Lääkäritkin voivat joskus sanella hiukanepätarkast

ha-ha

Lääkäritkin voivat joskus sanella sairaskertomukseen hiukan epätarkasti...

Ohessa resepti, jonka pyydän ystävällisesti syömään.
Syökää oheinen resepti loppuun, jonka jälkeen poliklinikalle.
Potilas kotiutuu lasikuituisella kipsiholkilla.
Kehotetaan vähentämään alkoholin, tupakan ja kahvin juontia.
Potilas on parantunut hoidosta huolimatta.
Alaraajoissa todetaan 1,5 metrin pituusero.
Lisäksi vasen silmä sanoo, ettei kunnolla näe.
Ulosteen väri erittäin pahanhajuinen.
Kotitilalla tehty sukupuolen vaihdos, joten työt vähenemässä.
Tarvittaessa soittaa puhelimitse.
Kyseessä -87 leikattu munuaiskarsinooma, joka voinut täysin tyydyttävästi.
Käyttää molempia käsineitä.
Otetaan valokopio potilaasta ja annetaan mukaan. Vannotaan nyt olemaan kuulolaitetta käyttämättä aivan tarpeellisissa tilanteissa.
Korvakäytävät avoimet, poistetaan irtokorvat.
Palpoiden voimakas arkuus keskellä rintakehää edessä vasemmalla puolella.
Kaatunut pyörää ulkoiluttaessa.
Potilas lopetetaan kortisoni-annoksella muutaman päivän päästä.
Kirjoitetaan allekkain yhteen riviin.
Potilas mainitsee kysyttäessä myös eturauhasvaivansa. Sanelu loppu.
Kertoo, että korvalehdet saattavat aamulla olla kovin kivuliaat, kun ne nostetaan tyynyltä.
Deporino-nenätipat pään ollessa ylösalaisin x 3.
Juonut kaksi pulloa kirkasta puoleen mieheen.
Oikean korvan käyttö ei ole vasemmalla puolella suositeltavaa
Tulee vasemman pään kyynärpäävamman vuoksi.
Röntgenkuvassa ei. Mielestäni selvä murtuma on.
Samalla sairaalassa ollessa tarkistamme uudelleen lääketason korotetulla annoksella ja harkitsemme korotuksen laittamista leikatun jalan kenkään, jos siitä olisi apua.
Kertoo, että melupaikan työtaso ei ole kovinkaan korkea.
Potilas on voinut puhua normaaliin tapaan oikealla korvalla.
Liikkuu vasemmalla kädellä spontaanisti
Kirjoitettu Duracef-kuuri, koska Staflocilista mennyt sekaisin.
Kyseessä vasemman silmän sisäisen vierasesineen jälkihoito.
Kotona koira, joka aivan normaali.
Tulee kipsin poistoon ja ompeleiden vaihtoon.
Tilataan yhdellä jalalla seisovat lantiokuvat.
Kyseessä siis ainoa silmä, joka kaihileikkaukseen ei mielellään lähde niin kauan kuin toimeen tulee, eikä potilas itsekään tässä vaiheessa ole leikkaukseen halukas.
Kirjoitetaan nyt 15 kertaa fysikaalinen lähete ja n. kuukauden kuluttua potilas tulee vasemman ranteen kanssa kontrolliin.
Rasitettu yhteensä 6 minuutin ajan, jolloin lopetettu lähinnä jalkojen loppumisen ja exhaustion takia.
Potilas saanut lukuisia oireen mukaisia hoitoja, joista ilmeisesti ainoastaan tilapäinen vaiva.
Potilas on tulossa nyt pyörätuolilla Imatran aluesairaalasta.
Varoitellaan hieman raskaammasta työnteosta, lähinnä kuokkiminen, sukelteleminen, sukeltaminen päälleen jne. Olisi syytä jättää laskuista pois. (Potilaan ammatti oli opettaja).
Kontrolli noin kuukauden kuluttua, suojaa veden korvalta.
Huonoa ruokahaluttomuutta ollut koko ajan.
Viime aikoina reilusti käyttänyt, nyt kertoo ettei viime aikoina ole.
Puhelinsoiton perusteella tullut uusi kuhmu päähän.
Potilaan mukaan mitään ei mene sen päähän. Nenänielussa, korvissa ei todettu.
Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa, sitten munaa.
Potilas on turkulainen nuori mies, ei muuta vikaa.
Ainakin 2 pv päässä soinut "Tango kohtalon". Nyt tuskastunut niin soivaan musiikkiin, että yrittänyt itsemurhaa.
44-vuotias aiemmin varsin terve keittiö Koskelan sairaalasta.
Eilen ei muista syöneensä mitään sopivaa.
Aamulla huulet lähteneet laskeutumaan.
Potilas kertoo, että veri ollut punaista jo pari päivää.
Potilas kertoo, että puhe on ollut lässytystä ja kävelee
Kotona kävelee seiniä pitkin.
Kun potilas menee WC:een, joutuu istumaan siellä tunnin, että lähteä pois.
Tänä aamuna potilas mennyt vessaan. Tuolloin tullut kumma tunne että ollut siellä aikaisemminkin.
Kyseessä 78-vuotias nainen, joka tyttären kanssa puhuessa leuat.
Potilas siis eilen kaatunut ja lyönyt vasemman päänsä.
Omatoimisesti noin 10 tuntia sitten pahoinpidelty.
Pärjäilee kotona täysin omatoiminen siivooja kerran viikossa.
Tullut tunne, että pää puolittunut ja lopettanut lääkityksen.
Huumeiden käyttäjä, ei muuta säännöllistä lääkitystä.
Vasen nilkka murtunut pari vuotta sitten, kipsissä.
Lyönyt päänsä ja ottanut siihen 18 kpl 800 mg tabletteja ja Alcometer 2.8 promillea. Päätä särkee yhä.
Tänään havainnut ranteessa kiputilan läimäytettyään kuuroa kissaa.
Talvella ollut uimassa avanteessa.
Valvonut koko yön, ajoittain nukkunut. Nyt päättänyt yrittää vähän pidempää unta ja ottanut 14 kpl kerralla ja alkoa.
Tulosyy: ambulanssilla itsemurhaepäilyn vuoksi.
Viime yönä muutaman tunnin kestänyt jakso, josta ei muista mitään.
Jo vuosikymmeniä ollut kipuja nivelissä, terveysasemalla ei ole käydä ja hakeutuu nyt sairaalaan päivystyksenä.
Tulosyy: Kouristanut eläkkeellä psyykkisistä syistä.
Ottanut 20 tbl antabusta ja viinaa. Hoitajalle kertoo, että tämän koska haluaa ruveta urheilijaksi.
Esitiedot: Katso yst. myös sivut 1-65.
Esitiedot: Potilas ei suostu antamaan.
Tulosyy: Ei ole syönyt 3 viikkoon mitään. Päivässä n 20

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ketä tietää

        Missä ammuttiin pyssyllä.
        Kotka
        66
        6351
      2. Ei tunnu, että välität yhtään

        Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
        Ikävä
        64
        5727
      3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

        Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
        Vimpeli
        133
        4948
      4. Onko kaipaamallasi

        Naisella silikonit 🤔
        Ikävä
        62
        4005
      5. Näytitpä taas niin hyvältä!

        Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
        Tunteet
        14
        3875
      6. Veikeä Satu

        Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
        Ikävä
        36
        3287
      7. Oletko nyt

        Onnellinen mies naisesi kanssa?
        Ikävä
        71
        3073
      8. Rakastatko?

        Ala kertomaan se ja heti
        Ikävä
        63
        2925
      9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

        1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
        Ikävä
        77
        2689
      10. Kosiako meinasit?

        Voi sua rakas ❤️
        Ikävä
        49
        2017
      Aihe