Lapsen uskolla

Mark 10:14 "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä, sillä heidän kaltaisten on Jumalan valtakunta."

Aasian katastrofin yhteydessä joku mainitsi että lapset pelastuivat. Missä menee se raja, milloin lapsen usko katoaa ja omakohtaisen uskon pitäisi alkaa. Voisiko ajatella että lapsenusko on siihen asti kun ensimmäisen kerran tosissaan ajattelee, "onko Jumala olemassa?"

1-vuotias lapsi ei tiedä tästä maailmasta tuon taivaallista, enkä epäile hetkeäkään etteikö hänen paikkansa olisi taivaassa kuoltuaan. Mutta miten on esimerkiksi 10-vuotias lapsi? Onko hänellä vielä lapsen usko? Entä voiko 10-vuotias kieltää uskonsa?
211266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

on, että pienet lapset pääsevät taivaaseen, olipa heidän vanhempansa sitten uskonnollisia tai eivät. Esimerkiksi viisivuotias on täysin riippuvainen vanhemmistaan ja vanhemmat ovat hänen esimerkkinä kaikessa. Joskus sanottu, että 7v on raja, sen jälkeen lapsi on jo syntinen. Kymmenvuotias tavallaan tietää jo oikean ja väärän, tähänkin vaikuttaa hänen vanhempiansa opetukset ja koulussa opitut asiat. Kymmenvuotias on kuitenkin uskonnollisestikin riippuvainen vanhemmistaan, ei hän saa erota vanhempiansa edustamasta uskonnosta eikä vielä tiedä, mikä olisi hänen itsensä mielestä parasta.

Yleensä kaikki lapset elävät hyvin, he eivät tee Raamatussa tuomittuja asioita, kuten humalajuominen, haureus, väkivaltajutut, yms.He elävät lapsina tekemättä sitä pahaa, mitä Raamatussa on synniksi saarnattu. Mielestäni ei kannata liikaa miettiä lasten syntisyyttä ja sitä ovatko he syntisiä, koska kaikki on kuitenkin Jumalan kädessä ja Hän tietää, millä ihmisen synnit ja synnittömyyden mittaa.

Jumala tuomitsee ja on vaaralllista alkaa tuomitsemaan kuka lapsi pääsee taivaaseen ja kuka ei, koska Jumala sen tietää. Eihän se ole lapsen vika, jos hän vanhempiensa vuoksi ajautuu jo pienenä kiroilevaksi ja tottelemattomaksi, jos vanhemmat eivät häntä ohjaa ja opeta. Lapsi on silloin vanhemmistaan riippuvainen ja hän ajattelee, että hänen vanhempansa tekevät oikein. Jos viisivuotiaalle opetetaan kotona, että Jumalaa ei ole, niin eihän kuitenkaan tee itse sitä kieltoa, se vain opetetaan hänelle ja hän ei tiedä silloin, että Jumala onkin olemassa.
Ehkä jollakin muulla on parempi vastaus, mutta itse ajattelen näin.

Äänestä
  • Uskovaisesta kodista aikuisuuteen varttunut on siis paremmassa asemassa kuin pakanakodista lähtenyt, koska on saanut uskosta tietoa jo lapsena. Miksi jumala sallii tällaisen epätasa-arvon?

    Äänestä

  • Kakkula kirjoitti:

    Uskovaisesta kodista aikuisuuteen varttunut on siis paremmassa asemassa kuin pakanakodista lähtenyt, koska on saanut uskosta tietoa jo lapsena. Miksi jumala sallii tällaisen epätasa-arvon?

    mutta onneksi on olemassa uskovaisia, joiden kautta myös ei-uskovainen voi saada elämäänsä uskon Jumalaan.Aikuisena useimpien mielessä alkaa heräämään uskonnolliset asiat ja jo rippikoulussa moni tulee uskoon.Esim. vanhoillislestadiolaisuudesta saa nykyään tietoa, aika moni tuntee ainakin yhden uskovaisen.
    Olen kyllä sitä mieltä, että koulussakin annettu uskonto-opetus on tärkeällä sijalla ja jos lapsi viedään pienenä pyhäkouluun, niin se on tosi hyvä juttu.Monet vanhemmat, jotka eivät ole uskossa tekevät ratkaisut ehkä myös lapsiaan ajatellen.

    Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät..niinhän se sanonta menee.

    Ei hän sallikaan, vaan saarnauttaa evankeliumia kaikille sen uskoville autuudeksi. Käännähän ne kakkulasi oikein päin.

    Äänestä

  • tarjolla kirjoitti:

    Ei hän sallikaan, vaan saarnauttaa evankeliumia kaikille sen uskoville autuudeksi. Käännähän ne kakkulasi oikein päin.

    21 v kun kuulin ensimmäisen kerran vl:stä, entä jos olisin kuollut ennen sitä?

    Äänestä

  • kysymys kirjoitti:

    mutta onneksi on olemassa uskovaisia, joiden kautta myös ei-uskovainen voi saada elämäänsä uskon Jumalaan.Aikuisena useimpien mielessä alkaa heräämään uskonnolliset asiat ja jo rippikoulussa moni tulee uskoon.Esim. vanhoillislestadiolaisuudesta saa nykyään tietoa, aika moni tuntee ainakin yhden uskovaisen.
    Olen kyllä sitä mieltä, että koulussakin annettu uskonto-opetus on tärkeällä sijalla ja jos lapsi viedään pienenä pyhäkouluun, niin se on tosi hyvä juttu.Monet vanhemmat, jotka eivät ole uskossa tekevät ratkaisut ehkä myös lapsiaan ajatellen.

    Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät..niinhän se sanonta menee.

    En todellakaan ollut kuullut lahkostanne ennen, kuin täyti 25, tai jotain. Nyt olen lähes viiskymppinen, enkä ole tavannut yhtään teikäläistä. Taidatte olla kaikki pohjoisessa. Minä asun Turun seudulla, mistä kristinusko on levinnyt koko maahan. Ihan teillekikin.

    Äänestä

Vain Jumala tietää nämä asiat. Mutta sen tiedämme että Taivas on lasten valtakunta.
Jumalan lasten.

Omakohtainen sana on hyvin harhaanjohtava, sillä usko on kokonaan Jumalan lahja, eikä siinä ole koskaan mitään omakohtaista.

Omavanhurskauden harjoittaminen on omakohtaista.

Usko on puolestaan se käasivarsi jolla Jumalan kaikki pelastushyvyydet otetaan vastaan Herran Jeesuksen kautta.

Äänestä
  • kerrotko, kiitos
    :)

    Äänestä

  • Oikea usko ei ole sitä että uskoo Jeesukseen..
    Pirukin uskoi Jeesukseen
    Et sinä niin tule autuaaksi että mellastat vaan täällä ajassa maailman menoissa ja Uskot vain Jeesukseen!!

    Mieti nyt vähän!!

    Äänestä

  • Hiippailia kirjoitti:

    Oikea usko ei ole sitä että uskoo Jeesukseen..
    Pirukin uskoi Jeesukseen
    Et sinä niin tule autuaaksi että mellastat vaan täällä ajassa maailman menoissa ja Uskot vain Jeesukseen!!

    Mieti nyt vähän!!

    **Oikea usko ei ole sitä että uskoo Jeesukseen..**

    oikeasta uskosta?

    Äänestä

  • lisää kirjoitti:

    **Oikea usko ei ole sitä että uskoo Jeesukseen..**

    oikeasta uskosta?

    Raamatun lopussahan lukee ettei siitä saa ottaa mitään pois eikä lisärä siihen mitään... Esim muslimeille jeesus on vain yksi profeetta joten he ottavat raamatusta aika paljon pois...

    Sinä itse taas jos olet tavallinen tämän maailman kristitty... Niin elelet siellä tämän maailman menoissa ja kapakoissa mukana. Se ei ole raamatun mukaista elämää se...

    selittänyt tuota lausetta. mitä on oikea usko, ellei tuota?

    Äänestä

  • riittävästi kirjoitti:

    **Oikea usko ei ole sitä että uskoo Jeesukseen..**

    selittänyt tuota lausetta. mitä on oikea usko, ellei tuota?

    Huomaa että on omavanhuskas. Kaikki pitää selittää niin tarkkaan ja käyttäen oikeita sanamuotoja...Et sinä pelkästään raamattua lukemalla taivaaseen pääse...

    Yritän vääntää rautalangasta...eli ei riitä pelkästään että Uskoo Jeesukseen. Pitää myös elää Raamatun mukaan...

    Äänestä

  • Hiipailia kirjoitti:

    **Huomaa että on omavanhuskas.**

    rehellisesti tunnustit.

    Äänestä

  • kun kirjoitti:

    **Huomaa että on omavanhuskas.**

    rehellisesti tunnustit.

    ...että on älykäs kun tajuaa kaikki... Mitä toinen kirjoittaa..!!

    Äänestä

"Lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta... "

Ei kukaan voi sanoa mitään ikää jolloin enää ei ole lapsenuskoa vaan uskosta on tullut omakohtainen. Ihmiset kehittyy erilain ja toisilla nuo ikuisuuskysymykset tulee eteen aikaisemmin kuin toisilla. Ja ihminen ei koskaan näe toisen ihmisen sydämeen eikä sen vuoksi voi myöskään mennä sanomaan kenellä on sitä lapsen uskoa sydämessä ja kenellä se on loppunut.

Jumala kutsuu jokaista ihmistä luokseen, jokaisella ihmisellä on etsikon aika. Mutta suurin osa ihmisistä ei vastaa tuohon kutsuun.

Äänestä
  • "Jumala kutsuu jokaista ihmistä luokseen, jokaisella ihmisellä on etsikon aika. Mutta suurin osa ihmisistä ei vastaa tuohon kutsuun."

    Onko jollain pienellä tyynenmeren saarella alkukantaista elämää viettävillä ja puujumalia palvovilla pienillä yhdyskunnilla etsikonaika?

    Äänestä

  • onko näin? kirjoitti:

    "Jumala kutsuu jokaista ihmistä luokseen, jokaisella ihmisellä on etsikon aika. Mutta suurin osa ihmisistä ei vastaa tuohon kutsuun."

    mielestä on...älä kysy miten

    Uudessa testamentissa tule selkeästi ilmi, ettei kaikkia ole alunalkaenkaan merkattu Jumalan "elämän kirjaan".
    Elämän kirjaan (uskovien) merkattujen määrä on myös melkoisen pieni Raamatun mukaan suhteutettuna koko maailmassa olleiden, olevien ja tulevien ihmisten määrään.

    "valvokaat ja rukoilkaa"..., jotta itsekin pääsisimme elävien kirjaan viimeisellä tuomiolla.

    Aiemmin oli erään toisen aiheen nimissä keskustelua siitä, että on tärkeintä huolehtia siitä omakohtaisesta uskosta, eikä niinkään huolehtia "pääsikös se ja sekin taivaaseen, kun kuitenkin sitä ja sitäkin teki ennen kuolemaansa"...Nimittäin vaikka me kaikki täällä todistaisimme "kyllä, hän oli kalliisti uskomassa ja pääsi varmasti Taivaaseen"...niin kyllä se on niin, että Jumala sen vain lopulta tietää ja meidän itse kunkin omakohtainen usko paljastuu silloin viimeistään, kelpasiko vaelluksemme Jumalalle?

    Tässä on meille se tärkein paikka, tehdä synneistä parannus, aina uudestaan ja uudestaan. Jumalan armo ja anteeksiantamus on pohjaton ja armahtava. "Jeesuksen nimessä ja veressä" voi yhä uudelleen uskoa ja päästä kappaleen matkaa lähemmäs Jumalan valtaistuinta.

    Äänestä

  • vl-mama kirjoitti:

    Eli tämä oli siis väärin?

    Ei kai se parannus mielestäsi liity mitenkään vl-lahkoon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

taivaaseen kirjoitti:

Mark 10:14 "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä, sillä heidän kaltaisten on Jumalan valtakunta."

Aasian katastrofin yhteydessä joku mainitsi että lapset pelastuivat. Missä menee se raja, milloin lapsen usko katoaa ja omakohtaisen uskon pitäisi alkaa. Voisiko ajatella että lapsenusko on siihen asti kun ensimmäisen kerran tosissaan ajattelee, "onko Jumala olemassa?"

1-vuotias lapsi ei tiedä tästä maailmasta tuon taivaallista, enkä epäile hetkeäkään etteikö hänen paikkansa olisi taivaassa kuoltuaan. Mutta miten on esimerkiksi 10-vuotias lapsi? Onko hänellä vielä lapsen usko? Entä voiko 10-vuotias kieltää uskonsa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu