Hirveä meteli

Tulimme juuri perheen kanssa kesk. klo 13.50 tänne Yyteri sanoille. Ennen paikka oli ihanan rauhallinen, lähinnä meren kohina ja tuuli. Nyt paikka on täynnä rytkyttävää melusaastetta. Taitaa olla syyllinen uusi baari meren rannalla.

Olemme täällä kilometrin päässä YyterBeach nudistirannan läheisyydessä, mutta metakka jumputtaa tänne asti todella häiritsevästi.

Sääli noita jotka ovat lähempänä kylpylää.
3164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

(En tarkoita Rentolaa)
Aiheellinen "valitus".
Meren kohina on teke hyvää mielelle. Harvoin missään enääkuulee luonnon ääniä.

Äänestä

Viime sunnuntaina olin perheen kanssa Yyterissä. Tarkoitus oli mennä uimaan porukalla. No ei sitten tarvinnut mennä. Rannan olivat vallanneet parikymmentä liitovarjosekopäätä jotka vetelivät koko rannan leveydellä. Ja ihan matalaan asti. Tuntui tosi tyhmältä kun tälläisille tekstiiliurheilijoille on varattu lähes puoli rantaa käyttöön ja silti tullaan pullistelemaan vesirajan tuntumaan myös rahvaan kansan puolelle.

Äänestä
  • Onneksi se oli vain tilapäinen häiriö.
    Pitäisi silti osata ottaa muutkin huomioon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Helena_perheineen kirjoitti:

Tulimme juuri perheen kanssa kesk. klo 13.50 tänne Yyteri sanoille. Ennen paikka oli ihanan rauhallinen, lähinnä meren kohina ja tuuli. Nyt paikka on täynnä rytkyttävää melusaastetta. Taitaa olla syyllinen uusi baari meren rannalla.

Olemme täällä kilometrin päässä YyterBeach nudistirannan läheisyydessä, mutta metakka jumputtaa tänne asti todella häiritsevästi.

Sääli noita jotka ovat lähempänä kylpylää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu