Poliisia ei valvota ja mopo karkaa lapasesta

Tällä hetkellä helsingin huumepoliisin entistä pomoa Jari Aarniota epäillään noin 30:stä eri rikoksesta. Viimeisimmät epäilyt ovat siitä että Aarnio on yrittänyt lavastaa syyttömän rikokseen syylliseksi.
13171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

yksipuolinen toiminta puhuttaa..

Äänestä

Voiteluaineet ovat pursunneet yli äyräisen, varmaan jo vuonna 2006, Porissa päin.

Äänestä

Kaikki valvoo Aarniota. Kun yhtä poliisia valvotaan miehissä, se kompensoi muiden poliisien valvomattomuuden.

Äänestä
  • Tuon varaan Aarniovastaiset ovat laskelmoineet. Muut poliisit voivat jatkaa rötöstelyään kunhan Aarniota valvotaan.

    Äänestä

Joutsenlahti ja aarnio molemmat komisaareita ja molemmat epäilty syyttömien linnaan joutumisesta. nyt on kansan herättävä samoin oikeusoppineitten ei savu ilman tulta ja on syytä epäillä moisen rikollisuuden olevan maan tavan mukaista ja asioista perillä olevat tämän tietävät.

Äänestä

Kun on virka asema niin silloin voi tehdä luonteensa mukaisesti ihan mitä vain seurauksia kun ei ole lainkaan ja seurausten tuntuva puute on juuri se asia mikä tulee pikimiten saattaa tuntuvaksi.

Äänestä

On tuo kauheeta peliä ja komisaariot on tuollaisia roistoja hyi helevetti.

Äänestä

Tässä lienee kyse Dino-tapauksesta. Sekö oli se viimeinen niitti jolla Aarnio sidottiin tynnyreihin?

Äänestä
  • Aarnio vielä viittii valitella tuomioista. Suorittaisi vain. Toimisi linnanherrana. Tarumainen Jari. Ei vaan kuitenkaan luotu profiili kestänyt loppuun asti. Aina sama asento jokaisessa haastattelussa.
    Katsokaa pään asento, ja kuinka kädet on.
    Huomatkaa silmien lasittunut katse puhuessa.

    Oli sitten vastapuolella toimittaja tai nakki ja ketku.

    On Jarska vuosien saatossa saanut helvetisti rahaa rikollisilta sulkeakseen silmänsä.
    Jokainen tajuaa että sitä on paljon jemmattuna.

    Miten Aarnion alainen oli niin hönö ettei nähnyt mikä on miehiään? Ja miten Runebergin tie vie HPL? Eikö ollut KRP entinen mies.

    Äänestä

  • ustelu kirjoitti:

    Aarnio vielä viittii valitella tuomioista. Suorittaisi vain. Toimisi linnanherrana. Tarumainen Jari. Ei vaan kuitenkaan luotu profiili kestänyt loppuun asti. Aina sama asento jokaisessa haastattelussa.

    Ustelu analysoi kuin käärme, "silmien lasittunut katse" , joopajoo.

    Äänestä

  • ustelu kirjoitti:

    Aarnio vielä viittii valitella tuomioista. Suorittaisi vain. Toimisi linnanherrana. Tarumainen Jari. Ei vaan kuitenkaan luotu profiili kestänyt loppuun asti. Aina sama asento jokaisessa haastattelussa.
    Katsokaa pään asento, ja kuinka kädet on.
    Huomatkaa silmien lasittunut katse puhuessa.

    Oli sitten vastapuolella toimittaja tai nakki ja ketku.

    On Jarska vuosien saatossa saanut helvetisti rahaa rikollisilta sulkeakseen silmänsä.
    Jokainen tajuaa että sitä on paljon jemmattuna.

    Miten Aarnion alainen oli niin hönö ettei nähnyt mikä on miehiään? Ja miten Runebergin tie vie HPL? Eikö ollut KRP entinen mies.

    Aarnion VELVOLLISUUS on valittaa tuomiosta, koska oikeussaleissa VALEHTELU on ongelma. Kuuluu järjestäytyneen rikollisuuden suitsimiskeinoihin.

    Äänestä

  • vera.stanhope kirjoitti:

    Aarnion VELVOLLISUUS on valittaa tuomiosta, koska oikeussaleissa VALEHTELU on ongelma. Kuuluu järjestäytyneen rikollisuuden suitsimiskeinoihin.

    Niinpä, aarnio ja aarnion kolleegat ovat rutinoituneita oikeudessa valehtelijoita. Sehän on poliisissa maan tapa. Siksi varmaan aarniokin moista jankuttaa. Ihan oikein, että aarniokin saa tuntea saman mitä itse on harjoittanut. Mutta aarnion syyttömyyteen en silti usko. Rosvo mikä rosvo.

    Äänestä

  • aarnioonrosvo kirjoitti:

    Kuka Aarniota syyttömäksi väittää? Mutta valehteleminen oikeudessa, maan tapa, vaatii muutakin kun yhden miehen syntipukkistatusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Palkittu-Poliisimies kirjoitti:

Tällä hetkellä helsingin huumepoliisin entistä pomoa Jari Aarniota epäillään noin 30:stä eri rikoksesta. Viimeisimmät epäilyt ovat siitä että Aarnio on yrittänyt lavastaa syyttömän rikokseen syylliseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu