Näin unta siitä
kuinka olisi voinut olla,
kuinka olisin jäänyt luoksesi,
sohvallesi sinä yönä.
Ja kuinka olisin aamuyöstä
herännyt siihen, että hiivit
hiljaa viereeni, kuiskaten
'mua paleltaa' ja livahtaisit
peiton alle vartaloani vasten.
Olisit siinä, aivan kiinni minussa
ja minä tuskin uskaltaisin hengittää
sinun huumaavaa tuoksuasi.
Tuntisin sinun värisevän ja kietoisin käteni
tiukemmin ympärillesi ja sinä
asettaisit kätesi omaani,
sormet lomittain ja kuiskaisit
'Näin on hyvä'.
Minä kuuntelisin hengitystäsi,
hengittäisin sinun tuoksuasi
ja kuumottava ihoni imisi
ihosi kylmyyden,
aina sieluuni saakka.
Siellä on tilaa,
rakkauden ikiroudassa,
Jumalten hautuumaalla,
kuolematonten hautalehdoissa.
En nukkuisi enää,
en tahtoisi hetkenkään katoavan,
sillä tietäisin että aamun tullen,
et olisi vieressäni enää,
karkaisit sylistäni uuteen aamuun
kuin perhonen lapsen kädestä.
Katselisin pyrähtelyäsi aamun
toimissa ja toivoisin, että saisin
katsella sitä kaikki elämäni aamut.
En jäänyt sohvallesi yöksi tuolloin,
koska olisit ollut liian kaukana vuoteessasi ja liian lähellä vieressäni,
peiton alla, ihollani.
Olisi ollut liian tuskallista
olla siinä aivan lähellä
ja silti liian kaukana,
kokonaan toisessa maailmassa,
tuskallisen tietoisena siitä,
ettei se koskaan toteutuisi.
Siksi lähdin silloin, ja siksi herään
aamuisin yksin,
autioihin päiviin,
kylmästä väristen.
Ja silti toivoisin,
että kaikki elämäni
yöt ja aamut
saisin valvoa untasi,
lämmittää sinua,
ja sen vuoksi palella
tuoksuusi heräten.
kuinka olisi voinut olla,
kuinka olisin jäänyt luoksesi,
sohvallesi sinä yönä.
Ja kuinka olisin aamuyöstä
herännyt siihen, että hiivit
hiljaa viereeni, kuiskaten
'mua paleltaa' ja livahtaisit
peiton alle vartaloani vasten.
Olisit siinä, aivan kiinni minussa
ja minä tuskin uskaltaisin hengittää
sinun huumaavaa tuoksuasi.
Tuntisin sinun värisevän ja kietoisin käteni
tiukemmin ympärillesi ja sinä
asettaisit kätesi omaani,
sormet lomittain ja kuiskaisit
'Näin on hyvä'.
Minä kuuntelisin hengitystäsi,
hengittäisin sinun tuoksuasi
ja kuumottava ihoni imisi
ihosi kylmyyden,
aina sieluuni saakka.
Siellä on tilaa,
rakkauden ikiroudassa,
Jumalten hautuumaalla,
kuolematonten hautalehdoissa.
En nukkuisi enää,
en tahtoisi hetkenkään katoavan,
sillä tietäisin että aamun tullen,
et olisi vieressäni enää,
karkaisit sylistäni uuteen aamuun
kuin perhonen lapsen kädestä.
Katselisin pyrähtelyäsi aamun
toimissa ja toivoisin, että saisin
katsella sitä kaikki elämäni aamut.
En jäänyt sohvallesi yöksi tuolloin,
koska olisit ollut liian kaukana vuoteessasi ja liian lähellä vieressäni,
peiton alla, ihollani.
Olisi ollut liian tuskallista
olla siinä aivan lähellä
ja silti liian kaukana,
kokonaan toisessa maailmassa,
tuskallisen tietoisena siitä,
ettei se koskaan toteutuisi.
Siksi lähdin silloin, ja siksi herään
aamuisin yksin,
autioihin päiviin,
kylmästä väristen.
Ja silti toivoisin,
että kaikki elämäni
yöt ja aamut
saisin valvoa untasi,
lämmittää sinua,
ja sen vuoksi palella
tuoksuusi heräten.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämän laitat kustannustoimittajallesi, alkuun pane runokokoelmasi. Pidin kovasti.
Oi oi, voi näitä palstalaatikkokirjailijoita....ihan oma talent show täällä toisinaan. Miksi, voi miksi et laita tätä sille kohteellesi suoraan?!?
Täyttymätön rakkaus, tuo suuren runouden alkulähde..
Ehkä on parempi kaivata ja kärvistellä friend zonella, kuin karkottaa tiehensä. Mieluummin ystävä, kuin pelkkä tuttu lopun ikää.