Skodien pölykapselit

Tutkimusten mukaan Skoda-autoissa käytetään vielä nykypäivänä runsaasti pölykapseleita. Tämä menneiltä vuosikymmeniltä peräisin oleva jäänne on toki skodan vanhahtavan imagon mukainen, mutta mielestäni todella tökerö. Skodien pölykapseleita on irtoillut ajossa ja ne muodostavat yhden vaaran lisää muiden irto-osoien lisäksi muille teiden käyttäjille.
38359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Kyllä näin on! Minulle lensi jotakin skodasta ja ikkunaan tuli jälki. Piti käydä paikkauttamassa se, ettei leviä skodatauti pidemmälle. Korjaaja lupasi, että saa peitettyä itä-auton osien jäljet ikkunasta. Naurettiinhan me, kun kerroin että skodasta taas joku osa tippui. Ensikerralla pusken sen skodan ojaan, jos jotakin poliittista itäosaa lentää taas ikkunaan. Vedän vielä lättyyn kuskia.

Äänestä

Taitaa tämäkin alotus olla alun perin Toyotasta. Ja vielä ihan itsellesi vastasit kun ei kukaan muu vastannut...

1Äänestä

On se kummaa kun aluvanteita saa nykyään murolaatikoista mutta Skoodiin se on joku lisävaruste. Kai se kun ei ollut alunperin Neuvoostoliittolaisten keksintö vaikuttaa tähän asiaan.

Äänestä

Kyykkypaska suorittanut tutkimuksen tutkimalla peilillä sukuelintään.

1Äänestä

Käynnistysveivi. Pölykapseli. Kattoantenni. Kuttaperkkaistuin. Kovamuovisisustus. Öljytikku .
---> Skeida, siinä se on !

Äänestä
  • Huolestuneena pengoin Ocun läpikotaisin. En löytänyt kyseisiä lisävarusteita.
    Lienet sotkenut Naurispurnukan ja Skodan.

    1Äänestä

  • Ovipahvit, kansipahvi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ovipahvit, kansipahvi...

    Öjytikku, konepellin tikku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Öjytikku, konepellin tikku.

    Jäykkä taka-akseli! Se on hirveää römpötystä ja pompottelua.

    Äänestä

  • Koliveeta kirjoitti:

    Huolestuneena pengoin Ocun läpikotaisin. En löytänyt kyseisiä lisävarusteita.
    Lienet sotkenut Naurispurnukan ja Skodan.

    Nuo kaikki mainitut varusteet on esiintynyt Skodan autoissa. Käynnistysveivikin kuului aikoinaan Skodan varusteisiin, sillä Skoda on yli sata vuotta vanha automerkki. Noista varusteista on jäljellä nykyisissä Skodissa öljytikku. Peltivanteiden yhteydessä tulee ne pölykapselit, mutta ne peltivanteet pitää erikseen tilata.

    Äänestä

voi ei, onko tämä totta? pölykapselit, en todellakaan harrasta.

Äänestä
  • Maalaisten tunnusmerkki kun aluvanteet hömpötystä ja auto manuaali ilmastoinnilla ja väriksi valkoinen tai punainen ettei mitään turhia väri lisiä kun himoittuun vetokoukkuun on budjetti.

    Äänestä

Ehkä kannattaa olla vastaamatta kriitikkotrollille . Hänen aloituksensa kuivuvat vähin äänin. Olisi mielenkiintoista seurata tuota kehitystä!

Äänestä
  • Ehkä kannattaa olla huomioimatta skodafanaatikko-trollia. Hänen viestinsä kuivuu samalla kun hän itse vetää kuivia skodassaan. Olisi mielenkiintoista seurata tuota kehitystä!

    Äänestä

Miksi Skodassa pitää olla pölykapselit? Mihin se pöly pyörissä menee? Pölysuoja pitäisi olla jakopäässä joita tieltä pöllyävä Octo-murske rikkoo kuin näkkileipää.

Äänestä
  • Pölykapselit keräävät skodasta irtoavan itäpölyn, ettei se leviä muualle. Tavallaan virussuodatin. Sisätiloihin usein puskee ne pölyt. Siksi on mittarit ja kojelaudat pölyä täynnä ja kosteus tarttuu pölyyn. Se on sitten vielä homekoppi.

    Äänestä

  • Pölykapseleita tarvitaan siksi että ne ruosteiset peltivanteet ei paistaisi niin härskisti ihmisten silmiin.

    Äänestä

57000 ajettu 3 vuotta vanha Skoda octavia, josta viimeisen viikon aikana pudonnut lähinnä Länsiväylän varteen jo 2 pölykapselia. Ensimmäiset 2 vuotta OK, mutta tänä päivänä lyhyen takuun jälkeen ongelmat alkoivat.

Äänestä
  • Active-mallin Ocu teräsvanteilla?

    Se samma, mihin ostit varusteita kymppitonnilla, mutta silti ei pärjää Toyotalle, saati viisi tonnia halvemmalla myytävälle Style Oculle?

    Äänestä

  • Eikös tuossa mallissa irtoa moottorikin. Joku kertoi että citymarketin pihassa oli tippunut moottori kesken ajon.

    Äänestä

Upean loisto länsiautoni pohjaan kopsahti jotain ja kun katsoin peilistä niin ihka-aito Skeidasen pölykapselihan se siinä. Lapsiakin nauratti kun skoota oli just tehnyt edessämme uparit. Siellä tietty joku random kääkkänä meni hakemaan pölykapseliaan. Luultavasti itäautossa kävi äänekäs harmistunut nasaali kääkätys....

Äänestä

Totta. Meidänkin Skodassa on jopa 11kpl.

Äänestä

Jotain hienoa sentään saa skoodaankin, kromatut pölykapselit.

Äänestä

Skodaan laitetaan jälkijunassa samoja varusteita joita Audissa oli joskus 8 vuotta sitten. Aivan kuten Dacia on Renaultin vanhentunutta tekniikkaa, Skoda on Audin ja VW:n.

Sad but true.

Äänestä

Kyllä koora on kovan poijjaan autuu. Kateelliset rollit täällä yrittääphi pilata menestyijä mainehe.

T. Skoda Make

Äänestä

Elikkä eikös eikös Skodassa on sellane pitkä piiska radion antennina? Oikeissa länsiautoissa noita ei ole ollut tällä vuosituhannella, mutta Skoda vaan jatkaa. Sopii varmaan ruoskaksi tuo piiskaantenni, kun hevonen laitetaan hinaamaan Skodaa pajalle...

Äänestä

Törkeä Skoda ja törkeät pölykapselit, jäykkä taka-akseli, piiska-antenni, meltorautainen konepellin keppi, peltivanteet, kaikki itäauton ominaisuudet löytyy vielä vuonna 2020!!

Äänestä
  • Minulla oli ennen skoda ja kärsin ummetuksesta, nyt on luotettava Toyota ja ................. lentää kuin varpusparvi.

    Äänestä

Ihan sama, ei se auto niillä ns. "alumiinivanteilla" parane, niitä voi sitten halutessaan ostella nettikaupoista pilkkahintaan, verrattuna maahantuojan hintoihin, eli ei ne autosta huonompaa tee.

Äänestä

"toki skodan vanhahtavan imagon mukainen" onko toi hankinnan peruste?, rahalla saa mitä vaan.

Äänestä
  • Kommunistit haluaisivat 40-luvun T-34 panssarin Luokkasotaa varten, mutta joutuvat tyytymään skeidaan Skodaan.

    Äänestä

Sellaiset olisivat hienot, joissa lukisi Biltema sinisellä.

Äänestä

Eikös pölykapselit ole vain erikoisvarustelluissa huippumalleissa kuten RS-rölliskodissa?
Muiden mallien metallivanteet lienee paljaana niin että näyttävät vararengaspyöriltä tai nettikaupasta ostetuilta halpisrenkailta jotka tulee valmiiksi asennettuna meltorautavanteilla.

Äänestä
  • Venäjällä varastetaan kaikki mikä irti saadaan, mitä halvemmalta näyttää sen parempi...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä varastetaan kaikki mikä irti saadaan, mitä halvemmalta näyttää sen parempi...

    Skoda tunnetaan politrukin irvistysmaskista ja peltivanteista huolimatta Venäjällä itäautojen eliittinä. Yksi parhaista itäautovaihtoehdoista Suomessakin niille jotka yhä kaihoavat takaisin itäblokin aikoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Skoda tunnetaan politrukin irvistysmaskista ja peltivanteista huolimatta Venäjällä itäautojen eliittinä. Yksi parhaista itäautovaihtoehdoista Suomessakin niille jotka yhä kaihoavat takaisin itäblokin aikoja.

    No, kuka nyt mitäkin haluaa arvostaa. Kärpäset tykkäävät paskasta, jos tätä "analogiaa" tarkoitat... :-D

    Äänestä

Pölykapselit kannattaa ottaa taiven suolakeleillä peltivanteiden päältä pois. Muuten on sekä vanteet että jarrut umpiruosteessa niinkuin mun vanhassa Tojossa! Tero

Äänestä
  • Kuule mitä skodisti puhuu! Toyotan halventaminen ja henkilöön meneminen alkaa heti, kun kerrotaan faktat Skodasta, tuosta inhottavasta itäkipasta ja sen saastaisista käyttäjistä, skodisteista. Niin se vain on. Fakta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyykkyvirta kirjoitti:

Tutkimusten mukaan Skoda-autoissa käytetään vielä nykypäivänä runsaasti pölykapseleita. Tämä menneiltä vuosikymmeniltä peräisin oleva jäänne on toki skodan vanhahtavan imagon mukainen, mutta mielestäni todella tökerö. Skodien pölykapseleita on irtoillut ajossa ja ne muodostavat yhden vaaran lisää muiden irto-osoien lisäksi muille teiden käyttäjille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu