NAISET KAUPAN..!!

sä1

Uutiset | Kotimaan uutiset

Tällaista prostituutio on Suomessa: "Halvalla saa, kun on huonot ajat"

Tänään klo 20:37

Prostituution voi jakaa Suomessa selkeästi kahteen osaan: seksiä myydään sekä kaduilla että netin kautta asunnoissa tai hotelleissa

.Suomessa käy vuosittain tuhansia prostituoituja. Joukossa on sekä naisia, miehiä että transsukupuolisia.

Seksin hinta laskee, jos ajat ovat huonot. Tällä hetkellä puolen tunnin ”paketin” voi saada noin 60 eurolla.

Seksityöläiset tulevat usein Itä-Euroopasta, Afrikasta ja Aasian maista.

Joukossa on myös suomalaisia.Huono taloudellinen tilanne vaikuttaa prostituutioon.

Silloin myös seksin hinta tulee alaspäin. PASI LIESIMAA

Arvioiden mukaan Suomessa kävisi vuosittain noin 8 000 prostituoitua.

Tarkkaa lukua on vaikea määrittää, sillä moni seksityöläinen ei ole Suomessa koko aikaa.

Monella on kotimaa ja perhe muualla Euroopassa, esimerkiksi Italiassa tai Espanjassa.

Suomessa käydään vain töissä, muutamia viikkoja tai kuukausia kerrallaan.–

 Ala on ollut jo useamman vuoden ajan todella liikkuva,

ihmiset liikkuvat maasta ja kaupungista toiseen, toteaa seksityöläisten etuja ajavan Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen.Pro-tukipisteen asiakkaana käy vuosittain pari tuhatta prostituoitua.

Suurin osa on naisia: tukipisteen noin 10 000 vuosittaisesta kontaktista noin 5 prosenttia on miesprostituoituja ja 2 prosenttia transsukupuolisia prostituoituja.– 

Suomessa prostituutiota pidetään perinteisesti naisten alana.

Miehiä ja transsukupuolisia on varmasti enemmän kuin tiedämme, Kauppinen toteaa.

Kerran viikossa

Seksistä maksetut hinnat ovat tulleet viime vuosina alaspäin

.Poliisin arvion mukaan netin kautta hankittu seksiseura ilman erikoisuuksia maksaa Suomessa tällä hetkellä noin 80–120 euroa puolelta tunnilta.

Kadulta ostettuna hinta voi olla kalliimpi.

Jos tapaamiseen kuuluu joitain erikoisuuksia, hinta on korkeampi.–

 Halvalla saa, kun on huonot ajat.

Puoli tuntia voi saada jopa 60 eurolla, sanoo Helsingin poliisin rikosylikomisario Kenneth Eriksson.

Eriksson on seurannut pitkään Suomen ja varsinkin Helsingin prostituution kehittymistä.

Monille seksityöläisille on vuosien varrella kehittynyt selkeitä vakioasiakkaita.– 

Se tuo heille jo perusrahan, kun vakioasiakkaat käyvät kerran viikossa. Kaikki muu on kermaa päälle,

Eriksson sanoo.Suomessa eniten prostituoituja on Helsingissä.

Netti-ilmoituksien määrästä päätellen

Helsingissä työskentelee koko ajan noin 200–300 seksityöläistä.

Suositun nettisivuston mukaan prostituoituja on kuitenkin tarjolla lähes koko Suomessa, aina Imatralta Tornioon asti.

Useita kansallisuuksia

Katuprostituutio on selkeästi nettiprostituutiota pienempi bisnes.

Esimerkiksi Helsingissä vain noin parikymmentä seksityöntekijää on töissä kadulla.

Muualla Suomessa katuprostituutiosta tehdään havaintoja harvoin.

Kadulla työskentelevät naiset ovat pääasiassa virolaisia, venäläisiä ja afrikkalaisia.

Loput ovat itä-eurooppalaisia, kotoisin esimerkiksi Romaniasta, Unkarista, Puolasta ja Tshekistä.

Netistä asiakkaita etsivät ovat usein lähtöisin Itä-Euroopasta ja Thaimaasta.

Miesprostituoitujen joukossa kansalaisuuksia on useita. Transsukupuolisia seksityöläisiä Helsingissä on esimerkiksi Malesiasta ja Etelä-Amerikasta

.Suomalaiset prostituoidut tarjoavat palveluitaan lähinnä nettisivustojen kautta.

Kantasuomalaisia on Erikssonin mukaan alalla ”jonkin verran”

.– Välillä on näitä opiskelutyttöjä, jotka tienaavat rahaa tällä toiminnalla, Eriksson sanoo esimerkkinä.

Ulkomailta käsin

Erikssonin mukaan varsinainen paritus on muuttunut Suomessa EU-aikana.

Toimintaa johdetaan ulkomailta käsin, eikä niin sanottuja prostituoituja vahtivia ”kaappi-Igoreita” enää ole

. Läheskään kaikilla Suomeen tulevilla prostituoiduilla ei ole enää parittajaa.– 

Tänä päivänä toiminta on aika vahvasti sellaista, että joku järjestää asunnot, tekee netti-ilmoitukset ja vastaa puhelimeen.

Moni tulee tällaisen firman alaisuudessa Suomeen,

mutta irrottautuu siitä, kun huomaa pärjäävänsä ilmankin.

Firmat ottavat yleensä joitain kymmeniä prosentteja prostituoidun maksuista,

Eriksson selittää.Poikkeuksia kuitenkin on.

Eriksson kertoo esimerkiksi romanialaisten ”erikoisuuden” olevan se, että

poikaystävä parittaa tyttöystäväänsä.–

 Meidän mielestämme tämä on paritusta,

heidän mielestään taas normaalia toimintaa.

SUVI-TUULIA NYKÄNEN

[email protected]

19

381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sä1

      Nyt ei kannata MAAHANMUUTTAJAN raiskata..!! Ja maksaa jossakin tapauksessa 22000€ sakkoja..

      KUN NYT SAA HALVALLA..!!

      • sä1

        Turun hovioikeus tuomitsi 19-vuotiaan Deek Isse Hassanin törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä neljän vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.Turun hovioikeus kovensi puolella vuodella tuomiota törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut Hassanin neljän vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.Rikoksissa oli avunantajana 17-vuotias nuori mies. Hänet oli aiemmin tuomittu nuorena henkilönä tehdystä avunannosta edellä mainituista rikoksista yhden vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.Törkeä raiskaus tapahtui kesällä 2015.19-vuotiaan tuomion korottamista kuudella kuukaudella oikeus perusteli syyksi luettujen tekojen keskinäisellä yhteydellä ja sillä, että tapauksiin liittyi kostamista tytölletämän aiemmin tekemän rikosilmoituksen vuoksi. Sekin oli lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi mies tuomittiin oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta, joka oli tapahtunut ennen raiskaustaMiehet määrättiin myös maksamaan uhrille 22 000 euroa korvauksia.Kumpikin miehistä kiisti syytteet sekä vaati, että syytteet hylätään.Asia on käsitelty käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa asianomistajan pyynnöstä ilman yleisöä, koska asian käsittelyyn liittyy erityisen arkaluontoisia tytön yksityiselämään liittyviä seikkoja.Samalla perusteella asianomistajan henkilöllisyys, asiakirjat ja oikeuden ratkaisu lopputulosta lukuun ottamatta on julistettu salaisiksi.Hovioikeuden tuomiosta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.KommentoiIlmianna

      • VÄÄRÄ.PALSTA
        sä1 kirjoitti:

        Milloin Turku on alkanut kuulua Harjavaltaan.

      • sä1
        VÄÄRÄ.PALSTA kirjoitti:

        Milloin Turku on alkanut kuulua Harjavaltaan.

        Milloin suomi on alkanut kuulua Harjavaltaan.

        alistaa nyt naista. Ja maksaa 22000€ mistä mahtaa maahanmuuttaja saada rahat kokoon..:)
        Taitaa nuorelta naiselta jäädä rahat saamatta..! Kulttuuri nyt on naisia ALISTAVA..

      • sä1
        sä1 kirjoitti:

        alistaa nyt naista. Ja maksaa 22000€ mistä mahtaa maahanmuuttaja saada rahat kokoon..:)
        Taitaa nuorelta naiselta jäädä rahat saamatta..! Kulttuuri nyt on naisia ALISTAVA..

        Vaikka olis halvalla saanut. Oli pakko ALISTAA NAISTA.!!!

      • ethänoletosissasi
        sä1 kirjoitti:

        Vaikka olis halvalla saanut. Oli pakko ALISTAA NAISTA.!!!

        Seksin myyminenkö ei ole sinusta naista alistavaa? Ihan nautinnostako ajattelit että palveluitaan myyvät?

      • sä1
        ethänoletosissasi kirjoitti:

        Seksin myyminenkö ei ole sinusta naista alistavaa? Ihan nautinnostako ajattelit että palveluitaan myyvät?

        Seksin myyminen on työtä. ..!!

      • Hankikoulutusjameetöihin
        sä1 kirjoitti:

        Seksin myyminen on työtä. ..!!

        Vähänpä ymmärrät......

      • työntekijä
        Hankikoulutusjameetöihin kirjoitti:

        Vähänpä ymmärrät......

        Eikö se ole työtä..! Ja päälle vielä työmarkkinatuki päälle.. jos on paperiton niin silloin se taitaa olla pakko myydä..

      • kysynpävaa
        sä1 kirjoitti:

        Milloin suomi on alkanut kuulua Harjavaltaan.

        Milloin tämä on lakannut mielestäsi olevan Harjavallan palsta?

      • työntekijä
        kysynpävaa kirjoitti:

        Milloin tämä on lakannut mielestäsi olevan Harjavallan palsta?

        Taas siellä joku kapeakatseinen huutelee.. :)

    • qeuj

      Tässä vuosien aikana olen saanut selville että oli venäläisiä 200e kerta ja nyt suomi nuoria 50e .
      Henkilökohtaisesti en koskaan maksullistya ja SÄÄLI , IHMISKOHTALOJA.

      Lue Johanneksen evankeliumi...

    • patruunalervo

      Olisko ketään tarjolla...voisin hmm...

    • Sulo_Vilen

      Olisko hieman alle 50v. miehelle nuorempaa naista tarjolla Joensuusta?
      ps.Emmi ei saa tietää tästä.

      • Hankikoulutusjameetöihin

        Väärä palsta, tää on Harjavalta-palsta. Nää ei tiedä edes ilman googlee missä Joensuu on.

    • fdegthgffrrr

      Harjavallassa saa ilmaseks. Holvista löytyy lihaa!

    • viiskymppiälaaki

      Ei kyllä kannata omaa akkaa laittaa jos noin halavalla saa. Huorat ei mäkätä. Olisko Kuopion seudulla kotirouvia jotka haluaisi lisäbisnestä?

      • jsla

        Iisalmessa on ainakin kaksi.
        Kemissä on yksi, jolta saa ilmaiseksi.(voi olla tauti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe