Teitkö oikaisupyynnön pääsykokeesta? Jäikö pisteet paljon vajaaksi sisäänpääsystä ja millä perusteilla oikaisun teit? Itsellä jäin 2,5 pistettä vajaaksi ja neljää lähdin oikaisulla hakemaan, sillä ihan selvästi minulla oli jäänyt pisteittä moni vastaus jonka kuitenkin mallivastausten perusteella pitäisi olla oikein. Saa nähdä miten käy! Mitenkähän pian näistä yleensä tulee vastaukset?
Oikaisupyynnöt
turbis
181113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tein oikaisupyynnön kolmesta tehtävästä. Jäi 1 piste vajaaksi sisäänpääsystä... Mun mielestä niillä on 1kk aikaa käsitellä oikaisupyynnöt, jolloin tieto pitäisi tulla viimestään viikkoa ennen kun koulu alkaa.
Tein viime vuonna oikasun kun jäin puolen p päähän. Tulokset tuli vajaa viikko ennen koulun alkua, eikä lisäpisteitä herunut vaikka selkeästi oli jäänyt pisteitä antamatta. Tänä vuonna onneksi pääsin sisään kirkkaasti. Toivottavasti pääsette oikasulla!
Oikaisupyyntöjen ratkaisut tulevat yleensä elokuun puolivälissä aikaisintaan. Hyvin harvoin ratkaisu on myönteinen.
Hakijoilla näyttää toisinaan olevan vastauksistaan aika eri käsitys kuin mitä niissä kuitenkaan on ulkopuolisen silmissä. Hakijoilla, siis juuri niillä hakijoilla, joiden pisteet eivät riitä sisäänpääsyyn, kun ei ole sitä kompetenssia pisteittää vastauksiaan. Mutta yrittää saa ja se on hyvä.
Oikaisupyynnön laatiminen pääsykokeesta on juristin alku...
Oikeasti kyseenalaisten kohtien kanssa suosittelen tekemään myös valituksen Hallinto-oikeuteen mikäli sisäänpääsy jää tosi vähästä kiinni eikä tiedekunta hyväksy oikaisuvaatimusta.
Monta tuttua päässyt tällätavoin sisään, hallintokäsittelyssä kun pisteet tulkinnanvaraisissa tilanteissa tulee antaa melkeen poikkeuksetta hakijan hyväksi.
Vai että monta tuttua! Hallinto-oikeuksissa hyväksyttyjä valituksia ei ole edes yhtä joka vuosi, niin tuttavapiirisi on valikoitunut melko erikoisesti. Taikka sitten taidat olla melkoinen provoilija.
Valittaa kuitenkin kannattaa, mutta valitusta ei kannata sen lähettämisen jälkeen märehtiä, koska se mitä todennäköisimmin tulee hylättynä takaisin.
Paljon kavereita ? :)
Itse tein ja pisteen siis tarttisin. Sain apua myös valmennuskurssin opettajalta ja hän ainakin totesi että perustelut ovat hyvät. Silti odotusarvo on ettei pääse mut ainaki on vielä mahikset!
Tei oikaisupyynnön valmennuskurssin opettajan avustuksella. Yhden pisteen tarvitsisin. Vähintään neljää lisäpistettä lähdettiin hakemaan. Toivoa vielä on,vaikka henkisesti on varautunut myös siihen,ettei pääse!
Paljonko maksoit? Millainen oli opettajan asiaan liittyvä koulutus ja kokemus?
Itse olisin käyttänyt asianajajaa tai jotain dosettia.
Mielestäni kaikkien korkeintaan yhden pisteen päähän jääneiden kannattaa aina valittaa, mutta esimerkiksi kolmen tai useamman pisteen uupuessa valittaminen on erittäin usein turhaa.
Milloinkohan oikaisupyyntöjen vastaukset tulevat? Onko kellään kokemusta edellisiltä vuosilta?
Vuonna 2015 ilmoitettiin 13.8..ensiks soitettiin niille, joilla meni läpi ja sitten loput..
Soitin tiedekuntaan heinäkuun alussa ja sieltä vaan sanottiin, että oikaisupyyntöjen käsittely alkaa heti kun kesälomat loppuu mutta ei annettu sen kummempaa aikataulua.
Oikaisupyynnöllä sainnyhden pisteen lisää ja pääsin sisään tiedekuntaan!
Mihin kaupunkiin? Miten tieto tuli ja milloin?
Onnea, Saul!
Rolloon oli ainakin yks tuttu päässy oikasulla. Ite venailen Helsingin päätöstä ku pisteen päähän jäin... Toivottavasti tulee ens viikolla ja mielellään alkupuolella nii loppuu tää iänikuinen odottelu.