Onko kukaan teistä uudelleen synnyttäjistä joutunut päätymään sektioon ihan puhtaan synnytyspelon vuoksi?Kuulisin mielelläni kokemuksista,esim kuinka hoitohenkilökunta suhtautui,tuntuiko sinusta itsestä päätös miltä ja kuinka itse sektio ja toipuminen sujui jne.Itselläni on aika synnytyksen suunnitteluun kahden vkon kuluttua ja vaikka lääkäritkin suosittelivat leikkausta pelkopolilla(kävin jo aiemmin ja olin sektiota vastaan,nyt ääni kellossa muuttunut kun 7 vkoa l.a.n..)pelottaa että mitäs jos eivät jostainsyystä suostukkaan leikkaamaan.Olen 2 lasta synnyttänyt ja pelkoni on todellista,eli synnytykset ovat olleet erittäin vaikeita.
"Pelkosektiosta"
Pirjo pelokas..
11605
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ihan kuin minulla aikanaan! Kaksi synnytystä takana ja viimeisin niistä oli miltei 5 kg!
Ensimmäistä tein kolme vuorokautta... imukupilla lopuksi vetivät lapsen... Toinen oli pikasynnytys, repeilin sain hirveät ulkoiset peräpukamat ponnistaessani ja pelko jäyti kolmatta odottaessani. Terveydenhoitaja naureskeli että kyl se sieltä tulee! Mutta minä vaadin sektiota...
Tiesin, että arpi jää ja paranee hitaammin kui alatiesynnytyksessä, mutta silti tahdoin sektion!
Jouduin käymään oikeen psykologilla selittelemässä miksi haluan sektion.
Ja hän sitten kait puolsi asiaa...
Sain sektion ja kolmas lapsi syntyi vaaleaihoisena eikä punaisena ja mustelmilla. Hän oli kaunis vauva jo heti synnyttyään. Samalla lääkäri poisti pahannäköisen umpisuoleni ja teki putkien katkaisun pyynnöstäni, eli kolme asiaa yhdellä kerralla.
Haava paranee loppujen lopuksi pian. Synnyttänyt äiti omaa aimon ripauksen todellista elämänvoimaa, sillä hänellä on pienokainen hoidettavanaan...
Minä ainakaan en kadu sektiovaatimustani!
Tiesin itse koko ajan leikkauspöydällä, mitä tapahtuu, vaikka olinkin puudutettuna ja leikkaus ei näkynyt. Se ei satu. Se on suorastaan ihmeellinen kokemus.
Tällä palstalla on useampaankin otteeseen ollut keskusteluja aiheesta synnytyspelko. Synnytysvaihtoehtoja (sektio/alatie), kivunlievitystä ja toipumista on vatvottu ees taas. Yks juttu joka jää taka-alalle joka keskustelussa on aina et MITÄ synnytyksessä pelätään? Useimpia meistä lähestyvä synnytys ainakin jännittää mutta mitä mielessä liikkuu silloin kun oikein todella pelottaa?
Minua pelottaa myös lähestyvä synnytys ihan pelkän kivun vuoksi, ilmeisesti minulla on niin alhainen kipukynnys tjtn. Kummallakaan aikaisemmalla kerralla en saanut pyynnöistäni huolimatta epiduraalia, hoettiin vaan koko ajan että lääkäri tulee pian, lääkäri tulee pian ja kun lääkäri sitten tuntien tuskistelun jälkeen tuli, tyly vastaus oli että ei ehdi enää antaa mitään.
Molemmilla kerroilla ainoa kipulääke oli ilokaasu josta ei minun mielestäni hirveästi apua ollut. Esikoista tehdessäni ponnistusvaihe kesti 2,5 tuntia, ja se ilmeisestikin jätti suurimmaksi osaksi tämän synnytyspelon, se oli pahin asia koko hommassa. Ja molemmilla kerroilla minulle on annettu myös oksitosiinitippa supistusten voimistamiseksi, ja se kuulemma tekee supistuksista huomattavasti kivuliaampia ja lähes tauottomia. Vaikea sanoa kun en ole kokenut ns. "luonnollisia" supistuksia.
Kaikesta huolimatta haluan synnyttää alakautta, sektiota en ole sen enempää harkinnut.
Lähdin molempiin synnytyksiin ilosin mielin,enkä ole koskaan ollut mielestäni erityisen kipuherkkä.Omalla kohdallani synnytykset olivat todella kivuliaita,eivätkä kummassakaan puudutukset kerenneet ajallaan.Molemmista repesin pahasti välilihan leikkauksista huolimatta,tikkejä ihan tajuton määrä joten paraneminen oli tuskallista ja kesti kauan.Molemmista tuli myös erittäin pahat peräpukamat.Synnytykset menivät kipujen vuoksi hämärän rajamailla..esim ponnistuksen tarve tuli toisessa synnytyksessä 6 tuntia ennen kuin sai ponnistaa.Lisäksi käynnistyksissä supistukset tulevat ilman taukoja ja itselläni lisäksi pitkät ponnistusvaiheet molemmista,joten jo ihan vauvankin kannalta pelottaa että meneekö kaikki hyvin.
Ensimmäistä odottelen, joten mitään kokemuksia asiasta ei ole, pelkoja kylläkin. Pelot voi jaotella kahteen pääluokkaan: ne, jotka ovat todella vaarallisia, mutta harvinaisempia asioita ja ne, jotka todennäköisesti tapahtuvat joka tapauksessa.
Jälkimmäisistä pelkään kipua ja erityisesti repeämistä/leikkaamista/ompelua. Pelkään kontrollin menetystä, uupumusta ja sitä, että minuun suhtaudutaan vain vauvan "pakkauksena". Pelkään, että kokemus ei ole positiivinen, vaan että koen synnytyksen jälkeen oloni raiskatuksi ja silvotuksi.
Kipu, leikkaaminen/repeäminen/ompelu, kontrollin menettäminen ja voimien loppuminen tapahtuvat varmasti, vaikka synnytys menisi ns. hyvin.
Pelkään myös, että en ehdi saada kivunlievitystä ajoissa tai se ei tehoa tai riitä loppuun asti.
Pelkään, että pelko ja jännittäminen itsessään vaikeuttavat synnytystä, minkä johdosta epäonnistun ja vaarannan sekä itseni että lapseni.
Toisaalta pelkään myös harvinaisempia, mutta vakavampia asioita, kuten sitä, että synnytyksen pitkittyessä tms. johdosta lapsi kärsii hapenpuutteesta ja saa mahdollisesti pysyviä vammoja. Itse pelkään repeäväni niin pahasti, etten koskaan toivu siitä ennalleen tai pysty nauttimana alkuajasta pienen vauvan kanssa.
Suuri toiveeni on, että puolen vuoden päästä, kun vauva on noin kuukauden, sekä minä että vauva ollaan terveitä eikä kummallakaan olisi synnytyksestä johtuvia fyysisiä tai psyykkisiä vaurioita.
Kuulostaa varmaan todella tyhmältä, mutta näitä olen pyöritellyt mielessäni. Sektiota en ole ajatellut pelon vuoksi pyytää, mutta helpotus olisi, jos se jostain muusta syystä olisi tehtävä. Olen aiemminkin ollut vatsan alueen leikkauksissa, eivätkä ne ole mielestäni ollut kummoisiakaan operaatioita.
"Kipu, leikkaaminen/repeäminen/ompelu, kontrollin menettäminen ja voimien loppuminen tapahtuvat varmasti, vaikka synnytys menisi ns. hyvin."
Minua ovat nämä pelonaiheet aina todella hämmästyttäneet silloin, kun ne esitetään perusteena sektion haluamiselle. Sektiossahan nuo kaikki asiat (voimien lopumista lukuunottamatta) tapahtuvat varmasti. Kipu tosin tulee vasta synnytyksen jälkeen, mutta tulee ja kestää usein kauemmin. Mutta sektiossa sinut leikataan ja olet menettänyt kontrollisi ja toiset päättävät, mitä sinulle tehdään/tapahtuu. Ja aivan varmasti siis sinua leikataan ja ommellaan (eli tulet silvotuksi, kuten eräs toinen asian ilmaisi).
Mutta kätilönä kokemukseni on se, että suurin osa alateitsesynnyttäjistä ei menetä kontrolliaan ja voimat riittävät erittäin hyvin. Läheskään kaikille ei nykyisin tehdä episiotomiaa eli välilihan leikkausta eivätkä he myöskään repeä eikä siis tarvitse ommella. Kivun kokeminen on yksilöllistä, ja suurin osa synnyttäjistä ilmeisesti sitä kokee jollain tavoin. (Minä tosin itse satun kuulumaan siihen vähemmistöön, joka olen synnyttänyt lapseni ilman ensimmäistäkään kivuliaana tuntuvaa supistusta; jouduin kädellä vatsan päältä tunnustelemaan, supistaako).
Vauvalle on hyötyä supistustoiminnasta, se kypsyttää keuhkoja ja auttaa paremmin hengityksen alkuun syntymän jälkeen. Se, että sektiovauvat, joiden äideillä ei ole ollut supistuksia, kun on leikattu sovitusti, usein joutuvat tehotarkkailuun muutamaksi päiväksi syntymän jälkeen, johtuu paljolti tuosta, että keuhkojen toiminta ei ole riittävää ja siksi tulee hengitysongelmia, joita pitää tehostetusti seurata.
Haluaisin vielä tarkentaa, että vaikka em. asioita pelkäänkin, en ole aikonut pyytää sektiota pelon takia.
Sektiota en koe niin kontrolloimattomana tilanteena kuin synnytystä. Totta on, että kontrolli siitä ei ole minulla, mutta asiansa varmasti osaavalla hoitohenkilökunnalla kyllä, ja luotan heidän ammattitaitoonsa. Suunniteltu sektio on kuulemma rauhallinen ja miellyttävä tapahtuma.
Leikkaamisesta ja ompelusta vielä sen verran, että en pelkää niitä leikkauksen yhteydessä. Sektiossa leikkausalue on taatusti kunnolla puudutettu leikkauksen ja ompelun ajan. Synnytyksessä näin ei välttämättä ole. Voin vain kuvitella, kuinka kauhealta tuntuu välilihan leikkaus, repeäminen ja ompelu ilman kunnollisia puudutteita. Tämä on täysin mahdollista. Kenenkään ei varmaankaan tulisi mieleenkään luonnonmukaisuuden nimissä ryhtyä tekemään mitään muuta silpomista ruumille ilman puudutteita.
"Sektiota en koe niin kontrolloimattomana tilanteena kuin synnytystä. Totta on, että kontrolli siitä ei ole minulla, mutta asiansa varmasti osaavalla hoitohenkilökunnalla kyllä, ja luotan heidän ammattitaitoonsa."
Eivätkö kätilöt mielestäsi ole osaavaa henkilökuntaa? Vai miksi leikkaussalihenkilökunnalla oleva kontrolli olisi parempaa/toimivampaa kuin synnytyssalin henkilökunnalla oleva silloin, kun se ei ole sinulla itselläsi?
"Sektiossa leikkausalue on taatusti kunnolla puudutettu leikkauksen ja ompelun ajan. Synnytyksessä näin ei välttämättä ole."
Tunnen kohtuullisen monta naista, jotka valittavat sitä, että sektiossa puudutus alkoi kunnolla toimia vasta sitten, kun lapsi oli syntynyt. Tosin tietenkin suurimmalla osalla puudutus toimii hyvin koko ajan.
Välilihan leikkaus tai repeäminen eivät suurimmalla osalla synnyttäjistä tunnu miltään, kun lapsen pää painaa ja se aiheuttaa niin venyttyneen tilan välilihaan. Sen sijaan on anteeksiantamaton virhe, jos ompelua varten ei kunnolla puuduteta, kuten täältä saa toisinaan lukea.
Ihan OT: Mitä on silpominen? Korvalehdet renkaita varten lävistetään puuduttamatta; tatuoinnit kaikkialle tehdään puuduttamatta; ainakin joskus vielä tulehtuneen korvan tärykalvon puhkaisu tehdään puuduttamatta. Minusta nuo kaikki ovat silpomista.
Erittäin mielenkiintoisia näkökulmia,kiitos kovasti.Haluaisin kuitenkin vielä ed viitaten muistuttaa,että minulla nimenomaan puudutukset eivät ole auttaneet synnytyksissä,tästä syystä lääkäri ehdotti sektiota nukutuksessa.Eli kohdallani synnytykset ovat olleet aika kovia ilman kivunlievityksiä.Tästä kai pelotkin ovat paisuneet aika kohtuuttomiksi.
Kätilöt ovat kyllä osaavaa henkilökuntaa, mutta eivät voi hallita synnytyksen kulkua sen paremmin kuin minäkään. Sektio puolestaan on kirurgilla hallinnassa, hän voi vaikuttaa mm. sen nopeuteen ja toimenpiteisiin. Alatiesynnytys etenee "itsestään", eikä kukaan pysty kertomaan etukäteen, miten se tulee menee. Sektiot ovat normaalisti ohi puolessa tunnissa, eikä yllätyksiä ole odotettavissa. Voimat loppuu, syke romahtaa, synnytys ei etene, lapsi jää jumiin, napanuora on kaulan ympärillä tai liian lyhyt, lapsen asento on väärä... Nämä liittyvät nimenomaan alatiesynnytyksiin ja ratkaisuna ongelmiin onkin yleensä kiirellinen tai hätäsektio. Ilmeisesti siksi, että silloin lapsi saadaan turvallisesti ja kontrolloidusti maailmaan, kun alatiesynnytyksessä on tullut ikäviä yllätyksiä ja vauva ja/tai äiti on vaarassa.
En usko, että sektioita tehdään missään ilman puudutteita, mutta välilihanleikkauksia kyllä jatkuvasti. Eikä minua yhtään lohduta, että en pysty synnytyksessä erottamaan leikkaus- tai repeämiskipua muista helvetillisistä kivuista.
Ja näistä muista mainintsemisista "silpomisista": jokainen voi harkita, reijittääkö korvansa tai ottaako tatuoinnin, se on ihan oma valinta. Korvien puhkomista en antaisi tehdä itselleni tai lapselleni ilman puudutteita.
Kysymys on lähinnä siitä, että synnytyksessä toimenpiteiden kohteena on minun ruuumiini, eikä silti ole mitään takeita kivunlievityksen saamisesta tai sen tehoamisesta yleensäkään eikä edes sukuelinten silpomisen tai ompelun yhteydessä.
Lukekaa alkuperäinen kysymys,aihehan on muuttunut matkalla ihan muuksi!