä (ja tapauksia).

      Kun tulokset alkavat olla kasassa sairaalat rummuttavta tiedottajia ja merkittäviä, tunnettuja pönöttäjiä = mielipidevaikuttajia hyväksikäyttäen intoansa ja luottamustansa GP:tä kohtaan, jonka tuotanto maassa pian käynnistyy ja jonka vakikäyttö massaseulonnoissa alkaa ilmeisesti korvattuna ensi vuoden alussa.

      On selvää, että tämä merkitsee myös muille BH:n diagnostisille testeille ja ACE-tuoteille kovaa kysynnän rysäystä."

      • nytlappupitoon

        Hefei High-tech Zone breaking saavutus viidennessä China Innovation ja yrittäjyys Kilpailu
        Rannikon high-tech-verkon: www.022china.com aika: 08.22.2016 12:56:56
        Rannikon korkean teknologian verkko uutiset 18 elokuu iltapäivällä, kahden päivän viides China Innovation ja yrittäjyys Kilpailu Hefei, Anhui Conference finaalit päättyivät yleisradio keskus, työvaliokunnan jäsen, varajohtaja Lvzhang Fu kutsutaan lopullinen palkinto seremonia.

        Yhteensä 30 yritystä kilpailuun eri puolilta maakuntaa ja 10 yrittäjyyteen joukkuetta finaalissa, Hefei High-tech District, yhteensä 10 yritystä saada, maakunnan osuus 1/3. Sen jälkeen kova kilpailu, lopullinen ryhmä peli yritykset valittu palkinnon, kolme toisen palkinnon, kolmannen palkinnon 6, Hefei, voittaa kaikki kuusi paikkaa kuuluvat Hefei High-tech-yritysten vyöhykkeellä, varsinkin ensimmäisen palkinnon ja kaksi kaksi ylintä palkinto Belong Hefei High-tech-alueella, sekä määrällisesti palkittu palkinnon tason, ovat kirjaa nerokkaimmista ennätys. Eurooppa Hefei Han Biotekniikka Co voitti, yhtiö on Hefei High-tech Zone vuonna 2013 investointien painopiste yrityksille, pääasiassa seerumissa mahalaukun toiminta testipakkauksen GastroPanel) tuotteiden ja niihin liittyvien laitteiden T & K, tuotanto ja myynti, täyttää kotimainen serologia vatsa aukkoja.

        China Innovation ja yrittäjyyden kilpailu, jonka opetusministeriö, valtiovarainministeriö ja China Federation of Industry järjestivät yhdessä oppaan "tieteelliset ja teknologiset innovaatiot, ja onnistua" aiheeksi kansallisen yrittäjyyden kilpailu, on tällä hetkellä korkeimmalle yritystoiminnan tapahtumia . Kilpailu on pidetty viisi kertaa, jonka tarkoituksena on viljellä korkean tason, korkean tason, laadukkaan yrittäjätiimiä ja nopean kasvun uusien teollisuudenalojen strategisen yritysten ydin innovoinnin lähde, parantaa tasoa uuden aikakauden innovaatioita ja yrittäjyyttä sekä edistää voimakkaasti innovaation ja yrityskulttuuria, kattavia innovointia ja yrittäjyyttä luoda hyvä ilmapiiri. (Science and Technology Agency)
        Lähde: Hefei High-tech Zone Verkkosivu Toimittaja: Small Xi

        http://news.022china.com/2016/08-22/186953_0.html


      • nytlappupitoon

        (Europe will Hefei Han Biotechnology Co = Biohit googlekäännöksenä kiinan kielestä), google käännös:

        Hefei High-tech Zone breaking achievement in the Fifth China Innovation and Entrepreneurship Competition

        Coastal high-tech network: www.022china.com time: 2016-08-22 12:56:56

        Coastal high-tech network news August 18 afternoon, the two-day Fifth China Innovation and Entrepreneurship Competition in Hefei, Anhui Conference finals ended broadcasting center, working committee member, deputy director of Lvzhang Fu invited to attend the final award ceremony.

        A total of 30 companies in the contest from all over the province and 10 entrepreneurial teams in the finals, Hefei High-tech District, a total of 10 companies qualify, the province accounted for 1/3. After fierce competition, the final group game companies selected a prize, three second prize, third prize 6, Hefei, winning all six places belong to Hefei High-tech enterprises in the zone, especially the first prize and two the top two prize belong Hefei High-tech zone, both the quantity and the award-winning award level, are a record of the most brilliant record. Europe will Hefei Han Biotechnology Co. won the first prize, the company is in Hefei High-tech Zone in 2013 the focus of investment enterprises, mainly engaged in the serum of gastric function test kit GastroPanel) products and related equipment R & D, production and sales, to fill the domestic serology stomach gaps.


    • köyhäoletjaköyhäksijäät
    • pätäkkää

      Joko olette valmistuneet Kiinassa 2017 alussa alkaviin kansallisiin seulontoihin?

      2.08.2016:

      ” State aikaisin mahalaukun syövän seulontaa tutkimukset yhteistyöverkosto yhteistyötä keskusten täydessä vauhdissa”

      ” Varhainen mahasyövän seulonta 33 ihmistä löysi syövän tapauksessa korkean riskin potilailla”

      ” potilas kiitti meitä, itse asiassa, ei tarvitse kiittää meitä, kiitos projektin.”

      http://news.siliconeoil.cn/v/125904


      18.08.2016:

      ” Shenzhen Second Kansan sairaalan lääketieteellinen johtaja Guohai Jian sanoi, että tämä uusi testi hyväksynnän jälkeen yksiköiden, odotetaan ennen kevätjuhla ensi vuonna virallisesti käyttöön.”

      http://www.chinadaily.com.cn/interface/toutiaonew/1020961/2016-08-18/cd_26520804.html

      • tietäväinen

        Ollaan valmistauduttu all in periaatteella. Tässä tarkempi aikataulu 2017 Kiinassa (oma arvio): meneillään olevat pilotit loppuvat alkuvuodesta 2017. Tehdas valmistuu(validioinnit menossa) kesään 2017 mennessä. Jos ajattelisi että Kiinassa puretaan pilottien tuloksia ja hienosäädetään vermeitä noin puolisen vuotta, niin aikalailla suunnilleen tasan vuoden kuluttua tiedotetaan Kiinan jatkosta. Täysin epävarmaa on kuitenkin jääkö näistä rahaa eli jääkö juuri mitään rahaa jaettavaksi sijoittajille. Tähän viittaisi vaisu pörssikurssin kehitys/takapakki.


      • Osakemies
        tietäväinen kirjoitti:

        Ollaan valmistauduttu all in periaatteella. Tässä tarkempi aikataulu 2017 Kiinassa (oma arvio): meneillään olevat pilotit loppuvat alkuvuodesta 2017. Tehdas valmistuu(validioinnit menossa) kesään 2017 mennessä. Jos ajattelisi että Kiinassa puretaan pilottien tuloksia ja hienosäädetään vermeitä noin puolisen vuotta, niin aikalailla suunnilleen tasan vuoden kuluttua tiedotetaan Kiinan jatkosta. Täysin epävarmaa on kuitenkin jääkö näistä rahaa eli jääkö juuri mitään rahaa jaettavaksi sijoittajille. Tähän viittaisi vaisu pörssikurssin kehitys/takapakki.

        Sulla on aikataulut vähän liian negatiiviset sillä viimeksi elokuussa kerrottiin edelleen tehtaan validiointien olevan valmis 2016 loppuun mennessä. Kiinan pilottien pitäisi olla myös tänä vuonna paketissa.


      • tietäväinen

        Sen mitä olen mukana ollut omistaja (3,5 vuotta) niin olen oppinut että Biohit puhuu aina liian optimisesti aikatauluistaan. Aina menee enemmän aikaa enkä usko Kiinankaan tekevän poikkeusta. Tästä ero yhtiön taholta ilmoitettuun jonka sinä tuot esille. Lisäksi erittäin ison miinuksen yhtiön johdon sanomisiin aiheutti alkuvuodesta 2013 annettu tulosohjeistus jossa yhtiö odotti voitollista tulosta loppuvuodesta -13 tai alkuvuodesta -14. Mihin ihmeeseen tämä perustui ja mitä siinä oli takana, koska eihän tuolloin ollut juuri missään tuotteita saatavilla ja myynnin mahdollistavat tuoterekisteröinnit aivan alussa eri maissa ja Kiinan tehtaasta ei tiedetty mitään! No Kiina tiedettiin mutta 3v otti rekisteröinti. No pianhan tämä ohjeistus kumottiin mutta vahinko oli jo tapahtunut. Jokohan tämä "rikos" olisi vanhentunut ja voitaisiin reilusti kertoa että tarkoitus oli vain saada kurssi ylös jotta tietyt omistajat pääsivät myymään omistuksiaan. Korjatkaa ihmeessä jos em. päättely on väärä, mutta avataan vihdoinkin tämä 3,5 vuotta vanha mysteeri.


    • Osakemies

      Kiinassa vaan on tuon yhteisyrityksen pomo puhunut tästä vuodesta ja nuo pilotitkin on Kiinan terveysviranomaisten projekteja eikä Biohitin.

      • tietäväinen

        Hyvä, lähdetään tästä että nyt kiinalaiset pistää töpinäksi ja homman ripeästi liikkeelle. Biohit on toimittanut testaussysteemit ja Kiinalaiset toteuttaa paikallisesti. Ensi vuosi on todella mielenkiintoinen.


    • pätäkkää

      Miettikääpä tykönänne sitä, että Biohitin toimilla Kiinassa on Kiinan teollisuus- ja kauppaministeriön ja terveysministeriön täysi tuki. Kaikki panokset on ladattu testiseulonnan ja alkavan kansalaisten seulontaohjelman läpiviemiseksi.

      Luetelkaa muita firmoja jotka ovat tässä asemassa. kun ollaan astumassa Kiinan markkinoille. Niinpä.
      Miettikää mikä määrä tuolla on populaa ja sitä, että valtio maksaa.

    • Anrus

      Hyvin nousussa viime aikoina Biohit. 10 EUR ylitys ennen 2016 loppua. Kannattaa ostaa lisää maanantaina ettei jää junasta.
      Kiinan markkinat ovat uskomattoman suuret. Sekä Gastropanel että Shubang myy kuin häkä.

    • Osakemies

      Shubangia myyvä Grandpharma arvioi muuten sijoittajapuhelussaan tavoitteena olevan 5-10 miljardian juanin vuosimyynnin.

    • jabadabaav

      Eurooppa tulee Han biotekniikka (Hefei) Co, Ltd. Yhtiön muut viestit
      Eurooppa Han biotekniikka (Hefei) Co, Ltd on yhdessä perustama Suomen EU toimii Kiinan Han Group, yritys sijaitsee Hefei, Anhui Wangjiang Road, National High-tech innovaatio Industrial Park, pääasiassa tutkimus- ja kehitysvaiheessa lääkinnällisen laitteen , tuotanto ja markkinointi (luokka, toisen luokan lääketieteellinen laite tuotteet). Stage on muodostunut mittakaavassa myynti tärkeimpien tuotteiden G-17 ja muut 3 serotyyppien vatsaan entsyymi-immunologinen määritys kit ( GastroPanel® ). Kemiluminesenssi-pohjaisia ​​alustoja ja jatkuva Poct seerumin mahan toiminta reagenssit ja laitteet tuotteen rekisteröinti nopea havaitseminen alustan muodostavat myyntiä. Yrityksen työntekijät yli sata ihmistä, mukaan lukien tuotekehitysinsinööriä 28 nimiä tohtorin 8 , maisteriksi 10 henkilöä. Toiminta-ala on noin 6000 neliötä tuotanto-ala on 3500 neliömetriä, T & K-alue 1000 neliömetriä. Se on 1700 neliöjalkaa clean room, ja suuri määrä tutkimuksen ja tuotantolaitteet. Joukko ydinosaamiseen ja kansainvälisten ja kotimaisten patenttien, ydin teknisen henkilöstön pääasiassa Kiinan tiedeakatemia, National Key Laboratory, Kiina University of Science and Technology.
      Tällä hetkellä yritys markkinoi pääpaino seerumin ja mahalaukun toiminta detektointireagenssia (lähinnä havaita indikaattorit gastriini 17 , pepsinogeeni), tekniikka keksi Suomen EU aikoo Han ryhmä, jossa kotimaisia ​​ja kansainvälisiä patentteja, täyttää meidän vatsaan avoin sekki toimintoa voidaan käyttää seulontaan ja diagnosointiin varhaisen mahalaukun vatsaan, laaja markkina-näkymiä. Samalla perusteella riippumaton innovaatioita, tutkimusta ja kehitystä Poct loisteputki immuunikromatografisen nopea kemiluminesenssiosoitusta alustan ja internet. Tämän tekniikan tulevaisuuden hanke voitaisiin toteuttaa havaita satoja lajeja, pohjimmiltaan tarpeita kärkikolmikkoon kansanterveyden laitosten ja ensimarkkinat.
      Yhtiön nykyisten liiketoiminta koko 28 maakuntien, joka kattaa maan 500 enemmän kuin kolme hoitolaitosten ja suuret lääkäriasemat.
      2015 lähtien, Teknologian Support Program, tiede varhaisen mahasyöpä seulontoihin terveys ja suunnittelu komissio, General Logistics osasto terveysministeriön ja ​​tukivat aikaisin mahalaukun syövän seulontaohjelma jonka Kiina on aloittanut Health Promotion Foundation on meidän vatsaan Tutkittaessa seerumin koska ainoa nimetty tuotteita ja teknologiahankkeisiin kirjoittaa ohjelmia edistää maan. 2016 nojalla seerumin mahalaukun toimintotestit hanke voitti viidennen China Innovation ja yrittäjyyden Contest Anhui pääsarjassa.

      http://jobs.zhaopin.com/594481026250145.htm

    • Anrus

      Ja osakekurssi jatkaa nousuaan!

      • bhjkb

        Suunta on jatkossa sitten tämä. Vielä pieniä tankkauksia syksyn mittaan tilanteen niin salliessa.

        Nautitaan nyt. Hommat alkaa realisoitumaan.


    • Anrus

      Asetaldehydi julistetaan pikkuhiljaa lainsuojattomaksi (Kauppalehden keskustelu) Kaikki sataa Biohitin laariin.
      Pienestä noususta huolimatta osake on edelleen käsittämättömän edullinen.

    • odottavanaikaonpitkä

      Joulua kohti mennään ja kunnon jytkytystä odotellaan. 2016 loppuvuosi voisi olla sellainen mukava jytkyttelyn alkupiste.

    • Anrus

      Kiinassa taitaa olla kilpailua seulontapuolella, toivottavasti Hitillä riittää rahkeet. Vaikka oli yksi kolmesta suuresta vatsasypäseulonnan tarjoajasta, pullat olisivat hyvin uunissa. Tuskin kuitenkaan ensi vuonna rahoja näkyy osinkojen muodossa seulonnoista!

    • Cristerl

      On Biohillla hyvä mahdollisuudet Kiinassa. Serkku on työmaalla Chengdussa (miljoonaa asukas). On kuullut siellä puhuttavan Gastropanelista.

      • Osakemies

        Chengussa sijaitsee muuten Kiinan suurin sairaala.


    • tietäväinen

      Aijai kun on taas raskas myyntilaita ja ostolaita kumisee tyhjyyttään. Mutta toivossa hyvä elää, jospa se siitä vielä muuksi muuttuu. Meneehän ne vuodet näinkin, odottamalla Biohitin läpimurtoa : )

      • nainonjoo

        Turha niitä laitoja on tuijotella. Sitäpaitsi sisäpiiri vain lisää osakkeitaan ja ainoat jotka myy ovat pienomistajat yleisessä pörssilaskussa.


    • Anrus

      Nyt on Biohitillä hyvä pöhinä päällä. Kiinalaiset sijoittajat ovat kiinnostuneet!

      • Osakemies

        Olisi kiva saada lähdettäkin näille jutuillesi?


    • tietäväinen

      Ei kuitenkaan sen vertaa kiinnosta että olisi halua ostaa Biohitin osakkeita. Eli joo laita vaan lähteitä juttuihisi, ettei ihan meni pelleilyksi tämäkin palsta.

    • Anrus

      Vihje: Wang Shaojun

      • Osakemies

        "Kiinan valtion pääomasijoitusyhtiön BCI:n pääjohtaja Wang Shaojun kertoi uudesta kasvurahastosta Suomen työ- ja elinkeinoministeriön tiloissa maanantaina."

        Onhan tuo tuttu uutinen. Mistään en löytänyt viitteitä että ovat kiinnostuneet juuri Biohitistä.


    • tietäväinen

      Mikä oli perjantain 21.10.16 päätöstaso? Minulle näyttää Nordea salkussa perjantain viimeiseksi kaupaksi 5.11 EUR. Tuli mieleen, että tuleeko maanantaina negari ja ennakoivat jo sen vaikutusta kurssiin? Kauppalehti näyttää perjantain päätökseksi 5.85 EUR.

      Laitetaan tällekin palstalle Biohitin TJ:n twitter-viestin linkki. Vaikka viikonlopuksi mietittävää tuleeko tuosta mitään tuloutettavaa meille Biohit-sikoittajille.

      http://www.youlum.com.tw/product_info.php?c_1=5&c_2=12&no=7

      • Osakemies

        Pistit väärän linkin sillä Semi ei tuota ole twiittaillut.

        Tämä on oikea, kuvaa siis Biohit Kiinan tuotantolaitokselta:
        https://t.co/hkvGqa70qB


    • tietäväinen

      Kiitos kun korjasit, eipä vääristellä Semin sanomisia. Tuotantolinjat lienee kohtuullisen valmiit. Nyt jännitetään tuleeko linjoille käyttöä ja erityisesti mihin hintaan.

    • niinkaunanan

      Tehdas valmis tuotanton.

      nyt saa HUUTAAA !! jytky jytky jytky

      2017 voi alkaavielä lisäksi massa seulonnat, ou my god !

    • Helikobakteeri

      Jytkyt lähestyy, koska Biohit ei tule Sijoitusmessuille Pasilaan turhan takia ke 30.11. On varmaan jotain myönteistä kerrottavaa.. Tapahtuma on Slushin kanssa yhdessä.

      • Osakemies

        Eihän osakeyhtiöt voi mitään tietoja pantata ja sitten läväyttää jossain tapahtumassa julki. 20:n minuutin esitys eli ei mitään ihmeellistä ole tulossa, vain esittäytyvät kuten aika moni muukin firma.

        2017 ne isommat tapahtumat tulee vasta ja tästä on 'syyttäminen' sitä että kiinalaiset päätti tutkimusta laajentaa.


    • rikasko

      Ketjun aloittaja, Nimimerkki Brzuch: Voisit päivittää palstaa ja kysäistä sukulaismieheltä miten Biohit:n businekset nyt menee hänen mielestään, vuoden loppu lähestyy. Itse en valitettavasti näe syytä päivittää omaa näkemystäni 20.7.2016 valoisammaksi. Mutta jos jollain olisi enempi tietoa niin palsta ottaa vastaan.

      • hyvatulee

      • rikasko

        Kiitos. Tuon mukaan loppuvuosi tappiolla. Joku voi tulkita toisin. Ei sanaakaan niistä kymmenistä maista joissa rekisteröinnit ja jakeluasiat ovat kunnossa, ilmeisesti BIOHITn tuotteille ei kuitenkaan löydy mainittavampaa kysyntää. Odotellaan rauhassa.


    • Brzuch

      Taisi olla ennusteeni loppuvuoden tuloksesta yltiöpositiivinen. Mitään konkreettista myynnin kasvusta ei ole vielä näkynyt. Esimerkkinä tämä r-kioski kamppanja; ei vaikuta lupaavalta. Tuntuu että kokeillaan kaikenlaisia myyntitapoja, ikävä kyllä on sekin mahdollisuus että tuotteissa on vikaa tai ei vain löydä kysyntää.
      Olen ostanut osakkeita syksyn mittaan, mutta ikävä kyllä joudun myymään ne alkuviikosta kun tuli rahantarve. Pienellä tappiolla juodun myymään ikävä kyllä.
      En usko että ostan heti lisää.

      • rikasko

        Kylmää ajatella, että BIOHIT on ulkoistanut tulevaisuutensa Kiinan kommunistisen puolueen käsiin. Se joko aloittaa seulonnat tai sitten ei. Kielteisellä päätöksellä mielestäni erittäin negatiivinen vaikutus yhtiön tulevaisuuteen.


      • Osakemies

        Sitten koko Gastropanelin voi haudata jos seulonta ei ala Kiinassa. Maassa on vatsasyöpää viidenneksi eniten maailmassa henkeä kohden. Oma tehdas maassa jossa työvoima edullista. Siihen päälle vielä yhtenäistetty Gastropanel joka on nopeampi ja halvempi suorittaa.


    • ootanjoululahjaa

      Sieltähän pitäisi tulla 12/16 tutkimustuloksia ym. julki useampikin kappale.
      Ainakin krapula, migreeni...mitä siellä nyt olikaan? Onko tuleva viikko jytkyviikko?

      • Osakemies

        Krapulatutkimus oli Helsingin yliopiston, mistä vedit aikataulun?

        Sama koskee migreeniä ja klusteripäänsärkyä. Valmistuu kuin valmistuu, ainakin vuoden myöhässä jo.


    • Jasminer

      Tuskin tutkimuksen enää tämän vuoden puolella valmistuvat. Joskun Biohitin kohdalla tuloksia ei tutkimuksista tule lainkaan, oletettavasti ne eivät ole olleet suotuisia.
      Vaikea on kuvitella että Biohit pystyy muutaman kymmenen hengen tutkimusryhmällä ja minimaalisella bubjetilla kehittämään apua migreeniin tai tupakanvierotukseen, johon eivät isot lääkeyhtiöt kykene.

      • juujuuj

        Vaikea kuvitella, että pieni kunisaapaspaja pystyy tekemään puhelimen jolla vallataan maailma. Eihän siihen isotkaan kykene. Kopioivat sitten Nokian innovaatioita.

        Tutjimusta voi tehdä halvallakin, jos ei tarvitse ulkoistaa tutkimusta muiden tehtäväksi.


      • Huuhaahuhaa

        Sulla varmaan muutama esimerkki milloin Hitti ei julkaissut tutkimustuloksia?
        Hitti ei yritä keksiä helpotusta mihreeniin tai tupakoinnin lopetukseen, Acetium on jo keksitty! Nykyisillä tutkimuksilla yritetään vain selittää lääkäreille ja muille että ei tarvitse kärsiä migreenistä, ja tupakanpoltostakin voi päästä eroon edullisesti ilman Psyko oireita!


    • odotellaan

      Vaikuttaa siltä että vain odotus merkittävästä tiedotteesta vielä tämän vuoden puolella pitää tämän hädin tuskin paikallaan nyt. Jo 8000 kpl olisi nyt tarjolla hintaan 5.90 tai alle. Varmaa lienee on, että jos Semi & kumppanit pysyvät hiljaa niin vuosi uusi vuosi alkaa apeissa tunnelmissa.

      • Osakemies

        Minäkin olen päässyt nyt maistamaan tätä Biohitin bravuuria eli kaikki myöhästyy ja aikataulut paukkuu. Brasiliassa piti alkaa 2015 aikana suolistosyöpäseulonta, eipä ole näkynyt. Tutkimustakin Colonviewillä on nyt tehty KAKSI JA PUOLI VUOTTA! Tutkittavia oli kuitenkin vain 500. Tokihan maassa ollut poliittista kriisiä toisen perään joten voi tuo päätöksenteko olla hidasta. Piti senkin valmistua 'loppuvuonna'. Päivät käymässä vähiin.

        Migreeni on toinen 'kiinnostava' tapaus. Se tiedetään että helmikuussa 2015 oli jo puolet tarvituista tutkimukseen rekrytty ja tutkimusjakso kestää vain kolme kuukautta. Clinicaltrials sivun mukaan elokuussa olisi pitänyt päättyä. Missä tulokset viipyy?

        Kaikenkaikkiaan v*tutus ja turhautuneisuus tulee tekstistäni läpi, koska rahaa täällä ollaan loppujen lopuksi tekemässä ja yhtään euroa en ole tienannut. Erittäin houkuttelevia sijoitusmahdollisuuksia on mennyt sivu suun ja kun katsoo niitä kursseja nyt niin Biohitin pitäisi nousta tuonne 25 euron tienoille jotta pääsisin samanlaisiin voittoihin.

        Vaikka onhan se mukavaa että henkiä pelastetaan Kiinassa Gastropanelilla, mutta vielä se ei ole minun laskujani maksanut.


      • odotellaan

        No nyt malttia vaan vaikka harmittaa tämä hitaus minuakin. Olen myös pitänyt rahani tässä kohta puoleen 4 vuotta erittäin heikolla menestyksellä, tappiolla nytkin tonnikaupalla (kalliilla kun olen ostanut), mutta olen valmis odottamaan. Ainoa toivo mielestäni on tuo Kiinan onnistuminen, en laita paljoakaan painoa tässä vaiheessa noihin tutkimuksiin. Se että asiat kestää pidempään kuin Biohit on ilmoittanut, johtuu mielestäni Biohitistä riippumattomista syistä joille se ei voi mitään. Mielestäni on pieni yllätysjokeri olemassa josko GP myisi ilman seulontapäätöstä niissä maakunnissa joissa hintapäätös on jo olemassa. Olihan näitä toistakymmentä aluetta ainakin.


    • Osakemies

      Kiinan yhteisyrityksen johtaja ennustaa tälle vuodelle 100 miljoonan yuanin myyntiä(13.5 miljoonaa euroa) ja ensi vuonna pitäisi testien olla käytössä tuhansissa sairaaloissa.

      Kauppalehden ketjussa detaljit ja lähde(uutislähetyksen haastattelu)

    • Jahnsson

      Ennusteet on Aina ennusteita. Toinen asia on se tuleeko voittoa ja minä vuonna nämä mahdollisesti saadaan tulostettua Suomeen.

      • Osakemies

        Haastattelu tehtiin 26.joulukuuta joten kuvittelisin 6 päivää ennen vuoden vaihtumista tehdyn ennusteen pitävän hyvin paikkansa :)


    • osinkojavainootellen

      Veikkaavat n. 15 000 000€ liikevaihtoa vuodelle 2016.
      Saapa nähdä... joko kohta lähtee.

      • huijaritk

        Onko Kauppalehden Hitti-keskusteluun liittynyt Osake-Onni sama kuin Para/PSSn?
        Aina uusi nimimerkki ja sama aloitus: en oli vuosiin seurannut palstaa... silti tietää parin viestin kuluttua koko firman historian.

        Ihme porukkaa.


    • Jahnsson

      Ensivuoden toiveet liittynevät seulontahaaveisiin. Jos niitä tehdään (ei todennäköistä), varmaan valitaan jokin globaali ja vakaa toimija. GP ja Biohitin mahdollisuuksiin ei uskota.

      • Osakemies

        Niin kuka ei usko? Milläs ne testaa kun GP läpipatentoitu?


      • noonnonon

        Vähän koomista, että esittävät väitteitä aivan mutu pohjalta.


    • Jahnsson

      Biohitillä saattaa olla mahdollisuuksia saada voittoa Genetic Analysis yrityksen tuotteilla, Biohit omistaa tästä Norjalaisyrityksestä 18%. Ikävä kyllä siihenkin menee aikaa, tuskin tämän vuosikymmenen puolella vielä.
      Gastropaneliin en usko. Luin juuri vuosikertomuksia vuodesta 1999. Jokaisessa on mainintaa GP:stä ja sen suurista mahdollisuuksista. On lapsellista kuvitella että se löisi läpi nyt. Isojen lääketehtaiden osaaminen ja intressit ovat jo menneet ohi kauan sitten, vaikka lääkekehitys onkin konservatiivista.

    • Jahnsson
      • Osakemies

        Brasiliasta BH puhui viimeksi puolivuotiskatsauksessa jossa arvioitiin tutkimuksen valmistuvan tämän vuoden lopussa. Eli kohta pitäisi kuulua.

        Ei suuret "lääketehtaat" ole vielä mitään GP:tä parempaa ja halvempaa menetelmää kehittäneet, toki tutkitaan kasvainmerkkiaineita ja sellaisia mutta niiden käyttöönotto on vielä kaukana.

        Et ottanut huomioon tai tiennyt sitä, että Kiinassa on paikallinen käypähoitosuositus ollut GP:n käytölle vuodesta 2014?


      • Jahnsson

        Katselin myös Tekes ja EU tukihakemuksia, ei näkynyt Biohitin nimeä. Tutkimuksien laatu ei yllä sille tasolle jota vaaditaan. Tehdään omia ja toivotaan että osakekurssi pysyy näiden voimasta ylhäällä. Kohta tukeudutaan osakeantiin, kun käteisvarat loppuu?


      • hupiukkooot

        Kato mitä Paracelcus/PSSN? Menikö hyvin Biotiessä?

        PS. Tutustu edes yhtiöön äläkä vänkää mutulla.

        PPS. Tutkimustulokset kertovat muuta kuin mitä sinä toivot.


    • Jahnsson

      Yhteisyritys Kiinassa on siis pian myös historiaa, taitaa olla koko firma. Viimeinen ns. Kuolleen kissan pomppu tänään. Jos tämä firma olisi Turusta lähtöisin, olisi jo pörssi me arvokkain. Sääli että kävi näin, mutta odotettavaa.

      • katkeraaon

        Ai kuinka niin?

        "Osakepääoman alentamisen yhteydessä Biohit Oyj on solminut Biohit HealthCare (Hefei) Co. Ltd:n kanssa lisenssi- ja jakelusopimuksen, jonka myötä Biohit HealthCare (Hefei) Co. Ltd saa oikeudet valmistaa ja myydä GastroPanel®-tuotetta Kiinassa, Macaossa ja Hong Kongissa sekä käyttää Biohit Oyj:n tavaramerkkejä. Vastineeksi oikeuksista Biohit Oyj saa lisenssimaksun, joka lasketaan Biohit HealthCare (Hefei) Co. Ltd:n GastroPanel®-tuotteiden nettomyynnistä sopimuksen voimassaolon ajan. Biohit Oyj myy jakelusopimuksen mukaisesti yksinoikeudella Biohit HealthCare (Hefei) Co. Ltd:lle myös GastroPanel®-tuotteiden valmistukseen vaadittavat raaka-aineet. Lisenssi- ja jakelusopimus on voimassa vähintään 15 vuotta."

        Eikö tuo ole vähän kuin Coca Cola, lisenssimaksuja tulee vaikka firmalla ei omia tehtaita juurikaan/lainkaan?

        Biohit pitää itsellään merkkiainelitkujen valmistuksen joita testeissä tarvitaan.

        Semi Korpelan mukaan(jo kauan sitten kerrottu asia) lisensointi on Biohitin tuleva ansaintamalli.
        Nyt rakennettiin verkosto kiinalaisten kanssa ja nyt on hyvä ottaa lisenssimaksut tilille ja meille osakkaille osingot.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3810
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      78
      2017
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      544
      1617
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1288
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1087
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1018
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      898
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      873
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      798
    Aihe