lapselle sanottu tiukasti "vanhusten bussista"

Olen hieman hämilläni. Lapseni (5v) kertoi, että oli joku aika sitten kävellyt päiväkodin kanssa ja ohi oli mennyt pieni bussi joka meilläpäin kiertelee pikkukatuja ja ottaa kyytiin ikäihmisiä tai muuten hitaammin liikkuvia. Lapsi oli sanonut, että tuo on "vanhusten bussi". Lastentarhanopettaja oli sen verran tiukasti sanonut: "tuo oli rumasti sanottu!", että lasta oli melkein alkanut itkettää. No nämä on nyt menneen talven lumia eikä olla enää tekemisissä kyseisen open kanssa. Mutta jäin vähän hämilleni, että mitä pahaa tässä oli, että näin ankarasti piti sanoa. (Lapsi siis kertoi tämän nyt vasta kuukausien päästä.) En keksi muuta loukkaavaa kuin tuo "vanhus" sana. Parempi voisi olla ikäihminen tai heikosti liikkuva, vai? Muitakin vastaavia hämmentäviä tapahtumia ollut tämän open kanssa. Tai ehkä en vain tajua! Lapsen mukaan tilanteeseen ei ollut liittynyt mitään lällätystä, ikävällä sävyllä sanomista yms. hänen puoleltaan. Lapsi on erittäin läheinen ikääntyneiden sukulaistemme kanssa eli siltä kantilta en usko, että olisi tarkoituksella sanonut pahasti. Hänen mielestään bussi oli kiinni eli kukaan ei ollut kuullut. Kun mietin sitäkin, jos siinä olisi ollut joku kuulemassa joka itse liikku heikosti ja siksi ope sanonut näin tuimasti.
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


oldiegoldie kirjoitti:

Olen hieman hämilläni. Lapseni (5v) kertoi, että oli joku aika sitten kävellyt päiväkodin kanssa ja ohi oli mennyt pieni bussi joka meilläpäin kiertelee pikkukatuja ja ottaa kyytiin ikäihmisiä tai muuten hitaammin liikkuvia. Lapsi oli sanonut, että tuo on "vanhusten bussi". Lastentarhanopettaja oli sen verran tiukasti sanonut: "tuo oli rumasti sanottu!", että lasta oli melkein alkanut itkettää. No nämä on nyt menneen talven lumia eikä olla enää tekemisissä kyseisen open kanssa. Mutta jäin vähän hämilleni, että mitä pahaa tässä oli, että näin ankarasti piti sanoa. (Lapsi siis kertoi tämän nyt vasta kuukausien päästä.) En keksi muuta loukkaavaa kuin tuo "vanhus" sana. Parempi voisi olla ikäihminen tai heikosti liikkuva, vai? Muitakin vastaavia hämmentäviä tapahtumia ollut tämän open kanssa. Tai ehkä en vain tajua! Lapsen mukaan tilanteeseen ei ollut liittynyt mitään lällätystä, ikävällä sävyllä sanomista yms. hänen puoleltaan. Lapsi on erittäin läheinen ikääntyneiden sukulaistemme kanssa eli siltä kantilta en usko, että olisi tarkoituksella sanonut pahasti. Hänen mielestään bussi oli kiinni eli kukaan ei ollut kuullut. Kun mietin sitäkin, jos siinä olisi ollut joku kuulemassa joka itse liikku heikosti ja siksi ope sanonut näin tuimasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu